TYÖTTÖMYYS, MASENNUS JA TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKKEELLE SIIRTYMINEN: SEURANTATUTKIMUS HESSUP –VÄESTÖAINEISTOSTA
LAMBERG, TIINA (2008)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
LAMBERG, TIINA
2008
Kansanterveystiede - Public Health
Lääketieteellinen tiedekunta - Faculty of Medicine
Hyväksymispäivämäärä
2008-05-23Tiivistelmä
Työkyvyttömyyseläköityminen masennuksen vuoksi on lisääntynyt 1990-luvun alusta lähtien. Masennuksen esiintyvyydessä väestössä ei kuitenkaan ole tapahtunut muutoksia. Jotta eläköitymistrendiin saataisiin selvennystä, ei tutkimusta voi kohdistaa vain masennuksen kliinisiin piirteisiin. Yksi mahdollinen tutkimuksen suunta on työelämä.
Masennukseen liittyvä “eläköitymisepidemia” ajoittui samaan aikaan 1990-luvun taloudellista lamaa seuranneen “työttömyysepidemian” kanssa. Tässä tutkimuksessa tarkoitus oli selvittää onko näiden kahden epidemian välillä yhteyttä. Hypoteesina oli, että depressiivisyys aiheuttaa työttömälle suuremman riskin joutua työkyvyttömyyseläkkeelle kuin työssä käyvälle.
Tutkielma muodostuu tutkimusartikkelista, artikkeliin liittyvästä laajemmasta katsauksesta aihepiirin kirjallisuuteen sekä tutkimusprosessin kuvauksesta. Artikkeli perustuu suomalaisen työikäisen väestön terveyttä, hyvinvointia ja ihmissuhteita selvittelevän HeSSup -seurantatutkimuksen aineistosta tehtyyn analyysiin. Kaikkiaan 14 487 työikäistä vastasi postikyselyyn työmarkkina-asemastaan vuosina 1998 ja 2003. Masentuneisuus arvioitiin Beckin depressiokyselyllä lähtötilanteessa 1998. Työmarkkina-asemaa tiedusteltiin sekä tutkimuksen alussa että seurantatilanteessa 2003. Kvantitatiivinen aineisto analysoitiin logistisella regressioanalyysilla.
Viiden vuoden kuluttua 329 (2.3 %) seurannan alussa työvoimaan kuulunutta oli jäänyt eläkkeelle työkyvyttömyyden vuoksi. Työssä olevista eläköityi 1.9 %, lyhytaikaisesti työttömistä 4.8 % ja pitkäaikaistyöttömistä 6.7 %. Prosentit työllisillä vaihtelivat 1.4:stä (ei masentuneisuutta) 7.1:een (vakava masentuneisuus). Lyhytaikaisesti työttömillä prosentit vaihtelivat vastaavasti 3.3:sta 17.9:ään ja pitkäaikaisesti työttömillä 2.6:sta 14.2:een. Verrattuna työllisiin eläköitymisen todennäköisyys oli lyhytaikaisesti työttömillä 2.24 –kertainen (LV 1.50-3.36) ja pitkäaikaistyöttömillä 2.82 –kertainen (LV 1.93-4.13) kun sosiodemografiset taustatekijät ja somaattinen sairastavuus oli vakioitu. Työttömyyden vaikutus eläköitymiseen masentuneisuuden eri luokissa oli erilainen (yhdysvaikutus tilastollisesti merkitsevä). Työkyvyttömyyseläköitymisen todennäköisyys oli erityisen suuri vakavasti masentuneilla lyhytaikaistyöttömillä. Pitkäaikaistyöttömillä eläköitymistodennäköisyys oli suurin lievästi masentuneilla, mutta suhteellisen vähäistä vakavasti masentuneilla. Johtopäätöksenä todettiin, että korkea työttömyysaste merkinnee suurempaa ennenaikaista poistumista työvoimasta työkyvyttömyyseläköitymisen kautta. Masennukseen liittyvä työkyvyttömyyseläköityminen edistää merkittävästi tätä yleistä trendiä. Jatkossa olisi tärkeää löytää keinoja, jotka tukevat depressiosta kärsiviä pitämään kiinni työpaikoistaan sekä kehittää palveluita, jotka yhdessä terveys ja työllisyyspolitiikan kanssa voisivat katkaista pitkittyvän työttömyyden, heikentyvän mielenterveyden ja terveydenhuollosta marginalisoitumisen kehän.
