Salmista Rauman seudulle ja Etelä-Savoon: rajakarjalaisen siirtoväen kielellinen sopeutuminen itä- ja länsimurteiden alueelle
KILPIJOKI, TAINA (2008)
2008
Suomen kieli - Finnish Language
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-06-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18552
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18552
Tiivistelmä
Tutkielma käsittelee rajakarjalaisesta Salmin pitäjästä kotoisin olevien siirtokarjaisten kielellistä sopeutumista itä- ja länsimurteiden alueelle. Tutkielman II osassa on tarkasteltu lähtömurteelle, tulomurteille ja yleiskielelle yhteisiä piirteitä ja III osassa vain aunukselle, oletetulle lähtömurteelle, ominaisia piirteitä.
Tutkimusaineistona on 10 tuntia haastatteluja. Haastattelut on tehty keväällä 1981 ja 1982 Raumalla ja Mikkelissä, ja asuinpaikkojen perusteella haastateltavista on muodostettu kaksi ryhmää, ”itäryhmä” ja”länsiryhmä”. Molempiin ryhmiin kuului kolme naista ja kaksi miestä.
Tavoitteena on ollut tutkia haastateltavien kielellistä sopeutumista lähtömurteen säilymisen näkökulmasta. Päätelmien tekoa on hankaloittanut se, että joillakin tutkituista piirteistä on samanlainen edustus kahdessa tai useammassa kielimuodossa. Tarkastelutapa
on ollut kvantitatiivinen, osin kvalitatiivinen, sillä joitakin aunukselle ominaisia piirteitä on esiintynyt aineistossa vain vähän.
Työssä toteutui oletus, jonka mukaan haastateltavista on tullut sekaidiolektisia. Oppaat käyttävät monista kielimuodoille yhteisistä piirteistä rinnan kahta, jopa kolmea varianttia. Varianttien ryhmäkohtaiset jakaumat ovat kuitenkin erilaisia, mikä näyttäisi
johtuvan tietyn variantin tai tiettyjen varianttien tulomurteesta tai yleiskielestä saamasta tuesta. Kielellinen sopeutuminen on kaiken kaikkiaan yksilöllinen prosessi, ja ryhmien keskiarvot kätkevät taakseen myös ”linjasta” poikkeavia edustuksia. Kokoavassa katsauksessa onkin nostettu esiin myös yksittäisiä idiolekteja.
Aunukselle ominaiset piirteet ovat olleet vieraita suomen yleiskielelle ja murteille. Jotkin näistä piirteistä on häviämässä, kun taas toiset sinnittelevät yksittäisinä esiintyminä. Selvää merkittävyyttä säilyneillä piirteillä lienee vain yhden tai kahden haastateltavankielessä.
Tulosten perusteella lähtömurteisuus näyttäisi säilyneen sekä yhteisten että aunukselle ominaisten piirteiden osalta paremmin länsiryhmässä. Kielen säilyttäjiä ovat tämänkin tutkimuksen mukaan vanhimmat naishaastateltavat, mutta kielen säilymiseen ja säilyttämiseen näyttäisivät vaikuttavan myös muut tekijät. Tässä työssä lähtömurteen ”ykkössäilyttäjäksi” osoittautui naishaastateltavista toiseksi nuorin.
Asiasanat: aunus, lounaismurteet, Etelä-Savon murteet, yleiskieli, kielellinen sopeutuminen, sekaidiolekti
Tutkimusaineistona on 10 tuntia haastatteluja. Haastattelut on tehty keväällä 1981 ja 1982 Raumalla ja Mikkelissä, ja asuinpaikkojen perusteella haastateltavista on muodostettu kaksi ryhmää, ”itäryhmä” ja”länsiryhmä”. Molempiin ryhmiin kuului kolme naista ja kaksi miestä.
Tavoitteena on ollut tutkia haastateltavien kielellistä sopeutumista lähtömurteen säilymisen näkökulmasta. Päätelmien tekoa on hankaloittanut se, että joillakin tutkituista piirteistä on samanlainen edustus kahdessa tai useammassa kielimuodossa. Tarkastelutapa
on ollut kvantitatiivinen, osin kvalitatiivinen, sillä joitakin aunukselle ominaisia piirteitä on esiintynyt aineistossa vain vähän.
Työssä toteutui oletus, jonka mukaan haastateltavista on tullut sekaidiolektisia. Oppaat käyttävät monista kielimuodoille yhteisistä piirteistä rinnan kahta, jopa kolmea varianttia. Varianttien ryhmäkohtaiset jakaumat ovat kuitenkin erilaisia, mikä näyttäisi
johtuvan tietyn variantin tai tiettyjen varianttien tulomurteesta tai yleiskielestä saamasta tuesta. Kielellinen sopeutuminen on kaiken kaikkiaan yksilöllinen prosessi, ja ryhmien keskiarvot kätkevät taakseen myös ”linjasta” poikkeavia edustuksia. Kokoavassa katsauksessa onkin nostettu esiin myös yksittäisiä idiolekteja.
Aunukselle ominaiset piirteet ovat olleet vieraita suomen yleiskielelle ja murteille. Jotkin näistä piirteistä on häviämässä, kun taas toiset sinnittelevät yksittäisinä esiintyminä. Selvää merkittävyyttä säilyneillä piirteillä lienee vain yhden tai kahden haastateltavankielessä.
Tulosten perusteella lähtömurteisuus näyttäisi säilyneen sekä yhteisten että aunukselle ominaisten piirteiden osalta paremmin länsiryhmässä. Kielen säilyttäjiä ovat tämänkin tutkimuksen mukaan vanhimmat naishaastateltavat, mutta kielen säilymiseen ja säilyttämiseen näyttäisivät vaikuttavan myös muut tekijät. Tässä työssä lähtömurteen ”ykkössäilyttäjäksi” osoittautui naishaastateltavista toiseksi nuorin.
Asiasanat: aunus, lounaismurteet, Etelä-Savon murteet, yleiskieli, kielellinen sopeutuminen, sekaidiolekti