Eurooppaan unohdetut? Tutkimus suomalaisten europarlamentaarikoiden asemasta

Abstract

Suomen liityttyä Euroopan unionin jäseniksi vuoden 1995 alusta liittyi kuudentoista suomalaisedustajan joukko Euroopan parlamentin poliittisiin ryhmiin. Syksyllä 1996 kansalaiset pääsivät ensi kertaa äänestämään europarlamenttivaaleissa omat edustajansa kansallisten puolueiden asettamilta listoilta.

Tässä pro gradu-tutkielmassa käsitellään Euroopan parlamentin liberaaliryhmän suomalaisedustajien asemaa suhteessa kansalliseen puolueeseen sekä europarlamenttiryhmään. Teoreettisen viitekehyksen tutkimukseen tarjoaa päämies-agentti -teoriasta johdettu kahden päämiehen ja agentin tilanne. Teorian mukaisesti europarlamentaarikot toimivat agentteina, joille päämiehet kansallinen puolue sekä europarlamenttiryhmä delegoivat valtaa. Vallan delegoinnin vastapainona on teorian mukaisesti vastuuyhteys, joka muodostuu agentin ja molempien päämiesten välille. Vastuuyhteyden varmistamiseksi päämiehillä on oltava käytössään palkitsemis- ja rangaistuskeinoja, joiden avulla päämies varmistaa agentin lojaliteetin. Aikaisempi suomalaisiin europarlamentaarikoihin kohdistunut tutkimus tuo kautta linjan esiin heidän itsenäisen asemansa suhteessa kansalliseen puolueeseen. Keskeinen tutkimuskysymys on selvittää, toteutuuko kahden päämiehen ja agentin tilanne tapaustutkimuksen kohteeksi valittujen liberaaliryhmän suomalaisedustajien kohdalla. Jotta Euroopan parlamentin jäsenten asema kahden potentiaalisen päämiehen suhteen voidaan todella ymmärtää, on tutkimuksessa käytävä läpi myös päämiesten merkitys europarlamentaarikoiden työn kannalta. Edustamisen kysymysten avulla etsitään tutkimuksessa vastausta siihen, kenelle Euroopan parlamentin jäsenet ovat lojaaleja ja kuinka kahden päämiehen ja agentin tilanne käytännössä toteutuu.

Keskeiset tutkimustulokset kertovat liberaaliryhmän suomalaisedustajien vahvasta itsenäisestä asemasta suhteessa molempiin päämiehiin. Kumpikaan potentiaalisista päämiehistä ei käytä kovia valvontakeinoja suomalaisedustajia kohtaan. Myös politiikan koordinaatio osoittautui melko heikoksi erityisesti keskustan europarlamentaarikoiden ja kansallisen puolueen välillä. Kumpikaan potentiaalisista päämiehistä ei ole pyrkinyt ottamaan käyttöön kovia valvontakeinoja edustajien suhteen vuosien 1996 - 2007 välillä. Suomalaisedustajille on jäänyt edustuksellisessa demokratiassa harvinaisen itsenäinen asema. Päämies-agentti -teorian toteutumisen kannalta ongelmalliseksi muodostuu vastuuyhteyden heikkous agentin ja päämiesten välillä. Päämiehillä on potentiaalisesti olemassa kovia valvontakeinoja, joiden avulla ne voivat varmistaa vastuuyhteyden toimivuuden, mutta käytännön tilanteessa päämiehet eivät näitä valvontakeinoja käytä. Kansalliset puolueet keskusta ja RKP eivät ole käyttäneet ehdokasasettelua valvontakeinona istuvia europarlamentaarikoita kohtaan eivätkä ne myöskään anna äänestysohjeita edustajille. Liberaalin europarlamenttiryhmän omat käytännöt puolestaan estävät kovien valvontakeinojen käytön esimerkiksi yksittäisten edustajien vastuutehtävien osalta. Pehmeiden valvontakeinojen, kuten politiikan koordinaation ja informaatio-ohjauksen, kautta päämiehet kuitenkin vaikuttavat jatkuvasti europarlamentaarikoiden työhön.

Heikko vastuuyhteys päämiehiin asettaa liberaaliryhmän suomalaisedustajat hyvin itsenäiseen asemaan suhteessa kansalliseen puolueeseen sekä liberaaliryhmään. Lisäksi edustajat ovat hyvin yksilöllisessä asemassa suhteessa kansalliseen puolueeseen. Agenttien ja päämiesten välillä on kuitenkin käytännön tilanteessa olemassa tietty lojaliteetin taso. Empiria paljastaa, että edustajat kokevat voimakkainta lojaliteettia äänestäjilleen sekä kotimaalle. Lojaliteetti kansallista puoluetta kohtaan on edustajien joukossa huomattavasti vähäisempää ja vielä heikompaa on lojaliteetti europarlamenttiryhmää kohtaan. Suomalaisten liberaaliryhmän europarlamentaarikoiden asema on säilynyt hyvin itsenäisenä ja yksilöllisenä läpi Suomen EU-jäsenyyden.