Verbijohdokset ne ja ntU nykykielessä
KARINIEMI, JAANA (2007)
KARINIEMI, JAANA
2007
Suomen kieli - Finnish Language
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2007-12-05
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17461
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17461
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan suomen kielen ne- ja ntU-verbijohdosten esiintymistä kielessä ja niiden suhteita toisiinsa. ne- ja ntU-johdoksia ovat esimerkiksi pienenee ja pienentyy sekä vanhenee ja vanhentuu. Johdokset esiintyvät usein niin, että samasta kantavartalosta on olemassa sekä ne- että ntU-johdos. Ne ovat tavallisesti merkitykseltään synonyymisia, ja niiden taivutusparadigmat sekoittuvat. Tyypillisesti ne-johdos esiintyy paradigman vokaalivartaloisissa taivutusmuodoissa ja ntU-johdos silloin, kun ne-johdoksen taivutusmuoto olisi konsonanttivartaloinen, esimerkiksi pienenee : on pienentynyt. ntU-johdoksen on lisäksi todettu olevan leviämässä kielessä. Tutkielman tavoitteena on saada selville, mikä on ne- ja ntU-johdosten suhde kielessä tällä hetkellä. Tutkielmassa pyritään myös selvittämään, näkyykö ntU-johdoksen leviämistendenssi työn aineistossa.
Verbijohdoksia tarkastellaan ensin niiden kokonaisesiintymien määriä vertaillen. Aineistosta hahmottuu kolme pääryhmää: sellaiset ne-johdokset, joille ei löydy samakantaista ntU-johdosta, sellaiset ntU-johdokset, joille ei löydy samakantaista ne-johdosta ja sellaiset johdokset, joilla samasta kannasta esiintyy kumpikin johdos. Viimeksi mainittu ryhmä on aineiston suurin. Pienellä osalla aineiston johdospareista ne- ja ntU-johdoksen välille on kehittynyt merkitysero siten, että ntU-johdoksen merkitys on eriytynyt ne-johdoksesta. ntU-johdos kuvaa tällöin yleensä ihmisen toimintaa. Merkitysero on esimerkiksi johdoksilla alenee ja alentuu. Tutkielmassa selvitelläänkin myös sitä, millainen on aineiston merkityseroparien suhde toisiinsa ja miten eriytyneen johdoksen merkitys eroaa paristaan.
ne- ja ntU-johdosten suhdetta selvitetään myös tarkastelemalla johdosten esiintymistä eri taivutusmuodoissa. Johdosten taivutusmuotojakaumaa tutkitaan sekä määrällisesti että lekseemikohtaisesti. Lekseemeittäisellä tarkastelulla pyritään saamaan selville, kuinka hyvin aineiston johdosparit noudattavat taivutusmuotojen keskimääräistä jakaumaa. ne- ja ntU-johdosten suhteessa tärkeässä osassa ovat ne-johdoksen konsonanttivartaloiset taivutusmuodot, joten niihin paneudutaan vielä erikseen. Konsonanttivartaloisten muotojen esiintymistä käsitellään ensin yleisesti esiintymien määriin perustuen ja sitten lekseemi kerrallaan.
Aineiston käsittelyssä selviää, että ne- ja ntU-johdoksissa on hyvin eri tavoin käyttäytyviä johdoksia ja johdospareja. Kuitenkin suuri osa johdospareista on sellaisia, joilla ne-johdosta esiintyy enemmän kuin ntU-johdosta, mutta ntU-johdoksella usein korvataan ne-johdoksen konsonanttivartaloiset taivutusmuodot. ne-johdoksen asema vokaalivartaloisissa muodoissa on vahva. Sen sijaan useilla ne-johdoksilla konsonanttivartaloiset muodot näyttävät olevan häviämässä. Joitakin merkkejä ntU-johdoksen leviämisestä on aineistossa havaittavissa, mutta muutos vaikuttaa hyvin hitaalta.
Avainsanat: morfologia, verbit, johdokset, sekaparadigma, konsonanttivartaloisuus
Verbijohdoksia tarkastellaan ensin niiden kokonaisesiintymien määriä vertaillen. Aineistosta hahmottuu kolme pääryhmää: sellaiset ne-johdokset, joille ei löydy samakantaista ntU-johdosta, sellaiset ntU-johdokset, joille ei löydy samakantaista ne-johdosta ja sellaiset johdokset, joilla samasta kannasta esiintyy kumpikin johdos. Viimeksi mainittu ryhmä on aineiston suurin. Pienellä osalla aineiston johdospareista ne- ja ntU-johdoksen välille on kehittynyt merkitysero siten, että ntU-johdoksen merkitys on eriytynyt ne-johdoksesta. ntU-johdos kuvaa tällöin yleensä ihmisen toimintaa. Merkitysero on esimerkiksi johdoksilla alenee ja alentuu. Tutkielmassa selvitelläänkin myös sitä, millainen on aineiston merkityseroparien suhde toisiinsa ja miten eriytyneen johdoksen merkitys eroaa paristaan.
ne- ja ntU-johdosten suhdetta selvitetään myös tarkastelemalla johdosten esiintymistä eri taivutusmuodoissa. Johdosten taivutusmuotojakaumaa tutkitaan sekä määrällisesti että lekseemikohtaisesti. Lekseemeittäisellä tarkastelulla pyritään saamaan selville, kuinka hyvin aineiston johdosparit noudattavat taivutusmuotojen keskimääräistä jakaumaa. ne- ja ntU-johdosten suhteessa tärkeässä osassa ovat ne-johdoksen konsonanttivartaloiset taivutusmuodot, joten niihin paneudutaan vielä erikseen. Konsonanttivartaloisten muotojen esiintymistä käsitellään ensin yleisesti esiintymien määriin perustuen ja sitten lekseemi kerrallaan.
Aineiston käsittelyssä selviää, että ne- ja ntU-johdoksissa on hyvin eri tavoin käyttäytyviä johdoksia ja johdospareja. Kuitenkin suuri osa johdospareista on sellaisia, joilla ne-johdosta esiintyy enemmän kuin ntU-johdosta, mutta ntU-johdoksella usein korvataan ne-johdoksen konsonanttivartaloiset taivutusmuodot. ne-johdoksen asema vokaalivartaloisissa muodoissa on vahva. Sen sijaan useilla ne-johdoksilla konsonanttivartaloiset muodot näyttävät olevan häviämässä. Joitakin merkkejä ntU-johdoksen leviämisestä on aineistossa havaittavissa, mutta muutos vaikuttaa hyvin hitaalta.
Avainsanat: morfologia, verbit, johdokset, sekaparadigma, konsonanttivartaloisuus