“This is the way things are.” Irony, Identity and Social Criticism in Janice Galloway’s The Trick is to Keep Breathing
VATILO, ESSI (2008)
VATILO, ESSI
2008
Englantilainen filologia - English Philology
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-04-15
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17937
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17937
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmani käsittelee ironiaa Janice Gallowayn teoksessa The Trick is to Keep Breathing. Tutkin minkälaista ironiaa teoksesta löytyy ja miten se suhteutuu yleiseen ironian teoriaan. Tämän lisäksi pohdin minkälaisia tavoitteita teoksen ironialla näyttää olevan ja minkälaisia viestejä se lähettää.
Lähtökohdaksi ironiaan otan kosmisen ironian, joka on suhteellisen marginaalinen alalaji ironiateoriassa vaikka sitäkin yleisempi kirjallisuudessa ja arkikielessä. Tällaista ironiaa havaitaan ihmisten aikeiden tai odotusten sekä elämän niille aiheuttamien mullistusten välisessä ristiriidassa. Sen sijaan, että kyse olisi sanotun ja ymmärretyn välisestä ristiriidasta, kosminen ironia pohjaa laajempiin kokonaisuuksiin ja vastakohdiksi asettuu tässä tapauksessa konteksti ja siinä tapahtuvat asiat tai siinä ilmenevät seikat. Toisena lähtökohtana ironiaan haastan siihen liitettävien affektien rajaamisen negatiivisiin asenteisiin ja vaikutteisiin. Etsin siis ironiaa, joka on osallistuvaa erottautuvan sijaan ja joka herättää ymmärrystä ja sympatiaa pilkan sijaan. Tämä näkökulma haastaa myös ironistin ylempiarvoisen aseman ja etääntymisen kohteestaan ja ironian perinteisen roolijaottelun.
Näistä lähtökohdista tutkin Gallowayn teoksen tematiikkaa ja yhteiskuntakritiikkiä sekä ironiaa kolmelta kannalta. Ensinnäkin pureudun etäisyyteen ja vieraannuttamiseen niin teemallisena kuin tekstuaalisena ilmiönä ja osoitan, että etäännyttäminen voi ilmetä läheisyyttä ja ymmärrystä rakentavana tekijänä. Toiseksi tarkastelen mielen ja kehon välistä ristiriitaa sekä ironian, satiirin ja huumorin välistä erottelua. Samalla kun teos kyseenalaistaa kartesiolaisen jaottelun, kyseenalaistuu myös ironian ja satiirin/huumorin välinen rajanveto, kun subjekti nähdään holistisempana kokonaisuutena. Kolmantena teemana käsittelen parodian ja toistamisen teorian pohjalta toistoa ja toisin toistamista ironian välineinä, sitä miten niitä voi käyttää stereotypioiden, institutionaalisten rakenteiden kritisointiin ja sitä miten toisto ilmenee arkipäivässä.
Näiden teemojen kautta rakennan käsitystä ironiasta merkitystasojen leikkikenttänä, josta ei ole löydettävissä yhtä ainoaa oikeaa tulkintaa, ironistin todellista intentiota, vaan jossa vastakohtaisetkin merkitykset ovat yhtä aikaa voimassa. Ironia syntyy juuri näiden merkitysten vastakkaisuuden ja yhtäaikaisen olemassaolon ristiriitaisuudesta. Samalla monet perinteisen ironiateorian jaottelut osoittautuvat liian rajoittuneiksi käsittelemään ironian koko kirjoa. Pyrin osoittamaan, että ironiaan voidaan liittää myös vahvasti positiivisia affekteja ja että perinteisen ironian määrittelemien työkalujen ja roolijaottelun rinnalle voidaan nostaa myös muita vaihtoehtoja ja silti voidaan puhua edelleen ironiasta.
Lähtökohdaksi ironiaan otan kosmisen ironian, joka on suhteellisen marginaalinen alalaji ironiateoriassa vaikka sitäkin yleisempi kirjallisuudessa ja arkikielessä. Tällaista ironiaa havaitaan ihmisten aikeiden tai odotusten sekä elämän niille aiheuttamien mullistusten välisessä ristiriidassa. Sen sijaan, että kyse olisi sanotun ja ymmärretyn välisestä ristiriidasta, kosminen ironia pohjaa laajempiin kokonaisuuksiin ja vastakohdiksi asettuu tässä tapauksessa konteksti ja siinä tapahtuvat asiat tai siinä ilmenevät seikat. Toisena lähtökohtana ironiaan haastan siihen liitettävien affektien rajaamisen negatiivisiin asenteisiin ja vaikutteisiin. Etsin siis ironiaa, joka on osallistuvaa erottautuvan sijaan ja joka herättää ymmärrystä ja sympatiaa pilkan sijaan. Tämä näkökulma haastaa myös ironistin ylempiarvoisen aseman ja etääntymisen kohteestaan ja ironian perinteisen roolijaottelun.
Näistä lähtökohdista tutkin Gallowayn teoksen tematiikkaa ja yhteiskuntakritiikkiä sekä ironiaa kolmelta kannalta. Ensinnäkin pureudun etäisyyteen ja vieraannuttamiseen niin teemallisena kuin tekstuaalisena ilmiönä ja osoitan, että etäännyttäminen voi ilmetä läheisyyttä ja ymmärrystä rakentavana tekijänä. Toiseksi tarkastelen mielen ja kehon välistä ristiriitaa sekä ironian, satiirin ja huumorin välistä erottelua. Samalla kun teos kyseenalaistaa kartesiolaisen jaottelun, kyseenalaistuu myös ironian ja satiirin/huumorin välinen rajanveto, kun subjekti nähdään holistisempana kokonaisuutena. Kolmantena teemana käsittelen parodian ja toistamisen teorian pohjalta toistoa ja toisin toistamista ironian välineinä, sitä miten niitä voi käyttää stereotypioiden, institutionaalisten rakenteiden kritisointiin ja sitä miten toisto ilmenee arkipäivässä.
Näiden teemojen kautta rakennan käsitystä ironiasta merkitystasojen leikkikenttänä, josta ei ole löydettävissä yhtä ainoaa oikeaa tulkintaa, ironistin todellista intentiota, vaan jossa vastakohtaisetkin merkitykset ovat yhtä aikaa voimassa. Ironia syntyy juuri näiden merkitysten vastakkaisuuden ja yhtäaikaisen olemassaolon ristiriitaisuudesta. Samalla monet perinteisen ironiateorian jaottelut osoittautuvat liian rajoittuneiksi käsittelemään ironian koko kirjoa. Pyrin osoittamaan, että ironiaan voidaan liittää myös vahvasti positiivisia affekteja ja että perinteisen ironian määrittelemien työkalujen ja roolijaottelun rinnalle voidaan nostaa myös muita vaihtoehtoja ja silti voidaan puhua edelleen ironiasta.