Avainsanat: Työttömyys, masennus, työkyvyttömyyseläkkeet, kohorttitutkimus
Masennukseen liittyvä “eläköitymisepidemia” ajoittui samaan aikaan 1990-luvun taloudellista lamaa seuranneen “työttömyysepidemian” kanssa. Tässä tutkimuksessa tarkoitus oli selvittää onko näiden kahden epidemian välillä yhteyttä. Hypoteesina oli, että depressiivisyys aiheuttaa työttömälle suuremman riskin joutua työkyvyttömyyseläkkeelle kuin työssä käyvälle.
Tutkielma muodostuu tutkimusartikkelista, artikkeliin liittyvästä laajemmasta katsauksesta aihepiirin kirjallisuuteen sekä tutkimusprosessin kuvauksesta. Artikkeli perustuu suomalaisen työikäisen väestön terveyttä, hyvinvointia ja ihmissuhteita selvittelevän HeSSup -seurantatutkimuksen aineistosta tehtyyn analyysiin. Kaikkiaan 14 487 työikäistä vastasi postikyselyyn työmarkkina-asemastaan vuosina 1998 ja 2003. Masentuneisuus arvioitiin Beckin depressiokyselyllä lähtötilanteessa 1998. Työmarkkina-asemaa tiedusteltiin sekä tutkimuksen alussa että seurantatilanteessa 2003. Kvantitatiivinen aineisto analysoitiin logistisella regressioanalyysilla.
Viiden vuoden kuluttua 329 (2.3 %) seurannan alussa työvoimaan kuulunutta oli jäänyt eläkkeelle työkyvyttömyyden vuoksi. Työssä olevista eläköityi 1.9 %, lyhytaikaisesti työttömistä 4.8 % ja pitkäaikaistyöttömistä 6.7 %. Prosentit työllisillä vaihtelivat 1.4:stä (ei masentuneisuutta) 7.1:een (vakava masentuneisuus). Lyhytaikaisesti työttömillä prosentit vaihtelivat vastaavasti 3.3:sta 17.9:ään ja pitkäaikaisesti työttömillä 2.6:sta 14.2:een. Verrattuna työllisiin eläköitymisen todennäköisyys oli lyhytaikaisesti työttömillä 2.24 –kertainen (LV 1.50-3.36) ja pitkäaikaistyöttömillä 2.82 –kertainen (LV 1.93-4.13) kun sosiodemografiset taustatekijät ja somaattinen sairastavuus oli vakioitu. Työttömyyden vaikutus eläköitymiseen masentuneisuuden eri luokissa oli erilainen (yhdysvaikutus tilastollisesti merkitsevä). Työkyvyttömyyseläköitymisen todennäköisyys oli erityisen suuri vakavasti masentuneilla lyhytaikaistyöttömillä. Pitkäaikaistyöttömillä eläköitymistodennäköisyys oli suurin lievästi masentuneilla, mutta suhteellisen vähäistä vakavasti masentuneilla. Johtopäätöksenä todettiin, että korkea työttömyysaste merkinnee suurempaa ennenaikaista poistumista työvoimasta työkyvyttömyyseläköitymisen kautta. Masennukseen liittyvä työkyvyttömyyseläköityminen edistää merkittävästi tätä yleistä trendiä. Jatkossa olisi tärkeää löytää keinoja, jotka tukevat depressiosta kärsiviä pitämään kiinni työpaikoistaan sekä kehittää palveluita, jotka yhdessä terveys ja työllisyyspolitiikan kanssa voisivat katkaista pitkittyvän työttömyyden, heikentyvän mielenterveyden ja terveydenhuollosta marginalisoitumisen kehän.
Avainsanat: Työttömyys, masennus, työkyvyttömyyseläkkeet, kohorttitutkimus