Digitaalista todellisuutta rakentamassa – Retorinen diskurssianalyysi televisiolähetysten digitalisoinnista käydystä eduskuntakeskustelusta
EEVA, PAULA (2008)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
EEVA, PAULA
2008
Valtio-oppi - Political Science
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
Hyväksymispäivämäärä
2008-06-05Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmassani tarkastelin Suomen digi-tv-projektia tietoyhteiskuntapolitiikan osa-alueena ja diskursiivisen kamppailun kenttänä. Tutkimuskysymykseni koskivat digitalisoinnista esitettyjä perusteluja sekä julkisen vallan ja muiden toimijoiden asemaa ja tehtäviä niin digitalisoinnissa kuin teknologisessa ja tietoyhteiskuntakehityksessä yleisemminkin. Tarkastelin myös, miten digitalisoinnin vaihtoehdottomuutta ja tietoyhteiskuntaa jo olemassa olevana yhteiskuntarakenteena rakennettiin analysoimissani teksteissä.
Tutkimusaineistonani oli valtiopäivien 2000–2007 televisiolähetysten digitalisointia koskevia tai siihen liittyviä kansanedustajien kirjallisia kysymyksiä ja ministereiden vastauksia. Tutkielmani teoreettinen viitekehys perustui näkemyksille, joiden mukaan tietoyhteiskuntaa on käytetty diskursiivisena ja retorisena keinona muun muassa muokattaessa asenteita uutta teknologiaa kohtaan. Teknologisen ja yhteiskunnallisen kehityksen suhdetta tarkastelin analyysissäni sekä teknologisen determinismin että teknologian sosiaalisen määräytymisen näkökulmista. Tutkimusmenetelmänä käytin retorista diskurssianalyysiä, jonka lähtökohtana on sosiaalinen konstruktivismi.
Löysin analysoimastani aineistosta kaksi kilpailevaa diskurssia, jotka nimesin kehitys- ja yhdenvertaisuusdiskursseiksi. Kilpailua oikeasta tavasta tulkita ja rakentaa todellisuutta käytiin niin diskurssien välillä kuin sisälläkin. Diskursseja vahvistettiin ja horjutettiin sekä väitteen esittäjään että väitteeseen liittyvin retorisin keinoin, ja diskurssien taustalta oli löydettävissä sekä teknologisen determinismin että teknologian sosiaalisen määräytymisen näkökulmat. Diskursseja yhdisti vaihtoehdottomuus: niin kansanedustajien kirjallisissa kysymyksissä kuin ministereiden vastauksissakin televisiolähetysten digitalisointi näyttäytyi ainoana rationaalisena ja jopa mahdollisena vaihtoehtona.
Digitalisointi esitettiin teksteissä puoluepolitiikasta riippumattomana, kansallisena projektina, jota liikenne- ja viestintäministeriö ja valtioneuvosto ohjasivat. Taloudellisen vastuun katsottiin kuitenkin kuuluvan niin televisiotoimialalle kuin kotitalouksillekin. Vaikka kansalaisilla nähtiin olevan yhtäläinen oikeus julkiseen palveluun, varsinkin ministereiden teksteissä myös korostettiin kuluttajien velvollisuutta maksaa televisionkatselustaan.
Digitaalinen televisio nähtiin keinona tuoda tietoyhteiskuntapalvelut kaikkien kansalaisten saataville. Vaikkei digitaalinen televisio ole ainakaan vielä tuonut tietoyhteiskuntaa joka kotiin, on digitalisointiprojekti itsessään näkemykseni mukaan luonut Suomesta tietoyhteiskuntaa. Sosiaalisen konstruktivismin näkökulmasta tietoyhteiskunnan olemassaolo perustuu jatkuvaan tietoyhteiskuntakeskusteluun eikä niinkään mitattavissa oleviin tietoyhteiskunnan ominaisuuksiin.
Asiasanat: determinismi, digitaalitelevisio, diskurssi, eduskunta, retoriikka, sosiaalinen konstruktivismi, teknologinen kehitys, tietoyhteiskunta
Tutkimusaineistonani oli valtiopäivien 2000–2007 televisiolähetysten digitalisointia koskevia tai siihen liittyviä kansanedustajien kirjallisia kysymyksiä ja ministereiden vastauksia. Tutkielmani teoreettinen viitekehys perustui näkemyksille, joiden mukaan tietoyhteiskuntaa on käytetty diskursiivisena ja retorisena keinona muun muassa muokattaessa asenteita uutta teknologiaa kohtaan. Teknologisen ja yhteiskunnallisen kehityksen suhdetta tarkastelin analyysissäni sekä teknologisen determinismin että teknologian sosiaalisen määräytymisen näkökulmista. Tutkimusmenetelmänä käytin retorista diskurssianalyysiä, jonka lähtökohtana on sosiaalinen konstruktivismi.
Löysin analysoimastani aineistosta kaksi kilpailevaa diskurssia, jotka nimesin kehitys- ja yhdenvertaisuusdiskursseiksi. Kilpailua oikeasta tavasta tulkita ja rakentaa todellisuutta käytiin niin diskurssien välillä kuin sisälläkin. Diskursseja vahvistettiin ja horjutettiin sekä väitteen esittäjään että väitteeseen liittyvin retorisin keinoin, ja diskurssien taustalta oli löydettävissä sekä teknologisen determinismin että teknologian sosiaalisen määräytymisen näkökulmat. Diskursseja yhdisti vaihtoehdottomuus: niin kansanedustajien kirjallisissa kysymyksissä kuin ministereiden vastauksissakin televisiolähetysten digitalisointi näyttäytyi ainoana rationaalisena ja jopa mahdollisena vaihtoehtona.
Digitalisointi esitettiin teksteissä puoluepolitiikasta riippumattomana, kansallisena projektina, jota liikenne- ja viestintäministeriö ja valtioneuvosto ohjasivat. Taloudellisen vastuun katsottiin kuitenkin kuuluvan niin televisiotoimialalle kuin kotitalouksillekin. Vaikka kansalaisilla nähtiin olevan yhtäläinen oikeus julkiseen palveluun, varsinkin ministereiden teksteissä myös korostettiin kuluttajien velvollisuutta maksaa televisionkatselustaan.
Digitaalinen televisio nähtiin keinona tuoda tietoyhteiskuntapalvelut kaikkien kansalaisten saataville. Vaikkei digitaalinen televisio ole ainakaan vielä tuonut tietoyhteiskuntaa joka kotiin, on digitalisointiprojekti itsessään näkemykseni mukaan luonut Suomesta tietoyhteiskuntaa. Sosiaalisen konstruktivismin näkökulmasta tietoyhteiskunnan olemassaolo perustuu jatkuvaan tietoyhteiskuntakeskusteluun eikä niinkään mitattavissa oleviin tietoyhteiskunnan ominaisuuksiin.
Asiasanat: determinismi, digitaalitelevisio, diskurssi, eduskunta, retoriikka, sosiaalinen konstruktivismi, teknologinen kehitys, tietoyhteiskunta