Lapsuuden käsikirjoitus aikuisuuden näyttämöllä

Abstract

Tutkimus käsittelee sitä, miten kertomus lapsuuden kokemuksista on yhteydessä aikuisuuden kertomukseen. Olen etsinyt teemoja, jotka toistuvat aikuisuudessa.

Tutkimus on tarinallista kokemuksen tutkimusta. Lähtökohtaisena ajatuksena ovat Vilma Hännisen esittämät tarinan eri muodot. Haastateltavien kerronta on tarinan esitystä sosiaalisine ulottuvuuksineen. Tutkimuksessani sisäinen tarina sisäistyy lapsuuden kuluessa mieleen käsikirjoituksina. Tutkin, miten lapsuuden objektisuhteissa sisäistetyt käsikirjoitukset näyttäytyvät aikuisuuden kertomuksessa ja elämän draamassa. Teoreettiset lähtökohdat ovat Daniel Sternin ja objektisuhdeteorian kuvaamassa ihmisen mielen kerroksisuudessa, johon menneisyyden ja nykyisyyden yhteys perustuu. Joyce McDougallilta olen ottanut metaforan mielen käsikirjoituksista.

Haastateltavat olivat äitejä, jotka ovat hakeneet itselleen tukea vanhempana tai tulleet lapsen kautta tukitoiminnan piiriin. Heillä on kouluikäisiä lapsia. Tutkimuksessa haastateltiin kuutta vanhempaa, mutta tulokset perustuvat neljän haastattelun analyysiin. Kaksiosaisessa haastattelussa käsiteltiin samat teemat ensin lapsuuden ja sitten aikuisuuden kertomuksesta. Haastattelurunko sisälsi perheen ilmapiiriä ja perhesuhteita kuvaavia kysymyksiä sekä kysymyksiä kokemuksista, jotka liittyvät vanhemmuuden tehtävien hoitamiseen. Aineisto sisälsi haastateltavien elämän kulun keskeiset tapahtumat nykyhetkeen saakka.

Nelivaiheisessa analyysissa vertailin lapsuuden ja aikuisuuden kertomuksia toisiinsa. Aluksi koostin fenomenologisesti haastateltavien oman tarinan, tulkinnalliset painotukset, keskeiset tapahtumat ja käännekohdat. Seuraavissa analyysin vaiheissa tulkitsin teoreettisen viitekehyksen valossa tarinoiden yhtenevyyksiä. Hahmottui useita teemoja, joista valitsin ne, jotka liittyivät kaikkiin haastatteluihin.

Tutkimuksessani oletukseni oli, että lapsuuden kokemukset ovat yhteydessä aikuisuuden kokemuksiin. Tähän oletukseen tutkimus toi vahvistusta. Yhteistä haastateltaville oli, että lapsuuden kertomukset sisälsivät tavallisen ja turvallisen kertomuksen ohella keskeisesti turvattomuuden kokemuksia ja traumattisia kokemuksia. Näihin liittyy tulkintani mukaan riittämätön kannattelu ja hyvän objektin sisäistämättömyys. Aineistosta löytyi kaksijakoinen ja ristiriitainen kertomus, jotka ovat keinoja selviytyä turvattomista ja traumattisista kokemuksista, kuten myös itsenäistä selviämistä korostava kertomus ja riippuvuutta korostava kertomus, jotka ovat tapoja ratkaista erillistymisen haaste.

Turvattomuuden- ja traumakokemuksiin liittyvien sisäistettyjen selviytymiskeinojen konstruoimina lapsuuskokemukset näyttäytyivät aineistossa uudelleen toistuvina käsikirjoituksina aikuisuuden kertomuksessa ja elämän draamassa. Lapsuuden käsikirjoitus sai joiltain osin jatkumon puolisovalinnoissa. Käsikirjoitus oli myös usein aktivoitunut uudelleen aikuisuuden konteksteissa. Riittämättömästi käsitellyt ja kannatelluiksi tulemattomat kokemukset ja niihin liittyvät sisäiset objekti- ja subjektiroolit saattoivat projektiivisten prosessien kautta tulla uudelleen näytellyiksi nykyisessä perheessä. Vanhemman sisäistämä suojattomuus oli aineistossani siirtynyt sukupolvelta seuraavalle. Aineistossani turvattomat lapsuudenkokemukset olivat vanhemmuudessa koetun tuen tarpeen tai perheen lapsien kokeman tuen tarpeen taustalla.

Avainsanat: lapsuus, aikuisuus, vanhemmuus, kokemus, narratiivi, mielen käsikirjoitus, psykodynaaminen teoria, objektisuhteet, holding/containing, sukupolvisiirtymä