Elätteeltä köyhäintaloon. Vammaisten huolto Orivedellä 1895-1917

Abstract

Tutkimuskysymykseni on, miten Orivedellä oli järjestetty vammaisten huolto vuosina 1895–1917, ja miten vaivaishoidon yleinen kehitys ja muutokset näkyivät Orivedellä. 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa kunnat pystyivät järjestämään vaivaishoidon hyvin vapaasti, joten on mielenkiintoista nähdä, miten yksi kunta oli asian ratkaissut. Etsin tutkimuskysymykseeni vastausta ennen kaikkea sitä kautta, minkälaisia huoltomuotoja Oriveden vaivaishoitohallitus käytti vammaisten huoltamisessa. Päähuoltomuodot olivat elätteelleanto, kotiapu, erityiskouluihin ja -laitoksiin lähettäminen sekä omaan köyhäintaloon laittaminen. Eri huoltomuotojen käyttö kertoo siitä, haluttiinko vammaisten huoltoon panostaa vai pyrittiinkö heidät hoitamaan vain mahdollisimman halvalla. Vertaan myös Oriveden vaivaishoitohallituksen käyttämiä huoltomuotoja ja niiden kehitystä muun Suomen kehitykseen. Tästä voi päätellä, miten vaivaishoidossa yleisesti tapahtuneet muutokset näkyivät paikallistasolla. Pohdin myös sitä, millaisia käsitteitä Oriveden vaivaishoitohallitus käytti vammaisista, koska käytetyt käsitteet kertovat siitä, seurasiko Oriveden vaivaishoitohallitus yleistä keskustelua vaivaishoidosta. Aloitan tarkastelun vuodesta 1895, koska silloin Orivedelle perustettiin vaivaishoitohallitus. Päätän tarkastelun vuoteen 1917, sillä seuraavana vuonna alkanut sota muutti ratkaisevasti huollon luonnetta.

Tärkeimmät lähteeni ovat Oriveden vaivaishoitohallituksen, myöhemmin köyhäinhoitohallituksen pöytäkirjat vuosilta 1895–1917, ja Oriveden köyhäintalon hoitolaisten luettelo vuosilta 1909–1917. Pöytäkirjat ja hoitolaisten luettelo olivat aika niukkasanaisia, ja niistä selvisi yleensä vain avunsyy ja avustusmuoto. Vaivaishoitohallituksen kokouksia oli kuitenkin useampia vuodessa, joten aineistoa on paljon. Näiden lähteiden avulla saan selville Orivedellä tapahtuneen kehityksen; esimerkiksi sen, mikä huoltomuoto oli milloinkin suosituin. Käytän myös Kansallisarkistossa olevaa Vaivaishoidon tarkastajan arkistoa, josta selviää vaivaishoidontarkastelijan ja Oriveden vaivaishoitohallituksen välinen kirjeenvaihto. Tämän kirjeenvaihdon avulla voin päätellä, kuinka paljon Oriveden vaivaishoitohallitus seurasi muun Suomen kehitystä.

Arkistojen lisäksi saan vammaisten ja vaivaisten lukumääriä selville myös Suomen virallisesta tilastosta, josta käytän hyväkseni erityisesti SVT XXI A 4-22 Köyhäinhoitotilasto 1895–1917. Tärkeimpiä aikalaislähteitäni ovat vuonna 1907 ja 1918 köyhäinhoitoasetusta tarkastamaan asetetuiden komiteoiden antamat mietinnöt. Näistä selviää esimerkiksi se, mitä mieltä aikalaiset olivat eri huoltomuodoista.

Kirjallisuudesta tärkeimpiä lähteitäni ovat Minna Harjulan väitöskirja Vaillinaisuudella vaivatut (1996) sekä Jaakkolan, Pulman, Satkan ja Urposen Armeliaisuus, yhteisöapu, sosiaaliturva. (1994) Kirjallisuudesta saan tietoa esimerkiksi vammaisista käytetyistä käsitteistä ja huoltomuotojen kehityksestä. Tutkimuskirjallisuudessa ei kuitenkaan käsitellä vammaishuoltoa pienen maalaiskunnan näkökulmasta, mihin taas tutkimukseni keskittyy.

Tutkimusmenetelmäni on sosiaalihistoriallinen, sillä tutkin yhtä sosiaalista ryhmää, ja sen suuruutta, rakennetta ja asemaa. Toinen tutkimusmenetelmäni on marginaalihistoriallinen, koska tutkin marginaalista ryhmää, joka poikkesi selvästi valtaväestöstä. Kun tietyt ryhmät määritellään poikkeaviksi, niin samalla yhteiskunta määrittelee myös itsensä ja esimerkiksi normaalin rajat.

Tutkimukseni tuo esiin sen, miltä vammaisten huolto näytti yhden pienen maalaiskunnan näkökulmasta. Tutkimustulokseni on se, että vammaisten huolto oli järjestetty Orivedellä hyvin samalla tavalla kuin muuallakin Suomessa. Tämä kertoo siitä, että Oriveden vaivaishoitohallitus seurasi aktiivisesti keskusteluja ja kirjoituksia vaivaishoidosta sekä vammaisuudesta. Oriveden vaivaishoitohallitus myös noudatti hyvin tunnollisesti komiteanmietintöjen ja vaivaishoidontarkastelijan antamia kehotuksia.

Tutkimuksessani nousi kuitenkin esille myös muutamia uusia asioita, kuten se, että Orivedellä omat vanhemmat saattoivat ottaa lapsiaan elätteelle. Tätä ei tullut esille tutkimuskirjallisuudessa. Kyseessä voi olla Oriveden oma erityispiirre, tai esimerkiksi halu pitää perhesiteet ehjinä. Tämä oli kuitenkin yllättävä asia, koska usein kotiavun antaminen olisi tullut vaivaishoitohallitukselle halvemmaksi.

Yksi keskeinen tutkimustulos on se, että köyhäintalon rakentaminen muutti Orivedellä hyvin paljon vaivaishoitoa erityisesti vammaisten kohdalla. Ennen köyhäintaloa suurin osa vammaisista oli annettu elätteelle, mutta köyhäintalon perustamisen jälkeen yli puolet vammaisista laitettiin omaan köyhäintaloon. Samalla muiden huoltomuotojen käyttö laski selvästi. Oriveden vaivaishoitohallitus piti selvästi köyhäintaloa sopivimpana saatavilla olevana huoltomuotona vammaisilla. Tämä voi johtua esimerkiksi siitä, että köyhäintalossa oli tarjolla ympäri vuorokauden ammattimaista hoitoa.

Tutkimukseni tuo esiin sen, että pienikin kunta oli valmis panostamaan vammaisten huoltoon. Orivedeltä lähetettiin esimerkiksi suhteellisen paljon vammaisia erityiskouluihin ja -laitoksiin, vaikka laitoksiin lähettäminen oli kallista ja vaikeaa, sillä kouluihin oli yleensä pitkät jonot. Oriveden vaivaishoitohallitus halusi selvästi panostaa ennalta ehkäisevään vaivaishoitoon. Aikaisempi tutkimuskirjallisuus antaa sellaisen kuvan, että vammaiset koettiin lähinnä välttämättömäksi pahaksi, ja heidät pyrittiin hoitamaan mahdollisimman halvalla. Orivedelläkin vammaiset koettiin varmasti taloudelliseksi rasitukseksi, mutta heidän oloistaan pyrittiin tekemään kuitenkin hyvät; esimerkiksi elätteellä olevien vammaisten oloja valvottiin, ja huonoon kohteluun puututtiin.