EUROOPAN UNIONI MONITASOISENA POLIITTISENA JÄRJESTELMÄNÄ - Esimerkkinä sosiaalipolitiikan päätöksenteko
VIRKAMÄKI, VENLA (2008)
VIRKAMÄKI, VENLA
2008
Kansainvälinen politiikka - International Relations
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-01-21
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17635
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17635
Tiivistelmä
Työni lähtökohtana on kysymys siitä, missä sosiaalipolitiikasta päätetään Euroopan unionissa. Tarkastelen tätä rajattua ongelmaa tekemieni haastattelujen kautta. Ymmärrän Euroopan unionin monitasoisena poliittisena järjestelmänä. Väitän, että tämä on erityisen ilmeistä sosiaalipolitiikassa, jota tehdään entistä enemmän avoimen koordinaatiomenetelmän kautta. Avoimessa koordinaatiomenetelmässä ja monitasohallinnassa molemmissa keskeistä on nimenomaan hallinta virallisten lainsäädäntöprosessien ulkopuolella.
Analysoin aineistoni hermeneuttisesti, eli tulkintametodin avulla. Työn teoreettisena viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktivismi. Se tarjoaa mielestäni parhaat välineet tarkastella jatkuvasti muuttuvaa Euroopan unionia. Monitasoisessa unionissa päätöksentekotapa ja toimivaltasuhteet vaihtelevat eri politiikan lohkoilla. Esimerkiksi sisämarkkinapolitiikasta päätettäessä valtion rooli on erilainen kuin sosiaalipolitiikasta päätettäessä. Sosiaalipolitiikka on perinteisesti hyvin vahvasti
kansallisvaltion päätöksenteon alainen, mutta uudet tavat luoda unionin sosiaalista mallia ovat vaikuttaneet valtion asemaan. Minua kiinnostaakin se, miten tämä muutos heijastuu siihen, mitä pidämme kansallisena ja kansainvälisenä. Työhöni sisältyy myös sikäli käytännönläheinen ennakkokiinnostus, että uskon, että se, miten kansalliset toimijat ymmärtävät koko unionin järjestelmän, vaikuttaa myös siihen, miten he siellä toimivat. Tämä taas on tärkeää sen kannalta, miten Suomen sosiaaliturvajärjestelmien käy tulevaisuudessa.
Analyysini loppupäätelmä on, että suomalaiset keskeiset toimijat kokevat sosiaalipolitiikan olevan edelleen paljolti kansallista toimintaa. Unionin sosiaalipoliittinen aktiivisuus ja avoin koordinaatiomenetelmä koetaan jossain määrin uhkana. Haastateltavat kuitenkin ymmärsivät, että jatkossa unionin politiikan merkitys kasvaa. Haastattelujen perusteella näyttää siltä, että suomalaiset ymmärtävät unionin itsenäisenä kokonaisuutena, jonka suuntaan vaikuttaminen kannattaa tehdä koordinoidusti kaikkia kanavia pitkin. Näin ollen esimerkiksi intressiryhmät, joiden vaikutusvallan
toisaalta nähdään kasvaneen unionin tasolla, vaikuttavat edelleen pääosin kansallisesti. Unionin instituutiot koetaan itsenäisinä toimijoina, joiden suhteen valtioiden vaikutusvalta vähenee. Entistä enemmän päätöksiä tehdään siis yhdessä jäsenvaltioiden, unionin instituutioiden ja erilaisten intressiryhmien kesken.
