OM ORTOGRAFISKA FEL I BLIVANDE BARNTRÄDGÅRDSLÄRARES SVENSKUPPSATSER I SKRIFTLIGA SLUTPROV VID TAMMERFORS UNIVERSITET UNDER ÅREN 2003 OCH 2004
REPO, TIMO (2008)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
REPO, TIMO
2008
Pohjoismaiset kielet - Scandinavian Languages
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
Hyväksymispäivämäärä
2008-02-04Tiivistelmä
Tutkielmani tarkoituksena on tarkastella ortografisia virheitä (eli kirjoitusvirheitä), joita tulevat lastentarhanopettajat ovat tehneet oman pakollisen kirjallisen kokeen ruotsinkielisessä kirjoitelmassa. Tavoitteenani on selvittää, millaisia ortografisia virheitä opiskelijat ovat tehneet, kuinka paljon näitä virheitä on tehty ja mikä on niiden suhde kielioppivirheisiin (morfologisiin ja syntaktisiin virheisiin) verrattuna. Lisäksi pyrin kartoittamaan mahdollisia syitä kirjoitusvirheiden esiintymiseen sekä pohtimaan, millä tavoin näiden virheiden lukumäärää voitaisiin sekä opettajan että opiskelijan näkökulmasta vähentää. Lopuksi arvioin kirjoitusvirheiden merkityksellisyyttä kirjallisen viestinnän ja tekstin ymmärrettävyyden näkökulmasta.
Tutkimusmateriaalini muodostuu kaikkiaan 90 ruotsinkielisestä kirjoitelmasta, jotka lastentarhanopettajaopiskelijat ovat kirjoittaneet Tampereen yliopistossa vuosina 2003 ja 2004. Koko materiaali on jaettu neljään pienempään osamateriaaliin (I-IV), jotka eroavat toisistaan vain kirjoitelmien lukumäärän ja aiheiden perusteella. Noin 94 % kirjoitelmista on naispuoleisten opiskelijoiden tekemiä, ja koko analysoitu materiaali sisältää noin 21 000 sanaa.
Ensisijaisena tutkimusmetodina käytän virheanalyysiä, joka käytännössä muodostuu seuraavista vaiheista: 1) virheiden tunnistaminen, 2) virheiden luokittelu, 3) virheiden kuvaaminen, 4) virheiden selittäminen ja 5) virheiden arviointi. Virheanalyysin tukena olen käyttänyt kontrastiivianalyysiä lähinnä virheiden selittämisen yhteydessä. Ortografiset virheet on luokiteltu 16 eri alaluokkaan, joista muutamat ovat hyvin pieniä ja merkityksettömiä. Ryhmittely perustuu Antti J. Pitkäsen (Abiturientsvenska) tekemään luokitukseen.
Virheanalyysin keskeiset tutkimustulokset ovat seuraavat:
Suurimman virheiden pääluokan muodostavat lauseopilliset (syntaktiset) virheet (42,0 % virhemateriaalista). Toiseksi suurin pääluokka koostuu muoto-opillisista (morfologisista) virheistä (36,3 %), ja pienimmän pääluokan muodostavat kirjoitusvirheet (21,7 %). Selkeästi suurimman kirjoitusvirheiden alaluokan muodostaa grafeemin puuttuminen (24 % kaikista ortografisista virheistä). Toiseksi suurin alaluokka on diakriittisen merkin puuttuminen (11,8 %), ja lähes yhtä yleinen on myös alaluokka ylimääräinen grafeemi (11,3 %). Osamateriaalit II ja IV sisältävät eniten kirjoitusvirheitä, mutta kokonaisuudessaan virheiden lukumäärä vuosina 2003 ja 2004 on lähes yhtä suuri.
Yksi tärkeimmistä tutkimustuloksista/havainnoista on, että ortografisia virheitä ei tule pitää/käsittää vain puhtaina lapsuksina/huolimattomuusvirheinä, jotka johtuvat kirjoitustilanteesta ja siihen liittyvistä muista ulkoisista tekijöistä, vaan ne saattavat myös olla varsinaisia/oikeita kompetenssivirheitä (esimerkiksi yhdyssanojen oikeinkirjoitus, partisiipin perfekti jne.). Monia ortografisia virheitä on mahdotonta selittää, ja usein yksi ja sama virhe voi johtua samanaikaisesti monesta eri tekijästä/syystä, kuten esimerkiksi puhekielen vaikutuksesta (ääntämisestä), tekstiyhteydestä, puutteellisesta sananymmärryksestä, mahdollisista kirjoitus- ja lukihäiriöistä ja interferenssistä äidinkielestä ja/tai muista kielistä (lähinnä englanti ja saksa). Puutteet fonologisten, morfologisten ja/tai leksikaalisten konventioiden hallinnassa johtavat usein kirjoitusvirheisiin.
