Traditionellt och internationellt - Om förnamn och namngivning bland finländska barn födda på 2000-talet

Abstract

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää minkälaisia etunimiä suomenruotsalaiset ja suomenkieliset lapset ovat saaneet 2000-luvulla, miten nimimuoti ja sen vaihtelut näkyvät uuden vuosituhannen etunimissä ja minkälaisia nimenantoperusteita nimien valinnassa on käytetty. Olen verrannut nimiä ja nimenantoperusteita kolmessa kieliryhmässä, ruotsin-, kaksi- ja suomenkielisissä, ja selvittänyt mitä yhtäläisyyksiä ja eroja näiden ryhmien sisällä on havaittavissa. Olen myös tutkinut kuinka yleisiä materiaalissani esiintyvät kutsumanimet ovat olleet 2000-luvulla ja minkälaisia toisia ja kolmansia etunimiä on annettu.

Tutkimusaineiston, yhteensä 149 lapsen etunimet ja nimenantoperusteet, olen kerännyt kevään 2006 ja syksyn 2007 aikana. Olen esittänyt avoimia kysymyksiä koskien etunimiä ja nimenantoperusteita eräällä Internetin keskustelufoorumilla ja toimittanut valmiin kysymyslomakkeen Tampereen ruotsinkieliseen päiväkotiin. Tämä lomake on myös kiertänyt sähköisenä versiona ja siihen olen saanut vastauksia sähköpostitse. Eniten vastauksia olen saanut koskien kaksi- ja suomenkielisiä lapsia ja selvästi vähemmän koskien ruotsinkielisiä lapsia, mikä on aiheuttanut suurimman ongelman tutkimusaineistoani koskien, ts. erisuuret tutkimusryhmät. Ruotsinkielisiä lapsia on aineistossani 25, kaksikielisiä 53 ja suomenkielisiä 71.

Tutkielman teoriaosassa kerron yleisesti etunimistä ja selvitän niihin liittyvää käsitteistöä. Käyn myös läpi etunimien historiaa ja nimimuotia sekä tuon esille nimenvalintaan niin aiemmin kuin tänäkin päivänä olennaisesti liittyviä asioita, kuten nimilain ja almanakan vaikutuksia. Esittelen myös perinteiset nimenantoperusteet, jotka poikkeavat tietyissä määrin nykyisistä nimenantotavoista.

Tutkimusaineistoni osoittaa, että lapsen kotikieli on useimmissa tapauksissa pääteltävissä etunimestä ja että täysin ruotsinkielinen perhe harvoin antaa lapselleen perinteisen suomalaisen nimen tai päinvastoin. Kaksikielinen perhe valitsee tyttärelleen useammin ruotsalaisen kuin suomalaisen etunimen, mutta kaksikielisten poikien kohdalla tällaista eroa ei ole nähtävissä. Nimimuoti kulkee kuitenkin samassa syklissä jokaisessa kieliryhmässä, ja uusvanhat, 1900-luvun taitteen nimet elävät taas huippukauttaan. Huomattava on kuitenkin myös, että yhä kasvava ryhmä vanhempia haluaa antaa lapselleen uniikin ja hieman erikoisen etunimen. Perinteen ja erikoislaatuisuuden ohella nimenantoperusteissa nousee esille toive etunimen kansainvälisyydestä. Tiivistäen ja hivenen yleistäen voi siis todeta, että 2000-luvun lapset Suomessa kantavat perinteisiä mutta samalla myös kansainvälisiä nimiä.

Avainsanat: förnamn, namnmode, namngivningsprinciper