Työni osoittaa, että monitasohallinnan teoria kuvaa hyvin Euroopan sosiaalista ulottuvuutta. Monitasoinen poliittinen unioni on kansalaisille äärettömän hankala seurata. Vastuuta tehdyistä päätöksistä on vaikea osoittaa kenellekään. Tällöin tyytymättömyys kohdistuu laajasti ottaen ”unioniin”, siten vähentäen koko unionin legitimiteettiä. Monitasohallinta onkin sekä ongelma että ratkaisu legitimiteetin kannalta – toisaalta se saattaa heikentää unionin legitimiteettiä, mutta toisaalta
lisätä sitä antamalla kansalaisille enemmän mahdollisuuksia osallistua päätöksentekoon. Oleellista avoimen koordinaationmenetelmässä on kysymys oikeudesta osallistua. Kenellä on oikeus osallistua hallinta- ja päätöksentekoprosesseihin unionissa? Demokratiaan kuuluu luonnollisena osana myös päätöksentekijöiden tilivelvolliseksi saattaminen kansalaisten valvonnan kautta. Unionin tasolle siirtyminen on vähentänyt mahdollisuuksia tehdä tätä. Samalla on kuitenkin entistä tärkeämpää, että muilla tasoilla valvonta toimii sitäkin tiiviimmin. Jatkossa lienee syytä unionin ja jäsenmaiden tasolla pohtia miten varmistaa avoimen koordinaatiomenetelmän avoimuus ja demokraattisuus. Kansallisten parlamenttien on toki itsekin oltava aktiivisia, mutta toisaalta niiden vaikutusmahdollisuuksia on myös
edistettävä esimerkiksi valtioneuvoston toimesta. Lisäksi Euroopan parlamentin roolia tulisi mielestäni demokratian kannalta vahvistaa.
Monitasohallinta ei haasta valtion suvereniteettia suoraan. Muutos ei myöskään liity lailliseen suvereniteettiin. Legaalisena kokonaisuutena valtio säilyy myös jatkossa. Euroopan unionin prosessit ja politiikan muodostus eivät kuitenkaan tapahdu enää pelkästään kansallisvaltiollisessa kehyksessä. Kansallisen ja kansainvälisen raja on hämärtänyt, toisilla aloilla enemmän kuin toisilla. Euroopan unioni avaakin mielenkiintoisia tutkimuskysymyksiä myös kansainvälisen politiikan tieteenalassa.
Monitasoisen poliittisen järjestelmän käsite voisi avata keskustelua kansainvälisten organisaatioiden mahdollisuuksista. Euroopan unionin instituutioiden, päätöksentekojärjestelmän ja hallinnan tutkimus voisi myös lisätä ymmärrystä auktoriteetista osana kansainvälistä järjestelmää sekä avartaa käsitystä
siitä, missä kansainvälistä politiikkaa tehdään. Tulevaisuudessa täytyy myös tarkemmin analysoida intressiryhmien ja aluetason toimijoiden mobilisaatiota ja vaikutusta. Ennen kaikkea unionin tutkimus tarjoaa materiaalia tutkia kansallisvaltioiden ulkopuolella tapahtuvan politiikan luonnetta, rajoja sekä kehitystä.
Analysoin aineistoni hermeneuttisesti, eli tulkintametodin avulla. Työn teoreettisena viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktivismi. Se tarjoaa mielestäni parhaat välineet tarkastella jatkuvasti muuttuvaa Euroopan unionia. Monitasoisessa unionissa päätöksentekotapa ja toimivaltasuhteet vaihtelevat eri politiikan lohkoilla. Esimerkiksi sisämarkkinapolitiikasta päätettäessä valtion rooli on erilainen kuin sosiaalipolitiikasta päätettäessä. Sosiaalipolitiikka on perinteisesti hyvin vahvasti
kansallisvaltion päätöksenteon alainen, mutta uudet tavat luoda unionin sosiaalista mallia ovat vaikuttaneet valtion asemaan. Minua kiinnostaakin se, miten tämä muutos heijastuu siihen, mitä pidämme kansallisena ja kansainvälisenä. Työhöni sisältyy myös sikäli käytännönläheinen ennakkokiinnostus, että uskon, että se, miten kansalliset toimijat ymmärtävät koko unionin järjestelmän, vaikuttaa myös siihen, miten he siellä toimivat. Tämä taas on tärkeää sen kannalta, miten Suomen sosiaaliturvajärjestelmien käy tulevaisuudessa.
