”Olemme kaikki tasa-arvoisia” - Vammaisten ja pitkäaikaissairaiden lasten äitien kokemuksia vertaistukiryhmistä
VAITTI, LEA (2008)
VAITTI, LEA
2008
Sosiaalipsykologia - Social Psychology
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-04-28
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18017
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18017
Tiivistelmä
Tutkielman aiheena on vammaisten ja pitkäaikaissairaiden lasten vanhempien vertaistukiryhmät. Tutkielman tehtävänä on tutkia äitien kokemuksia ryhmistä ja kuvata vertaistukiryhmäilmiön ydinsisältö sekä tulosten perusteella esittää suuntaviivoja vertaistukitoiminnan käytännön kehittämistyölle. Aineisto koostuu kuudentoista äidin kirjoituksista, joissa he kuvaavat kokemuksiaan Kehitysvammaisten Tukiliiton Vertaansa vailla -projektin paikallisista ryhmistä. Analyysissa on käytetty Giorgin fenomenologisen psykologian metodia, jota Perttula on laajentanut.
Äitien kertomusten pohjalta vertaistukiryhmäilmiöstä määritettiin neljä elementtiä: yhteenkuuluvuus, tasa-arvoisuus, perheen arjen ymmärrys ja yhteisöllisyys. Vanhempien yhteenkuuluvuuden tunne ryhmässä syntyi siitä, että kaikissa perheissä pohdittiin samanlaisia asioita. Yhteenkuuluvuuden tunnetta ei heikentänyt vanhempien taustan tai lapsen diagnoosien erilaisuus. Vertaistukiryhmässä ryhmäläisten tasa-arvoisuus ja vastavuoroisuus olivat tärkeitä. Ne toteutuivat ’vapaassa keskustelussa’, jossa jokaisella oli mahdollisuus tuoda esille itselle sillä hetkellä tärkeitä asioita. Toisen vanhemman tilanteen ymmärtämistä edisti se, että jokaisella oli oman kokemuksensa kautta realistinen kuva erityislapsen perheen arjesta. Ryhmien yhteisöllisyys ja paikallisuus merkitsivät vanhemmille mahdollisuutta uusien ihmissuhteiden ylläpitämiseen ja kokemusten vaihtoon oman paikkakunnan palveluista ja tukimahdollisuuksista.
Tulosten tulkinnassa nostan esille kysymyksiä ryhmien merkityksestä äitien näkökulmasta ja pohdin vertaistukiryhmien paikkaa suhteessa julkisiin palveluihin. Liitän tulokset voimaantumisteoriaan, kerronnalliseen tutkimukseen, tutkimukseen ryhmän koheesiosta, äitien esittämään ammatillisen tuen kritiikkiin ja tarkastelen ryhmiä yhteiskunnallisina liikkeinä. Tulosten perusteella vertaistukitoiminnan käytännön kehittämistyön haasteet ovat seuraavat: 1) saada vertaistoiminta kaikkien halukkaiden ulottuville, 2) kehittää isille sopivia toiminnan muotoja, 3) säilyttää vertaistukiryhmien monimuotoisuus ja niiden kansalaistoiminnassa oleva perusta sekä 4) edistää vertaistukiryhmien mahdollisuutta vaikuttamistoimintaan ja 5) kehittää ammattilaisten ohjaamaa ryhmätoimintaa kolmannen sektorin ja julkisen sektorin yhteistyössä.
Avainsanat: vertaistuki, vanhemmuus, vammaisuus, kansalaistoiminta, fenomenologia
Äitien kertomusten pohjalta vertaistukiryhmäilmiöstä määritettiin neljä elementtiä: yhteenkuuluvuus, tasa-arvoisuus, perheen arjen ymmärrys ja yhteisöllisyys. Vanhempien yhteenkuuluvuuden tunne ryhmässä syntyi siitä, että kaikissa perheissä pohdittiin samanlaisia asioita. Yhteenkuuluvuuden tunnetta ei heikentänyt vanhempien taustan tai lapsen diagnoosien erilaisuus. Vertaistukiryhmässä ryhmäläisten tasa-arvoisuus ja vastavuoroisuus olivat tärkeitä. Ne toteutuivat ’vapaassa keskustelussa’, jossa jokaisella oli mahdollisuus tuoda esille itselle sillä hetkellä tärkeitä asioita. Toisen vanhemman tilanteen ymmärtämistä edisti se, että jokaisella oli oman kokemuksensa kautta realistinen kuva erityislapsen perheen arjesta. Ryhmien yhteisöllisyys ja paikallisuus merkitsivät vanhemmille mahdollisuutta uusien ihmissuhteiden ylläpitämiseen ja kokemusten vaihtoon oman paikkakunnan palveluista ja tukimahdollisuuksista.
Tulosten tulkinnassa nostan esille kysymyksiä ryhmien merkityksestä äitien näkökulmasta ja pohdin vertaistukiryhmien paikkaa suhteessa julkisiin palveluihin. Liitän tulokset voimaantumisteoriaan, kerronnalliseen tutkimukseen, tutkimukseen ryhmän koheesiosta, äitien esittämään ammatillisen tuen kritiikkiin ja tarkastelen ryhmiä yhteiskunnallisina liikkeinä. Tulosten perusteella vertaistukitoiminnan käytännön kehittämistyön haasteet ovat seuraavat: 1) saada vertaistoiminta kaikkien halukkaiden ulottuville, 2) kehittää isille sopivia toiminnan muotoja, 3) säilyttää vertaistukiryhmien monimuotoisuus ja niiden kansalaistoiminnassa oleva perusta sekä 4) edistää vertaistukiryhmien mahdollisuutta vaikuttamistoimintaan ja 5) kehittää ammattilaisten ohjaamaa ryhmätoimintaa kolmannen sektorin ja julkisen sektorin yhteistyössä.
Avainsanat: vertaistuki, vanhemmuus, vammaisuus, kansalaistoiminta, fenomenologia