TOIMISTOTYÖN PERUSKURSSILTA VAUHTIA AMMATILLISEEN KASVUUN – NAISTEN SELVIYTYMISTARINOITA VUOSINA 1991–2008
SARANEVA, RAILI (2008)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
SARANEVA, RAILI
2008
Kasvatustiede, ammattikasvatus - Education, Vocational Education
Kasvatustieteiden tiedekunta - Faculty of Education
Hyväksymispäivämäärä
2008-05-26Tiivistelmä
Tutkimuksessa tarkastellaan elämänkulun näkökulmasta työvoimapoliittiselle toimistotyön peruskurssille hakeutuneiden naisten ammatillista kasvua ja työuria vuosina 1991–2008. Työn teoreettisena lähtökohtana on elinikäinen oppiminen.
Tutkimusaineisto koostuu kuuden työvoimapoliittisen toimistotyön peruskurssin vuonna 1992 suorittaneen naisen koulutukseen ja työhön painottuvasta elämäkerrallisesta haastattelusta, jotka tehtiin puhelinhaastatteluina syksyllä 2007 ja talvella 2008. Haastatelluista 3 kuului rakennemuutoksen ja kasvavien koulutusmahdollisuuksien sukupolveen (1936–1955) ja 3 hyvinvoinnin ja monien koulutusvalintojen sukupolveen (1956 tai sen jälkeen syntyneet). Kaikkiaan vuoden 1991 kurssille osallistui 18 työtöntä tai työttömyysuhan alaista tuolloin 28–50-vuotiasta naista. Lisäksi tutkimuksessa käytetään työvoimapoliittisen toimistotyön peruskurssin aikana ja se jälkeen kerättyä kirjallista materiaalia. Haastateltavien puhetta on analysoitu teemoittelemalla sitä sisältöanalyysin avulla. Kirjallisen materiaalin avulla syvennetään analyysiä, jolloin käytettävissä on jokaiselta kurssin suorittaneelta 18 naiselta koulutuksen aikana kerätty aineisto, vuonna 2002 kyselylomakkeen avulla kymmeneltä kurssin käyneeltä saatu palaute sekä vuonna 2002 järjestetyn yhteisen tapaamisen yhteydessä keskustelujen aikana ja pohjalta kerätty materiaali. Yhteisessä tapaamisessa keskusteluissa oli mukana tutkimuksen tekijä ja seitsemän kurssin suorittanutta, joiden toivomuksesta keskusteluja ei nauhoitettu. Tutkimuksessa käytetään yhteisten keskustelujen pohjalta laadittua tiivistelmää.
Keskeistä tutkimuksessa on työvoimapoliittisen toimistotyön peruskurssin käyneiden oppimiskokemukset toimistokurssilla ja myöhemmin työssä sekä koulutuksessa, kurssin merkityksellisyys myöhemmän uran ja ammatillisen kasvun kannalta kurssilaisten omien kertomusten pohjalta. Kertomukset sijoittuvat 1990-luvun pahimman laman ajasta haastatteluajasta riippuen syyskuusta 2007 maaliskuulle 2008. Tutkimus keskittyy kurssin käyneiden kokemuksiin. Yritysnäkökulma on rajattu pois tutkimuksesta.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kertomuksissa korostuu opiskeluun liittyvä voimakas motivaatio, oppimaan oppimistaitojen lisääntyminen, positiivisten oppimiskokemusten synnyttämä itsetunnon kasvu, voimaantuminen työuran suhteen, vankka toimistotyön käytännön osaaminen ja kehittämisen halu ja kyky sekä työn ja opiskelun lomittuminen. Tarinoista kasvaa selviytymiskertomuksia laman pätkätöistä pitkiin työsuhteisiin. Tutkittavat luottavat osaamiseensa ja uskaltavat ottaa vaativia haasteita työssä ja opiskelussa. Työssä pysyminen varmistetaan jatkuvalla opiskelulla. Tutkittavien opiskelu on mahdollistunut osin työvoimapoliittisen koulutuksen taloudellisen tuen turvin. He ovat myös tarvittaessa opiskelleet työn ohella sekä käyttäneet oppisopimusopiskelun mahdollisuuksia. Työurat ovat olleet hyvin monimuotoisia.
Asiasanat: elämänkulku, elinikäinen oppiminen, ammatillinen kasvu, voimaantuminen, itseohjautuvuus, urakäyttäytyminen, ura-ankkurit