Opettajuuden ääriviivoja piirtämässä – Elämähistoriallinen lähestymistapa opettajankoulutuksessa opiskelijoiden kokemana
VIANDER, JENNI (2008)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
VIANDER, JENNI
2008
Aikuiskasvatus ja kasvatustiede - Adult Education and Education
Kasvatustieteiden tiedekunta - Faculty of Education
Hyväksymispäivämäärä
2008-06-04Tiivistelmä
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan elämähistoriallista lähestymistapaa osana opettajan pedagogisia opintoja. Lähestymistapaa käytettiin Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitoksen opettajan pedagogisissa opinnoissa lukuvuonna 2006–2007. Tämän tutkimuksen kohteena ovat opettajaopiskelijoiden kokemukset tuon metodin toimivuudesta. Elämähistoriallisessa lähestymistavassa opettajuutta lähestytään opiskelijoiden oman kasvun kautta; tavoitteena on, että opiskelijat oppivat ymmärtämään omaa toimintaansa ja sen takana vaikuttavia motiiveja. Tämän tutkimuksen lähtöajatus on se, että opettajankoulutuksen tulisi vaikuttaa opettajan ammatti-identiteettiin eli siihen tapaan, jolla opettajat ottavat persoonansa osaksi työtään. Konkreettisina tehtävinä elämähistoriallisessa lähestymistavassa on käytetty erilaisia omaan opettajuuteen liittyviä kasvutehtäviä, kuten kirjoitelmia omista koulumuistoista tai hyvistä ja huonoista oppimiskokemuksista.
Tutkimus on narratiivinen tapaustutkimus. Tutkimusaineisto koostuu viidestä opettajaopiskelijoiden kirjoittamasta esseestä, joissa he kertovat kokemuksiaan opettajankoulutuksesta. Toisena tutkimusaineistona käytettiin samojen tutkittavien kirjoittamia opiskelupäiväkirjoja. Analyysitapa on narratiivien analyysi, jossa aineistoa eritellään nostamalla esiin sen keskeisiä osia.
Tutkimustulokset osoittavat, että opettajaopiskelijat kokivat elämähistoriallisen lähestymistavan opettajankoulutuksessa hyvin toimivaksi. Lähestymistavan nähtiin lisäävän omaa toimintaa koskevaa ymmärrystä ja sitovan yhteen teoriaa ja käytäntöä. Tutkimus osoittaa myös sen, että opettajaksi kasvu ja kehittyminen tapahtuu aina omaa yksilöllistä vauhtiaan. Elämähistoriallisen lähestymistavan kokemisessa oli eroja sen mukaan, oliko opiskelija oman toimintansa kokenut reflektoija vai ei. Ne tutkittavat, jotka olivat tottuneet pohtimaan elämäänsä kirjoitamalla, osasivat käyttää elämähistoriallisen lähestymistavan tarjoamia tehtäviä eri tavoin kasvunsa tukena kuin kirjoittamiseen tottumattomat.
Avainsanat: opettajankoulutus, opettajaksi kasvu, elämähistoriallinen lähestymistapa, elämäkerrallisuus, tarinat, narratiivinen tutkimus
Tutkimus on narratiivinen tapaustutkimus. Tutkimusaineisto koostuu viidestä opettajaopiskelijoiden kirjoittamasta esseestä, joissa he kertovat kokemuksiaan opettajankoulutuksesta. Toisena tutkimusaineistona käytettiin samojen tutkittavien kirjoittamia opiskelupäiväkirjoja. Analyysitapa on narratiivien analyysi, jossa aineistoa eritellään nostamalla esiin sen keskeisiä osia.
Tutkimustulokset osoittavat, että opettajaopiskelijat kokivat elämähistoriallisen lähestymistavan opettajankoulutuksessa hyvin toimivaksi. Lähestymistavan nähtiin lisäävän omaa toimintaa koskevaa ymmärrystä ja sitovan yhteen teoriaa ja käytäntöä. Tutkimus osoittaa myös sen, että opettajaksi kasvu ja kehittyminen tapahtuu aina omaa yksilöllistä vauhtiaan. Elämähistoriallisen lähestymistavan kokemisessa oli eroja sen mukaan, oliko opiskelija oman toimintansa kokenut reflektoija vai ei. Ne tutkittavat, jotka olivat tottuneet pohtimaan elämäänsä kirjoitamalla, osasivat käyttää elämähistoriallisen lähestymistavan tarjoamia tehtäviä eri tavoin kasvunsa tukena kuin kirjoittamiseen tottumattomat.
Avainsanat: opettajankoulutus, opettajaksi kasvu, elämähistoriallinen lähestymistapa, elämäkerrallisuus, tarinat, narratiivinen tutkimus