USKONTO EUROOPPALAISESSA IDENTITEETISSÄ. European Humanist Federationin ja Conference of European Churchesin kannanotot uskonnon asemasta Euroopan unionissa
NEVANRANTA, EMILIA (2008)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
NEVANRANTA, EMILIA
2008
Valtio-oppi - Political Science
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
Hyväksymispäivämäärä
2008-05-26Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen, millaisena European Humanist Federation (EHF) ja Conference of European Churches (CEC) edustajat näkevät uskonnon aseman Euroopan unionissa ja millaisen he toivoisivat sen olevan.
Aineistonani ovat EHF:n kannanotot ja CEC:n Brysselissä joulukuussa 2006 järjestetyn kokouksen puheet. Lähtökohta on, että Euroopan unionilla on legitimiteettikriisi. Unionissa on huomattu, että taloutta korostavien toimenpiteiden ja arvojen lisäksi unioni tarvitsee pehmeämpiäkin arvoja. Näin unioni tulisi lähemmäs kansalaisia. Unionin perustuslakiprojektin puitteissa on keskusteltu unionin henkisistä arvoista ja perinteistä. EHF ja CEC olivat yhtä mieltä, että unioni tarvitsee hengellisiä ja kulttuurisia arvoja, mutta tämän tavoitteen toteutustavat eroavat täysin toisistaan. Kirkkojen edustajat halusivat perustuslakiin viittauksen Jumalaan ja kristinuskoon unionin perusteina. Humanistit taas kokivat, että mikä tahansa viittaus jumalaan tai kristinuskoon on täysin sopimaton ja entisestään vieraannuttaisi kansalaisia unionista.
Metodinani käytin sekä sisällön erittelyä, että Kenneth Burken retorista viitekehystä. Sisällön erittelyä käytin myös retoriikan apuvälineenä. Sisällön erittelyn tuloksena syntyneen teemoittelun kautta selvisi, että molemmat osapuolet puhuivat paljon kirkkojen asemasta, pluralismista, yhteistyöstä ja ihmisoikeuksista. Kirkkojen edustajat puhuivat myös globaalista vastuusta ja kulttuurien välisestä vuoropuhelusta. Humanistit taas halusivat poistaa perustuslaillisen sopimuksen luonnoksesta artiklan 51. Tämä artikla heidän mielestään antaisi kirkoille muista kansalaisyhteiskunnan toimijoista poikkeavan erityisaseman suhteessa unioniin. Retorisen viitekehyksen avulla selvitin aineiston identifikaatiokeinoja. Retorisen viitekehyksen kautta voi päätellä, että asiat koettiin voimakkaasti tunteella. Toisaalta erityisesti kirkkojen edustajat tuntuivat olevan sovinnollisella linjalla ehkä siksi, että he uskovat olevansa altavastaajan asemassa. Tämä johtunee siitä, että unioni on tähän asti perustunut taloudellisille ja sekularistisille lähtökohdille. Humanistit taas olivat huolissaan siitä, että kirkko saa erityisaseman muihin kansalaisjärjestöihin verrattuna.
Euroopan unioni ei ole vielä päässyt yhteisymmärrykseen uskonnon asemasta unionissa. Unionin puitteissa edistystä on kuitenkin tapahtunut esimerkiksi syrjinnän torjumisessa, erilaisuuden hyväksymisessä ja monimuotoisuuden edistämisessä. Yhteinen eurooppalainen identiteetti ei kuitenkaan ole saavutettavissa nopeasti.
Aineistonani ovat EHF:n kannanotot ja CEC:n Brysselissä joulukuussa 2006 järjestetyn kokouksen puheet. Lähtökohta on, että Euroopan unionilla on legitimiteettikriisi. Unionissa on huomattu, että taloutta korostavien toimenpiteiden ja arvojen lisäksi unioni tarvitsee pehmeämpiäkin arvoja. Näin unioni tulisi lähemmäs kansalaisia. Unionin perustuslakiprojektin puitteissa on keskusteltu unionin henkisistä arvoista ja perinteistä. EHF ja CEC olivat yhtä mieltä, että unioni tarvitsee hengellisiä ja kulttuurisia arvoja, mutta tämän tavoitteen toteutustavat eroavat täysin toisistaan. Kirkkojen edustajat halusivat perustuslakiin viittauksen Jumalaan ja kristinuskoon unionin perusteina. Humanistit taas kokivat, että mikä tahansa viittaus jumalaan tai kristinuskoon on täysin sopimaton ja entisestään vieraannuttaisi kansalaisia unionista.
Metodinani käytin sekä sisällön erittelyä, että Kenneth Burken retorista viitekehystä. Sisällön erittelyä käytin myös retoriikan apuvälineenä. Sisällön erittelyn tuloksena syntyneen teemoittelun kautta selvisi, että molemmat osapuolet puhuivat paljon kirkkojen asemasta, pluralismista, yhteistyöstä ja ihmisoikeuksista. Kirkkojen edustajat puhuivat myös globaalista vastuusta ja kulttuurien välisestä vuoropuhelusta. Humanistit taas halusivat poistaa perustuslaillisen sopimuksen luonnoksesta artiklan 51. Tämä artikla heidän mielestään antaisi kirkoille muista kansalaisyhteiskunnan toimijoista poikkeavan erityisaseman suhteessa unioniin. Retorisen viitekehyksen avulla selvitin aineiston identifikaatiokeinoja. Retorisen viitekehyksen kautta voi päätellä, että asiat koettiin voimakkaasti tunteella. Toisaalta erityisesti kirkkojen edustajat tuntuivat olevan sovinnollisella linjalla ehkä siksi, että he uskovat olevansa altavastaajan asemassa. Tämä johtunee siitä, että unioni on tähän asti perustunut taloudellisille ja sekularistisille lähtökohdille. Humanistit taas olivat huolissaan siitä, että kirkko saa erityisaseman muihin kansalaisjärjestöihin verrattuna.
Euroopan unioni ei ole vielä päässyt yhteisymmärrykseen uskonnon asemasta unionissa. Unionin puitteissa edistystä on kuitenkin tapahtunut esimerkiksi syrjinnän torjumisessa, erilaisuuden hyväksymisessä ja monimuotoisuuden edistämisessä. Yhteinen eurooppalainen identiteetti ei kuitenkaan ole saavutettavissa nopeasti.