Täysi-ikäisen mielenterveyspotilaan tiedonsaantioikeus itseään koskevista potilasasiakirjoista
MÄKYNEN, NORMA (2008)
2008
Julkisoikeus - Public Law
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-01-22
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17630
http://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17630
Tiivistelmä
Tutkielman aiheena on täysi-ikäisen vapaaehtoisessa psykiatrisessa sairaanhoidossa olevan
mielenterveyspotilaan tiedonsaantioikeus itseään koskevista potilasasiakirjoista. Tutkielma
on julkisoikeudellinen ja tutkimusmenetelmä on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen.
Tavoitteena on selvittää voimassa olevan lainsäädännön sääntöjä erityisesti
mielenterveyspotilaan itsemääräämis- ja tiedonsaantioikeudesta. Keskeinen tavoite on
selvittää, mitkä säädökset ja ohjeet perustavat potilaalle itsemääräämisoikeuden sekä
tiedonsaantioikeuden vapaaehtoisessa psykiatrisessa sairaanhoidossa potilasta itseään
koskeviin terveystietoihin, hoitoihin ja potilasasiakirjatietoihin. Asioita tarkastellaan
tiedonsaantioikeuden näkökulmasta.
Tutkielman tavoitteena on myös selvittää mikä tulee olla voimassa olevan lainsäädännön
mukaan tiedonsaantioikeuden sisältö ja laajuus, mitkä säädökset ja ammattieettiset ohjeet
velvoittavat terveydenhuollon ammattihenkilökuntaa potilaan tiedonsaantioikeuden
mahdollistamiseksi, millä edellytyksillä täysi-ikäisen vapaaehtoisessa psykiatrisessa
hoidossa olevan mielenterveyspotilaan tiedonsaantioikeutta voidaan rajoittaa sekä mitkä
säännökset perustavat potilaalle oikeuden kieltäytyä tiedon vastaanottamisesta.
Tutkielmassa selvitetään myös, mitä velvollisuuksia lainsäätäjä on asettanut
terveydenhuollon ammattihenkilöille sekä sairaalan johdolle, jotta potilaan
tiedonsaantioikeus hoidostaan sekä itseään koskevista potilasasiakirjoista olisi mahdollista.
Tutkielman keskeisimmät oikeuslähteet ovat Suomen oikeusjärjestykseen kuuluvat lait,
kuten perustuslaki (731/1999), potilaslaki (785/1992), henkilötietolaki (523/1999),
mielenterveyslaki (116/1990), erikoissairaanhoitolaki (1062/1989), kansanterveyslaki
(66/1972) sekä kansainväliset ihmisoikeussopimukset kuten biolääketiedesopimus.
Psykiatrinen hoitotyö toteutuu vielä useimmiten perinteisesti, laitoskeskeisesti ja
asiantuntijalähtöisesti. Potilas on usein hoidossa passiviinen vastaanottaja. Potilaslain 5 §
tiedonsaantioikeudesta ilmentää selkeästi potilaan ehdottoman tiedonsaantioikeuden
kaikkiin potilasta koskeviin tietoihin terveydentilasta, hoidosta, hoitovaihtoehdoista ja
muista potilaan hoitoon liittyvistä asioista. Terveydenhuollon ammattihenkilökunnan tulisi
antaa tietoa potilaalle oma-aloitteisesti eikä ainoastaan potilaan sitä pyytäessä.
Tiedonsaantioikeutta voidaan rajoittaa vain, kun on ilmeistä, että tiedon antamisesta
aiheutuisi vakavaa vaaraa potilaan terveydelle. Näissäkin tapauksissa tulisi noudattaa
suppeaa tulkintaa.
mielenterveyspotilaan tiedonsaantioikeus itseään koskevista potilasasiakirjoista. Tutkielma
on julkisoikeudellinen ja tutkimusmenetelmä on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen.
Tavoitteena on selvittää voimassa olevan lainsäädännön sääntöjä erityisesti
mielenterveyspotilaan itsemääräämis- ja tiedonsaantioikeudesta. Keskeinen tavoite on
selvittää, mitkä säädökset ja ohjeet perustavat potilaalle itsemääräämisoikeuden sekä
tiedonsaantioikeuden vapaaehtoisessa psykiatrisessa sairaanhoidossa potilasta itseään
koskeviin terveystietoihin, hoitoihin ja potilasasiakirjatietoihin. Asioita tarkastellaan
tiedonsaantioikeuden näkökulmasta.
Tutkielman tavoitteena on myös selvittää mikä tulee olla voimassa olevan lainsäädännön
mukaan tiedonsaantioikeuden sisältö ja laajuus, mitkä säädökset ja ammattieettiset ohjeet
velvoittavat terveydenhuollon ammattihenkilökuntaa potilaan tiedonsaantioikeuden
mahdollistamiseksi, millä edellytyksillä täysi-ikäisen vapaaehtoisessa psykiatrisessa
hoidossa olevan mielenterveyspotilaan tiedonsaantioikeutta voidaan rajoittaa sekä mitkä
säännökset perustavat potilaalle oikeuden kieltäytyä tiedon vastaanottamisesta.
Tutkielmassa selvitetään myös, mitä velvollisuuksia lainsäätäjä on asettanut
terveydenhuollon ammattihenkilöille sekä sairaalan johdolle, jotta potilaan
tiedonsaantioikeus hoidostaan sekä itseään koskevista potilasasiakirjoista olisi mahdollista.
Tutkielman keskeisimmät oikeuslähteet ovat Suomen oikeusjärjestykseen kuuluvat lait,
kuten perustuslaki (731/1999), potilaslaki (785/1992), henkilötietolaki (523/1999),
mielenterveyslaki (116/1990), erikoissairaanhoitolaki (1062/1989), kansanterveyslaki
(66/1972) sekä kansainväliset ihmisoikeussopimukset kuten biolääketiedesopimus.
Psykiatrinen hoitotyö toteutuu vielä useimmiten perinteisesti, laitoskeskeisesti ja
asiantuntijalähtöisesti. Potilas on usein hoidossa passiviinen vastaanottaja. Potilaslain 5 §
tiedonsaantioikeudesta ilmentää selkeästi potilaan ehdottoman tiedonsaantioikeuden
kaikkiin potilasta koskeviin tietoihin terveydentilasta, hoidosta, hoitovaihtoehdoista ja
muista potilaan hoitoon liittyvistä asioista. Terveydenhuollon ammattihenkilökunnan tulisi
antaa tietoa potilaalle oma-aloitteisesti eikä ainoastaan potilaan sitä pyytäessä.
Tiedonsaantioikeutta voidaan rajoittaa vain, kun on ilmeistä, että tiedon antamisesta
aiheutuisi vakavaa vaaraa potilaan terveydelle. Näissäkin tapauksissa tulisi noudattaa
suppeaa tulkintaa.