Opettaja voisi yrittää vähentää kirjoitusvirheiden määrää selittämällä virheet selvemmin ja perusteellisemmin ja kehottamalla opiskelijoita erityiseen tarkkaavaisuuteen oikeinkirjoituksen kanssa. Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun on kyse joko kirjoittajalle oudosta/vieraasta sanasta tai oman alan keskeisestä sanasta. Opiskelijoiden on ymmärrettävä, että ruotsinkielistä sanaa ei voi aina kirjoittaa samalla tavalla kuin sen lausuu/ääntää. Tämän vuoksi opettajan on esiteltävä ja selvitettävä tärkeimmät erot suomen ja ruotsin kielen fonologisessa ja ortografisessa systeemissä. (Yhdistettyjen ääntämis- ja kirjoitus)harjoitusten olisi hyvä tukea erityisesti visuaalista muistia, koska se auttaa oppimaan ääntämisenvastaisia sanoja. Opettajan on itse oltava tietoinen, mistä virheet johtuvat, jotta hän voi auttaa oikealla tavalla kielenoppijaa. Lisäksi on tärkeää, että opettaja selvittää sanojen merkitykset kirjoitus- ja ääntämisharjoituksien yhteydessä. Opettajan tulisi kiinnittää erityistä huomiota kirjoitusvirheisiin, jos samassa kirjoitelmassa esiintyy useita eri(tyyppisiä) virheitä, jotka pahimmillaan vaikeuttavat tekstin ymmärtämistä (viestintää kirjoittajan ja lukijan välillä). Kaikkia kirjoitusvirheitä ei varmaankaan voi välttää, vaikka opetuksessa tietoisesti kiinnitettäisiin enemmän huomiota oikeinkirjoitukseen.
Suurin osa kirjoitusvirheistä tutkitussa materiaalissa (riippumatta alaluokasta) on kuitenkin sellaisia, jotka eivät vaikuta negatiivisesti tekstin ymmärtämiseen. Materiaalista löytyy toisaalta monia hyviä kirjoitelmia, joissa esiintyy useita kirjoitusvirheitä, ja toisaalta taas huonoja kirjoitelmia, joissa ei ole lainkaan ko. virheitä. Tutkimustulokset antavatkin aihetta mm. seuraaville pedagogisille kysymyksille: kuinka tärkeää opiskelijalle oikeastaan on hallita ruotsin kielen oikeinkirjoitus, kun hän ilmaisee itseään ruotsiksi kirjallisesti? Kuinka paljon opettajan pitäisi käyttää aikaa ja resursseja tähän kielen muotoseikkaan, koska myös nämä ortografiset virheet ainakin jossain määrin häiritsevät tekstin lukemista ja tulkintaa? Millainen asenne opettajalla pitäisi olla kirjoitusvirheitä kohtaan, ts. miten hänen tulisi suhtautua niiden esiintymiseen, jos muodollisten seikkojen merkitys kurssikuvauksessa ja kurssin arviointikriteereissä on melko vähäinen?
Avainsanat: felanalys, kontrastiv analys, språkinlärning, ortografi, grafem, fonem, ortografiska fel, stavfel, fonologisk/morfologisk/lexikalisk konvention, interferens
Tutkimusmateriaalini muodostuu kaikkiaan 90 ruotsinkielisestä kirjoitelmasta, jotka lastentarhanopettajaopiskelijat ovat kirjoittaneet Tampereen yliopistossa vuosina 2003 ja 2004. Koko materiaali on jaettu neljään pienempään osamateriaaliin (I-IV), jotka eroavat toisistaan vain kirjoitelmien lukumäärän ja aiheiden perusteella. Noin 94 % kirjoitelmista on naispuoleisten opiskelijoiden tekemiä, ja koko analysoitu materiaali sisältää noin 21 000 sanaa.
Ensisijaisena tutkimusmetodina käytän virheanalyysiä, joka käytännössä muodostuu seuraavista vaiheista: 1) virheiden tunnistaminen, 2) virheiden luokittelu, 3) virheiden kuvaaminen, 4) virheiden selittäminen ja 5) virheiden arviointi. Virheanalyysin tukena olen käyttänyt kontrastiivianalyysiä lähinnä virheiden selittämisen yhteydessä. Ortografiset virheet on luokiteltu 16 eri alaluokkaan, joista muutamat ovat hyvin pieniä ja merkityksettömiä. Ryhmittely perustuu Antti J. Pitkäsen (Abiturientsvenska) tekemään luokitukseen.
