Yhteistoimintaverkostot monimuotoisuuden suojelussa: sosiaalisen oppimisen edellytykset Hämeen Metso -projektissa

Abstract

Tutkimus käsittelee sosiaalisen oppimisen edellytysten avautumista Hämeen Metso -projektissa. Projekti toteutettiin vuosina 2003−2006 Kanta-Hämeen alueella. Hämeen Metso oli pilottihanke, jossa kokeiltiin yhteistoimintaverkostoa uutena yksityismetsien suojelukeinona. Hanke liittyi Etelä-Suomen monimuotoisuusohjelma Metsoon. Keräsin tutkimusta varten 14 teemahaastattelun aineiston toukokuussa 2005. Haastattelin kahdeksaa Hämeen Metsossa mukana olevaa metsänomistajaa ja seitsemää hanketta koordinoivan projektiryhmän jäsentä.

Työssä tutkin, millaisia edellytyksiä sosiaaliselle oppimiselle Hämeen Metsossa avautui ja synnyttikö yhteistoimintaverkosto konkreettisia toimintakäytäntöjen muutoksia. Tarkastelen myös hankkeeseen osallistuneiden metsänomistajien motivaatiota vapaaehtoiseen suojeluun. Tutkin myös, kehittyikö Hämeen Metsosta laaja-alainen yhteistoimintaverkosto. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys nojautuu sosiaalisen oppimisen sekä identiteetin ja roolin käsitteisiin. Tutkin sosiaalisen oppimisen edellytyksiä sosiaalisten oppimisjärjestelmien sekä käytäntöyhteisöjen ja niiden välisten rajaprosessien kautta. Selvitän, millainen sosiaalinen oppimisjärjestelmä ja käytäntöyhteisö Hämeen Metsossa kehittyi. Tutkin myös, kehkeytyikö käytäntöyhteisöjen välille rajaprosesseja, jotka ovat oleellisia sosiaalisen oppimisen edellytysten avautumisessa. Myös identiteetti ja rooli ovat olennainen osa sosiaalisessa oppimisessa. Toimijoiden identiteettien ja roolien moninaisuus mahdollistavat sosiaalisen oppimisen edellytysten syntymisen.

Sosiaalisen oppimisen edellytyksiä avautui Hämeen Metson projektiryhmän sisällä. Projektiryhmäläiset myös toimivat keskenään eri tavalla kuin olivat aiemmin toimineet, eli toimintakulttuuri muuttui. Sosiaalisen oppimisen edellytyksiä ei kuitenkaan syntynyt projektiryhmän ulkopuolella. Tämä johtuu siitä, että projektin aikana pitäydyttiin vanhoissa toimijarooleissa. Myöskään projektiryhmäläisten ja metsänomistajien erilaisista tiedoista ei kehittynyt rajaprosesseja, joissa sosiaalista oppimista olisi voinut tapahtua. Lisäksi Hämeen Metson metsänomistajat olivat varsin epäyhtenäinen joukko, joita vapaaehtoiseen suojeluun motivoi erilaiset seikat. Tämäkin osaltaan vaikeutti sosiaalisen oppimisen edellytysten syntymistä. Hämeen Metsosta ei tullut laaja-alaista yhteistoimintaverkostoa, koska roolit jäivät yksiulotteisiksi, kommunikaatio ei toiminut kunnolla ja toimijoiden erilaisuutta ei osattu käyttää hyväksi. Yhteistoiminnallisia ja uusia toimintamalleja projektin aikana kuitenkin käytettiin.

Yhteistoimintaverkostoissa on jo paljon toimivia piirteitä, mutta myös kehitettävää. Jatkossa yhteistoimintaverkostoissa tulisi panostaa toimivaan kommunikaatioon ja tiedon kaksisuuntaisuuteen sekä suojelukriteerien joustavuuteen. Lisäksi on tarvetta tehdä myös erilaiset toimijuudet mahdollisiksi. Mahdolliset ristiriitatilanteet olisi syytä koettaa neuvotella selviksi, sillä neuvottelutilanteet ovat ainutlaatuisia tilaisuuksia sosiaaliseen oppimiseen ja toimintakulttuurin muutokseen.

Asiasanat: metsiensuojelu, Metso-ohjelma, sosiaalinen oppiminen, toimintakulttuuri