Millainen Noste-koulutus on oppimisympäristönä?
SALMINEN, MARKKU (2008)
SALMINEN, MARKKU
2008
Aikuiskasvatus ja kasvatustiede - Adult Education and Education
Kasvatustieteiden tiedekunta - Faculty of Education
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-04-22
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17974
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17974
Tiivistelmä
Tutkimus tarkastelee millaisessa oppimisympäristössä aikuiset, joilta puuttuu toisen asteen tutkinto suorittavat Noste opintojen avulla ammatillista perustutkintoa tai ammattitutkintoa, millaisia tuloksia opinnot tuottivat ja mitkä olivat ne tekijät, jotka kannustivat tai haittasivat opintojen suorittamista.
Tutkimuksen rakenne tarkastelee työn kehittymistä ja sen merkitystä sekä työssä oppimista. Työelämän teknologinen muutos on viime vuosikymmeninä ollut suuri ja tämän päivän työelämässä menestyminen edellyttää ammatillista koulutusta. Puuttuva ammatillinen peruskoulutus tai ammatillinen uudelleen koulutus onnistuu myös vanhemmalla iällä. Keskeisiä näkökulmia ovat työelämäläheisyys, työssä oppiminen sekä niiden huomioiminen henkilökohtaisessa opetussuunnitelmassa. Aikuisen keskeisen tukiverkon muodostavat kokemus, motivaatio, voimaannuttaminen sekä kriittinen reflektio.
Oppimisen teoreettista näkökulmaa tarkastellaan vallitsevien aikuisten oppimismallien kautta samalla peilaten oppimista työelämään tarpeita varten sekä mitkä seikat tukevat aikuista itseä ja auttavat häntä pysymään työelämässä. Keskeisiä sanoja ovat: kognitivismi, konstruktivismi, humanismi, reflektio sekä hiljainen tieto. Tutkimusmetodologiaksi oli valittu kvalitatiivinen tapaustutkimus.
Tutkimusaineiston avulla on kerätty tietoa sekä opiskelijoiden että opettajien kokemuksista millaisen oppimisympäristön Noste opiskelu tuottaa. Työelämässä jo olevalle oppilaalle työelämän taidot olivat hioutuvat työelämän prosessien kautta ja niiden osoittaminen näyttöjen avulla oli keskeinen osa opintoja. Oleellinen osa oppilaiden opinnoista muodostui työssäoppimisesta. Tutkimus pyrkii myös selvittämään eri tapoja suorittaa opintoja. Puuttuva tutkinto motivoi keskeisesti oppilaita ja vaikka opintojen tiiviys aikaansai ajankäyttöön liittyviä hankaluuksia, tavoitteista pidettiin kiinni.
Yhteenvetona tutkija määrittelee Noste opiskelijoiden oppimisen seuraavasti:
Opiskelijat kuvaavat oppimistaan työn ja käytännön kautta. Tällöin teoreettinen näkökulma ei ole keskeisesti esillä, vaan päivittäinen työssä oppimisen konteksti, missä myös uusien asioiden oppiminen tapahtuu. Enemmän kuin pelkät abstraktiot työ lepää päivittäisten tehtävien ja työprosessien varassa. Uusien asioiden oppiminen tapahtuu joko itsenäisesti tai saadun ohjauksen avulla. Kokemus ja kehittynyt ammatillinen kompetenssi synnyttää eräänä polkuna omaa soveltamista, jossa abstraktioiden ja uusien mallien merkitys korostuu.
Avainsanat: Noste-opinnot, työssäoppiminen, näytöt, oppimisen tuki ja opiskelun motiivi