Pupils' Oral Errors and Teachers' Practices on Error Correction
KIVELÄ, SIRPA (2008)
2008
Englantilainen filologia - English Philology
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-03-28
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17859
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17859
Tiivistelmä
SIVUAINETUTKIELMA
Tässä tutkimuksessa selvitin oppilaiden tekemiä suullisia virheitä ja opettajien reagointia niihin. Tutkimus tehtiin joulukuun 2005 - tammikuun 2006 aikana, ja siihen osallistui 84 oppilasta ja 10 luokanopettajaa Ähtärin alakouluista. Halusin selvittää, mitä virheitä oppilaat tekevät eniten, millaiset virheet opettajat korjaavat ja millaiset jättävät korjaamatta ja miksi; ja kuinka opettajat puuttuvat virheisiin - korjaavatko itse vai antavatko oppilaiden korjata. Aineistoa varten observoin ja äänitin 10 oppituntia ja haastattelin kaikki 10 opettajaa observoinnin jälkeen. Aineistoksi sain yhteensä 256 virhetapahtumaa, joihin opettajat joko reagoivat tai eivät.
Oppilaat tekivät eniten ääntämisvirheitä. Niitä oli 132 eli 52 % koko aineistosta. Kielioppi- ja sanavirheitä tuli lähes yhtä paljon, eli 22 ja 23 %. Jo aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että opettajat eivät korjaa kaikkia virheitä, joita he tunneilla kuulevat. Tässäkin tutkimuksessa opettajat korjasivat prosentuaalisesti eniten leksikaalisia eli sanavirheitä, joista he korjasivat 93 %. Kielioppivirheistä korjattiin myös suurin osa (81 %). Ääntämisvirheet jäivät vähimmälle huomiolle, koska niistä jäi 42 % korjaamatta. Syitä korjaamattomuuteen löytyi monenlaisia. Suurimpana tekijänä oli oppilaskohtaiset syyt. Opettajat eivät halunneet horjuttaa heikompien oppilaiden itsetuntoa korjaamalla joka ikisen virheen heidän tuotoksistaan, vaan päinvastoin, halusivat luoda luokkaan sellaisen ilmapiirin, että jokainen uskaltaa yrittää. Syy korjaamattomuuteen saattoi myös olla opettajassa itsessään, hän ei kuullut tai huomannut virhettä tai ei osannut itsekään ääntää väärinlausuttua sanaa. Opettajat perustelivat korjaamattomuutta myös tilannekohtaisilla syillä. He eivät halunneet keskeyttää meneillään olevaa toimintaa, esim. ääneen lukemista, keskustelua tai näytelmän esittämistä korjaamisellaan. Jotkut heistä sanoivat myös, että aina ei ehdi korjata.
Kun opettajat päättivät korjata virheen, he tekivät sen useimmiten itse, eli 66 % kaikista
korjatuista virheistä oli opettajien korjaamia. Oppilaan annettiin itse korjata tekemänsä virhe 15 %:ssa tapauksista, yhtä monta kertaa sai myös toinen oppilas korjata virheen, ja pieni osa,
4 % virheistä, korjattiin yhteistyöllä. Tyypillisimpänä tapana opettajat käyttivät korjaamisessa sanan sanomista uudelleen oikeassa muodossa (engl. recast) ilman muita kommentteja. Kielioppivirheissä opettajat myös usein neuvottelivat virheistä oppilaiden kanssa ja yrittivät saada heidät korjaamaan ne itse antamiensa vihjeiden avulla.
Avainsanat:
oral errors
error correction
practices on error correction
Tässä tutkimuksessa selvitin oppilaiden tekemiä suullisia virheitä ja opettajien reagointia niihin. Tutkimus tehtiin joulukuun 2005 - tammikuun 2006 aikana, ja siihen osallistui 84 oppilasta ja 10 luokanopettajaa Ähtärin alakouluista. Halusin selvittää, mitä virheitä oppilaat tekevät eniten, millaiset virheet opettajat korjaavat ja millaiset jättävät korjaamatta ja miksi; ja kuinka opettajat puuttuvat virheisiin - korjaavatko itse vai antavatko oppilaiden korjata. Aineistoa varten observoin ja äänitin 10 oppituntia ja haastattelin kaikki 10 opettajaa observoinnin jälkeen. Aineistoksi sain yhteensä 256 virhetapahtumaa, joihin opettajat joko reagoivat tai eivät.
Oppilaat tekivät eniten ääntämisvirheitä. Niitä oli 132 eli 52 % koko aineistosta. Kielioppi- ja sanavirheitä tuli lähes yhtä paljon, eli 22 ja 23 %. Jo aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että opettajat eivät korjaa kaikkia virheitä, joita he tunneilla kuulevat. Tässäkin tutkimuksessa opettajat korjasivat prosentuaalisesti eniten leksikaalisia eli sanavirheitä, joista he korjasivat 93 %. Kielioppivirheistä korjattiin myös suurin osa (81 %). Ääntämisvirheet jäivät vähimmälle huomiolle, koska niistä jäi 42 % korjaamatta. Syitä korjaamattomuuteen löytyi monenlaisia. Suurimpana tekijänä oli oppilaskohtaiset syyt. Opettajat eivät halunneet horjuttaa heikompien oppilaiden itsetuntoa korjaamalla joka ikisen virheen heidän tuotoksistaan, vaan päinvastoin, halusivat luoda luokkaan sellaisen ilmapiirin, että jokainen uskaltaa yrittää. Syy korjaamattomuuteen saattoi myös olla opettajassa itsessään, hän ei kuullut tai huomannut virhettä tai ei osannut itsekään ääntää väärinlausuttua sanaa. Opettajat perustelivat korjaamattomuutta myös tilannekohtaisilla syillä. He eivät halunneet keskeyttää meneillään olevaa toimintaa, esim. ääneen lukemista, keskustelua tai näytelmän esittämistä korjaamisellaan. Jotkut heistä sanoivat myös, että aina ei ehdi korjata.
Kun opettajat päättivät korjata virheen, he tekivät sen useimmiten itse, eli 66 % kaikista
korjatuista virheistä oli opettajien korjaamia. Oppilaan annettiin itse korjata tekemänsä virhe 15 %:ssa tapauksista, yhtä monta kertaa sai myös toinen oppilas korjata virheen, ja pieni osa,
4 % virheistä, korjattiin yhteistyöllä. Tyypillisimpänä tapana opettajat käyttivät korjaamisessa sanan sanomista uudelleen oikeassa muodossa (engl. recast) ilman muita kommentteja. Kielioppivirheissä opettajat myös usein neuvottelivat virheistä oppilaiden kanssa ja yrittivät saada heidät korjaamaan ne itse antamiensa vihjeiden avulla.
Avainsanat:
oral errors
error correction
practices on error correction