Sukupuolisopimuksen uudelleenneuvottelu perhevapaakeskustelussa

Abstract

Perhevapaiden (eli äitiys-, isyys-, vanhempain- ja hoitovapaa) sekä niiden kustannusten epätasainen jakautuminen mainitaan monesti tämän hetken merkittävimmäksi yksittäiseksi tasa-arvokysymykseksi Suomessa. Epätasaisesta jaosta seuraa naisten miehiä huonompi työmarkkina-asema ja nuorille naisille kasautuvat pätkätyöt. Tämä tutkimus käsittelee tätä aihetta koskevaa sanomalehtikirjoittelua. Tutkimushypoteesina on, että vaikka perhevapaiden ja niiden kustannusten jakamiskeskustelussa on lähtökohtaisesti kyse tasa-arvokeskustelusta, vaikuttavat taustalla – kieli- ja mielikuvien tasolla – kuitenkin vanhanaikaiset, stereotyyppiset käsitykset sukupuolirooleista. Tässä tutkimuksessa pyrin selvittämään, mitä vaikutuksia näillä käsityksillä on. Lisäksi tutkin sitä, mitä on se tasa-arvo, jota keskustelussa haetaan, ja pohdin myös onko perhevapaakeskustelussa paikkoja sukupuoliroolien ja -järjestelmän muutokselle eli uudenlaiselle sukupuolisopimukselle.

Tutkimusaineistoni koostuu 136 artikkelista, jotka on julkaistu Helsingin Sanomissa vuosina 1994–2008 (huhtikuun loppuun mennessä). Tutkimusote on konstruktionistinen ja diskurssianalyyttinen, ja tutkimus kiinnittyy vahvasti myös suomalaiseen feministiseen tutkimusperinteeseen.

Tutkimuksessa tullaan siihen tulokseen, että vanhojen mallien mukainen sukupuolten välinen työnjako on keskustelussa yllättävänkin selkeä: Äitiä pidetään lähes itsestään selvästi lapsen ensisijaisena hoivaajana, ja äiti on myös se, jonka halusta lapsia tehdään. Isää puolestaan pidetään ensisijaisena perheenelättäjänä, ja miehen työura määrittyy keskustelussa ensisijaiseksi. Naisten keskenään erilaiset asemat keskustelussa tunnistetaan, mutta miesten ei; miehet määrittyvät sukupuolena työelämäpärjääjiksi, joilla on vakaa työura. Näin määrittyvä isyys sulkee epätyypillisissä työsuhteissa olevat miehet normin ulkopuolelle.

Vaikka keskustelu pohjaakin pitkälti vanhoihin sukupuolimalleihin, tapahtuu tarkasteluajanjaksoni loppuvaiheessa merkittävä diskursiivinen käänne, kun vanhemmuuden kustannusten jakamisen sijasta aletaan keskittyä vanhempainvapaiden – ja sitä kautta myös vanhemmuuden – jakamiseen. Samalla kiinnitytään myös yhä enemmän tasa-arvokäsitykseen, jonka mukaan pelkkä mahdollisuuksien tasa-arvo ei riitä, vaan pitää katsoa myös toteutuneiden tulosten tasa-arvoa.

15 viime vuoden aikana käyty perhevapaakeskustelu sisältää aineksia uuteen työn ja hoivan yhdistävään sukupuolisopimukseen, jossa miehet tulisivat enemmän sen kaltaisiksi, mitä naiset nykyään ovat. Tämän uuden sopimuksen tiellä on kuitenkin monia esteitä, joista suurimpia on se, ettei tiettyjen taustaolettamusten – kuten maskuliinisen arvottaminen feminiinistä arvokkaammaksi – itsestäänselvyyttä ja muuttumattomuutta kyseenalaisteta riittävästi.

Avainsanat: perhevapaat, sukupuolisopimus, sukupuolijärjestelmä, tasa-arvo, työnjako, vanhemmuus, feminismi