Virheanalyysin keskeiset tutkimustulokset ovat seuraavat:
Suurimman virheiden pääluokan muodostavat lauseopilliset (syntaktiset) virheet (42,0 % virhemateriaalista). Toiseksi suurin pääluokka koostuu muoto-opillisista (morfologisista) virheistä (36,3 %), ja pienimmän pääluokan muodostavat kirjoitusvirheet (21,7 %). Selkeästi suurimman kirjoitusvirheiden alaluokan muodostaa grafeemin puuttuminen (24 % kaikista ortografisista virheistä). Toiseksi suurin alaluokka on diakriittisen merkin puuttuminen (11,8 %), ja lähes yhtä yleinen on myös alaluokka ylimääräinen grafeemi (11,3 %). Osamateriaalit II ja IV sisältävät eniten kirjoitusvirheitä, mutta kokonaisuudessaan virheiden lukumäärä vuosina 2003 ja 2004 on lähes yhtä suuri.
Yksi tärkeimmistä tutkimustuloksista/havainnoista on, että ortografisia virheitä ei tule pitää/käsittää vain puhtaina lapsuksina/huolimattomuusvirheinä, jotka johtuvat kirjoitustilanteesta ja siihen liittyvistä muista ulkoisista tekijöistä, vaan ne saattavat myös olla varsinaisia/oikeita kompetenssivirheitä (esimerkiksi yhdyssanojen oikeinkirjoitus, partisiipin perfekti jne.). Monia ortografisia virheitä on mahdotonta selittää, ja usein yksi ja sama virhe voi johtua samanaikaisesti monesta eri tekijästä/syystä, kuten esimerkiksi puhekielen vaikutuksesta (ääntämisestä), tekstiyhteydestä, puutteellisesta sananymmärryksestä, mahdollisista kirjoitus- ja lukihäiriöistä ja interferenssistä äidinkielestä ja/tai muista kielistä (lähinnä englanti ja saksa). Puutteet fonologisten, morfologisten ja/tai leksikaalisten konventioiden hallinnassa johtavat usein kirjoitusvirheisiin.
Opettaja voisi yrittää vähentää kirjoitusvirheiden määrää selittämällä virheet selvemmin ja perusteellisemmin ja kehottamalla opiskelijoita erityiseen tarkkaavaisuuteen oikeinkirjoituksen kanssa. Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun on kyse joko kirjoittajalle oudosta/vieraasta sanasta tai oman alan keskeisestä sanasta. Opiskelijoiden on ymmärrettävä, että ruotsinkielistä sanaa ei voi aina kirjoittaa samalla tavalla kuin sen lausuu/ääntää. Tämän vuoksi opettajan on esiteltävä ja selvitettävä tärkeimmät erot suomen ja ruotsin kielen fonologisessa ja ortografisessa systeemissä. (Yhdistettyjen ääntämis- ja kirjoitus)harjoitusten olisi hyvä tukea erityisesti visuaalista muistia, koska se auttaa oppimaan ääntämisenvastaisia sanoja. Opettajan on itse oltava tietoinen, mistä virheet johtuvat, jotta hän voi auttaa oikealla tavalla kielenoppijaa. Lisäksi on tärkeää, että opettaja selvittää sanojen merkitykset kirjoitus- ja ääntämisharjoituksien yhteydessä. Opettajan tulisi kiinnittää erityistä huomiota kirjoitusvirheisiin, jos samassa kirjoitelmassa esiintyy useita eri(tyyppisiä) virheitä, jotka pahimmillaan vaikeuttavat tekstin ymmärtämistä (viestintää kirjoittajan ja lukijan välillä). Kaikkia kirjoitusvirheitä ei varmaankaan voi välttää, vaikka opetuksessa tietoisesti kiinnitettäisiin enemmän huomiota oikeinkirjoitukseen.
Suurin osa kirjoitusvirheistä tutkitussa materiaalissa (riippumatta alaluokasta) on kuitenkin sellaisia, jotka eivät vaikuta negatiivisesti tekstin ymmärtämiseen. Materiaalista löytyy toisaalta monia hyviä kirjoitelmia, joissa esiintyy useita kirjoitusvirheitä, ja toisaalta taas huonoja kirjoitelmia, joissa ei ole lainkaan ko. virheitä. Tutkimustulokset antavatkin aihetta mm. seuraaville pedagogisille kysymyksille: kuinka tärkeää opiskelijalle oikeastaan on hallita ruotsin kielen oikeinkirjoitus, kun hän ilmaisee itseään ruotsiksi kirjallisesti? Kuinka paljon opettajan pitäisi käyttää aikaa ja resursseja tähän kielen muotoseikkaan, koska myös nämä ortografiset virheet ainakin jossain määrin häiritsevät tekstin lukemista ja tulkintaa? Millainen asenne opettajalla pitäisi olla kirjoitusvirheitä kohtaan, ts. miten hänen tulisi suhtautua niiden esiintymiseen, jos muodollisten seikkojen merkitys kurssikuvauksessa ja kurssin arviointikriteereissä on melko vähäinen?
Avainsanat: felanalys, kontrastiv analys, språkinlärning, ortografi, grafem, fonem, ortografiska fel, stavfel, fonologisk/morfologisk/lexikalisk konvention, interferens