Analyysini loppupäätelmä on, että suomalaiset keskeiset toimijat kokevat sosiaalipolitiikan olevan edelleen paljolti kansallista toimintaa. Unionin sosiaalipoliittinen aktiivisuus ja avoin koordinaatiomenetelmä koetaan jossain määrin uhkana. Haastateltavat kuitenkin ymmärsivät, että jatkossa unionin politiikan merkitys kasvaa. Haastattelujen perusteella näyttää siltä, että suomalaiset ymmärtävät unionin itsenäisenä kokonaisuutena, jonka suuntaan vaikuttaminen kannattaa tehdä koordinoidusti kaikkia kanavia pitkin. Näin ollen esimerkiksi intressiryhmät, joiden vaikutusvallan
toisaalta nähdään kasvaneen unionin tasolla, vaikuttavat edelleen pääosin kansallisesti. Unionin instituutiot koetaan itsenäisinä toimijoina, joiden suhteen valtioiden vaikutusvalta vähenee. Entistä enemmän päätöksiä tehdään siis yhdessä jäsenvaltioiden, unionin instituutioiden ja erilaisten intressiryhmien kesken.
Työni osoittaa, että monitasohallinnan teoria kuvaa hyvin Euroopan sosiaalista ulottuvuutta. Monitasoinen poliittinen unioni on kansalaisille äärettömän hankala seurata. Vastuuta tehdyistä päätöksistä on vaikea osoittaa kenellekään. Tällöin tyytymättömyys kohdistuu laajasti ottaen ”unioniin”, siten vähentäen koko unionin legitimiteettiä. Monitasohallinta onkin sekä ongelma että ratkaisu legitimiteetin kannalta – toisaalta se saattaa heikentää unionin legitimiteettiä, mutta toisaalta
lisätä sitä antamalla kansalaisille enemmän mahdollisuuksia osallistua päätöksentekoon. Oleellista avoimen koordinaationmenetelmässä on kysymys oikeudesta osallistua. Kenellä on oikeus osallistua hallinta- ja päätöksentekoprosesseihin unionissa? Demokratiaan kuuluu luonnollisena osana myös päätöksentekijöiden tilivelvolliseksi saattaminen kansalaisten valvonnan kautta. Unionin tasolle siirtyminen on vähentänyt mahdollisuuksia tehdä tätä. Samalla on kuitenkin entistä tärkeämpää, että muilla tasoilla valvonta toimii sitäkin tiiviimmin. Jatkossa lienee syytä unionin ja jäsenmaiden tasolla pohtia miten varmistaa avoimen koordinaatiomenetelmän avoimuus ja demokraattisuus. Kansallisten parlamenttien on toki itsekin oltava aktiivisia, mutta toisaalta niiden vaikutusmahdollisuuksia on myös
edistettävä esimerkiksi valtioneuvoston toimesta. Lisäksi Euroopan parlamentin roolia tulisi mielestäni demokratian kannalta vahvistaa.
Monitasohallinta ei haasta valtion suvereniteettia suoraan. Muutos ei myöskään liity lailliseen suvereniteettiin. Legaalisena kokonaisuutena valtio säilyy myös jatkossa. Euroopan unionin prosessit ja politiikan muodostus eivät kuitenkaan tapahdu enää pelkästään kansallisvaltiollisessa kehyksessä. Kansallisen ja kansainvälisen raja on hämärtänyt, toisilla aloilla enemmän kuin toisilla. Euroopan unioni avaakin mielenkiintoisia tutkimuskysymyksiä myös kansainvälisen politiikan tieteenalassa.
Monitasoisen poliittisen järjestelmän käsite voisi avata keskustelua kansainvälisten organisaatioiden mahdollisuuksista. Euroopan unionin instituutioiden, päätöksentekojärjestelmän ja hallinnan tutkimus voisi myös lisätä ymmärrystä auktoriteetista osana kansainvälistä järjestelmää sekä avartaa käsitystä
siitä, missä kansainvälistä politiikkaa tehdään. Tulevaisuudessa täytyy myös tarkemmin analysoida intressiryhmien ja aluetason toimijoiden mobilisaatiota ja vaikutusta. Ennen kaikkea unionin tutkimus tarjoaa materiaalia tutkia kansallisvaltioiden ulkopuolella tapahtuvan politiikan luonnetta, rajoja sekä kehitystä.