Yksinäitiyden sosiaaliset sidokset

Abstract

Tutkielman aiheena on yksinäitiyden sosiaaliset sidokset yksinhuoltajaäitien tarinoissa. Aineisto koostuu seitsemästä yksinhuoltajaäidin haastattelusta, joista viisi tehtiin suullisesti ja kaksi kirjallisesti. Tarkastelen yksinäitiyden sosiaalista alkuperää sosiaalisten representaatioiden teorian pohjalta. Pyrin tekemään näkyväksi yksilöiden ja sosiaalisen välistä vuorovaikutusta ja löytämään elementtejä sekä yksinvanhemmuuden ongelmallisuuteen että sankaruuteen yksinvanhempisten äitien kokemana.

Rakensin sosiaalipsykologista narratiiviteoriaa hyödyntäen aineistosta kolme yksinäitiyden tarinaa, joita tutkin sosiaalisten representaatioiden teorian valossa. Tarinoille annoin niiden ydinsisältöä kuvaavat nimet: Yksinäidiksi, oman yksinhuoltajuuden muotokuva, Kannanottoja, yleisen yksinvanhemmuuden ja hyvän/huonon yksinhuoltajan muotokuva ja Metatarina, yhteinen elämäntarina? Yksinäitiyden kertomuksissa sosiaalisten representaatioiden tarkastelu on yksinhuoltajuuden kulttuuristen jäsennystapojen hahmottamista, ja representaatiot luovat yksinhuoltajuuteen moninaisten yksinhuoltajuuteen liittyvien käsitys- ja käsitteellistämistapojen jäsentäjänä juonen, jolla yksinäidit kuljettavat omaa yksinhuoltajuuden kertomustaan eteenpäin. Narratiivit kulttuurisina yksinvanhemmuuden jäsennystapoina sekä sosiaaliset representaatiot näihin jäsennyksiin sisältöä antavina käsitteinä ovat osa ns. yleistä yksinäitiyden kertomusta: ne luovat merkityksiä elettyyn yksinäitiyden kertomukseen.

Ensimmäisessä tarinassa äidit arvioivat yksinvanhemmuuttaan yksinäitiyden sisältöjen, eron, arjen ja äitiyden muutosten ja muiden puuttumisten pohtimisen kautta tehdäkseen yksinäitiydestä jotakin omaa ja tuttua. Yksinhuoltajuuden yleisestä kertomuksesta valittiin se aines, jolla omaa yksinvanhemmuutta rakennettiin. Arjen ja äitiyden muutokset koettiin rankkoinakin, mutta kokemuskertomus nosti esiin uusia pohdintoja ja uudenlaista, positiivista näkökulmaa arjen ja äitiyden muutoksiin. Äidit kohtasivat monenlaisia puuttumisia äitiyteensä. Yllättävää oli se, että äidit eivät kokeneet negatiivistenkaan puuttumisten vaikuttavan huonontavasti äitiyteensä, vaan vaikeudet vahvistivat. Toinen tarina rakentui äidin mielipiteisiin yksinhuoltajan asemasta sekä yleisestä ilmapiiristä, äitien huonon ja hyvän yksinhuoltajan tarinasta sekä median yksinhuoltajakuvasta. Tarina sisälsi äitien kritiikkiä ilmapiiriin ja yksinäidin aseman epäkohtiin. Ongelmana ei ollut itse yksinvanhemmuus vaan ympäröivän yhteiskunnan yksinvanhemmuusrepresentaatiot. Median yksinhuoltajuuskuva muistuttaa aikaisemman tarinan ”huonon yh-äidin” kuvaa, eli median yksinvanhemmuuskuva on yksinäitiyden kannalta pääosin epäsuotuisa ja negatiivinen. Median kuva yksinhuoltajuudesta nähtiin kuitenkin muuttuneen aiemmasta parempaan suuntaan. Kolmas tarina kokosi yhteen kaikkien yksinäitien tarinat omasta yksinäitiydestään ja muodostui metatarinaksi alkuhuuman ja sen jälkeisten vaikeuksien jälkeisestä selviytymisestä ja siitä seuraavasta kasvusta kohti valoisan tulevaisuuden odotusta. Metatarinasta nousi esiin yksinäitien käsitykset oman yksinvanhemmuutensa positiivisista mahdollisuuksista, kuten kasvamisesta ihmisenä ja äitinä vahvemmaksi ja itsenäisemmäksi tulevaisuuden tekijäksi.

Avainsanat: sosiaaliset representaatiot, narratiivisuus, yksinvanhemmuus, yksinäitiys, yksinhuoltajuus, äitiys, perhe- ja vanhemmuuskäsitykset, kriittinen perhetutkimus, sateenkaariperheet, yhden vanhemman perhe, ydinperhe, metatarina