Nietzsche ja totuuden apokalypsi
SIHVONEN, JUHA-MATTI (2008)
SIHVONEN, JUHA-MATTI
2008
Valtio-oppi - Political Science
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-04-01
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17873
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17873
Tiivistelmä
Tutkimuksessa perehdytään Friedrich Nietzschen todellisuuden luonnetta koskevaan ajatteluun hänen myöhäistuotantonsa valossa. Tutkimus kuuluu poliittisen filosofian ja poliittisen teorian alaan. Tutkimuksessa pyritään sovittamaan Nietzschen näkökulmia kontingentista todellisuudesta politiikan teoreettiseen tarkasteluun soveltuvaksi. Keskeisenä lähtökohtana on Nietzschen havaitsema ristiriita ihmisen järjen ja todellisuuden välillä. Tämän ristiriidan seurauksena syntyy hänen mukaansa luonnottomia valtasuhteita.
Tutkimusaineistona toimivat pääasiassa Friedrich Nietzschen myöhempään tuotantoon kuuluvat teokset. Aihetta koskeva teoreettinen kirjallisuus ja tutkimusaineisto kulkevat tutkimuksessa lomittain. Nietzschen poikkeuksellinen ilmaisutapa asettaa rajoitteet selkeän ja johdonmukaisen tutkimusmetodin käytölle, niin muodoin tutkimus koostuu viidestä erillisestä esseestä.
Tutkimustuloksena voidaan esittää, että Friedrich Nietzschen käsitys todellisuuden luonteesta poikkeaa tavanomaisesta modernin ajattelun näkökulmasta. Nietzscheläinen näkökulma kääntää vakiintuneet olemassaolon ja todellisuuden peruskysymykset ylösalaisin. Hän kiistää ajattelumme premissit ja toteaa niiden olevan vain tiettyyn tarpeeseen syntyneitä rationaalisen ajattelun virheoletuksia. Tietyn ihmistyypin säilyttämiseksi ja universaaleiksi moraalilaeiksi asteittain muuntuneet esioletukset ovat saaneet totuuden arvon. Elämänvastaisen totuuden arvon pohjalle on kristinuskon myytin auktoriteetilla perustettu poliittiset instituutiot, jotka ovat saavuttaneet yhteiskunnassa hegemonisen aseman.
Tutkimus havaitsee poliittisten instituutioiden ja elämänvastaiset arvot synnyttäneen ihmistyypin välillä yhteyden, jota Nietzsche kritisoi ankarasti. Yhteiskunta ja sen poliittiset instituutiot ovat ihmisen sairastuneen tilan ilmaus. Ihmisen kyvyttömyys havaita oma sairas tilansa ja astua ulos kulttuurisista konventioista pitää yllä elämänvastaista yhteiskuntarakennetta, jonka parantamiseksi ja uudelleenrakentamiseksi Nietzsche vaatii tuhoa. Kyseessä on ihmisen sisäisessä maailmassa tapahtuvan heikkouden vaiston valta-aseman hajottaminen ja uuden elämän satunnaisuuden myöntävän asenteen omaksuminen. Ihmisen siäisen muutoksen kautta saadaan aikaan oikeanlaisia yhteiskunnallisia muutoksia ja hajotetaan yhden tulkinnanhorisontin monopoli perspektivistisen näkemyksen eduksi.
Avainsanat: Nietzsche, poliittinen filosofia, kontingentti, moraali,
vallantahto, demokratia
Tutkimusaineistona toimivat pääasiassa Friedrich Nietzschen myöhempään tuotantoon kuuluvat teokset. Aihetta koskeva teoreettinen kirjallisuus ja tutkimusaineisto kulkevat tutkimuksessa lomittain. Nietzschen poikkeuksellinen ilmaisutapa asettaa rajoitteet selkeän ja johdonmukaisen tutkimusmetodin käytölle, niin muodoin tutkimus koostuu viidestä erillisestä esseestä.
Tutkimustuloksena voidaan esittää, että Friedrich Nietzschen käsitys todellisuuden luonteesta poikkeaa tavanomaisesta modernin ajattelun näkökulmasta. Nietzscheläinen näkökulma kääntää vakiintuneet olemassaolon ja todellisuuden peruskysymykset ylösalaisin. Hän kiistää ajattelumme premissit ja toteaa niiden olevan vain tiettyyn tarpeeseen syntyneitä rationaalisen ajattelun virheoletuksia. Tietyn ihmistyypin säilyttämiseksi ja universaaleiksi moraalilaeiksi asteittain muuntuneet esioletukset ovat saaneet totuuden arvon. Elämänvastaisen totuuden arvon pohjalle on kristinuskon myytin auktoriteetilla perustettu poliittiset instituutiot, jotka ovat saavuttaneet yhteiskunnassa hegemonisen aseman.
Tutkimus havaitsee poliittisten instituutioiden ja elämänvastaiset arvot synnyttäneen ihmistyypin välillä yhteyden, jota Nietzsche kritisoi ankarasti. Yhteiskunta ja sen poliittiset instituutiot ovat ihmisen sairastuneen tilan ilmaus. Ihmisen kyvyttömyys havaita oma sairas tilansa ja astua ulos kulttuurisista konventioista pitää yllä elämänvastaista yhteiskuntarakennetta, jonka parantamiseksi ja uudelleenrakentamiseksi Nietzsche vaatii tuhoa. Kyseessä on ihmisen sisäisessä maailmassa tapahtuvan heikkouden vaiston valta-aseman hajottaminen ja uuden elämän satunnaisuuden myöntävän asenteen omaksuminen. Ihmisen siäisen muutoksen kautta saadaan aikaan oikeanlaisia yhteiskunnallisia muutoksia ja hajotetaan yhden tulkinnanhorisontin monopoli perspektivistisen näkemyksen eduksi.
Avainsanat: Nietzsche, poliittinen filosofia, kontingentti, moraali,
vallantahto, demokratia