Suomalaislehtien huumejournalismi ja sen vaikutukset yhteiskunnan huumeongelmaan
ANNALA, MARIA (2007)
ANNALA, MARIA
2007
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2007-12-03
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17454
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17454
Tiivistelmä
Tutkin tässä työssä suomalaislehtien huumeaiheista uutisjournalismia ja arvioin sen vaikutuksia yhteiskunnan huumeongelmaan.
Ensin pohdin kirjallisuuden pohjalta, minkälaista huumejournalismin kannattaisi olla, jotta se vähentäisi mahdollisimman tehokkaasti huumeiden kokeilua ja käyttöä. Erittelen myös muita huumejournalismin yhteiskunnallisia vaikutuksia. Työni empiirisessä osuudessa katson, kuinka paljon ja millä tavoin huumeista kirjoitettiin Helsingin Sanomissa ja Aamulehdessä vuoden 2006 alkupuoliskolla. Analysoin empiirisen osion tuloksia kysyen, kuinka hyvin aineistoni journalismi auttaa pienentämään suomalaisen yhteiskunnan huumeongelmaa. Tutkimusmenetelminä käytän diskurssianalyysiä ja sisällön erittelyä.
Päädyn siihen, että huumejournalismi auttaa yhteiskunnan huumeongelman pienentämisessä parhaiten, jos se on monipuolista, moniäänistä ja totuudenmukaista. Valistuksen ammattilaisten käsitysten perusteella uskon, että aikusilla on parhaat mahdollisuudet valistaa nuoria huumeiden vaaroista, jos media antaa heille huumeilmiöstä niin laajan kuvan, että he hahmottavat huumeista kiinnostuneiden nuorten ajattelutapoja. Valistuksen onnistumisen kannalta on tärkeää myös se, ettei aikuisilla ole huumeista virheellisiä käsityksiä. Lisäksi nuoret itse uskovat median viestejä paremmin, jos he kokevat uutisoinnin luotettavaksi ja monipuoliseksi.
Aineistoni journalismi ei kuitenkaan ole kovin monipuolista eikä moniäänistä. Se painottuu hyvin vahvasti rikollisuuteen, ja poliisin ja muiden kontrolliviranomaisten näkökulma on esillä selvästi kaikkia muita enemmän. Aineistossa on myös jonkin verran totuudenmukaisuuden kannalta ongelmallisia piirteitä kuten virheitä, epätarkkuuksia ja aiheettomia yleistyksiä.
Tulosteni valossa vaikuttaa siltä, että suomalaista huumejournalismia voisi parantaa esimerkiksi haastattelemalla nykyistä enemmän huumeiden käyttäjiä ja entisiä käyttäjiä sekä hyödyntämällä nykyistä paremmin huumetutkijoiden asiantuntemusta. Suomen huumehoitojärjestelmästä ja huumekaupan aiheuttamista maailmanlaajuisista ongelmista olisi myös aiheellista kirjoittaa nykyistä enemmän.
Ensin pohdin kirjallisuuden pohjalta, minkälaista huumejournalismin kannattaisi olla, jotta se vähentäisi mahdollisimman tehokkaasti huumeiden kokeilua ja käyttöä. Erittelen myös muita huumejournalismin yhteiskunnallisia vaikutuksia. Työni empiirisessä osuudessa katson, kuinka paljon ja millä tavoin huumeista kirjoitettiin Helsingin Sanomissa ja Aamulehdessä vuoden 2006 alkupuoliskolla. Analysoin empiirisen osion tuloksia kysyen, kuinka hyvin aineistoni journalismi auttaa pienentämään suomalaisen yhteiskunnan huumeongelmaa. Tutkimusmenetelminä käytän diskurssianalyysiä ja sisällön erittelyä.
Päädyn siihen, että huumejournalismi auttaa yhteiskunnan huumeongelman pienentämisessä parhaiten, jos se on monipuolista, moniäänistä ja totuudenmukaista. Valistuksen ammattilaisten käsitysten perusteella uskon, että aikusilla on parhaat mahdollisuudet valistaa nuoria huumeiden vaaroista, jos media antaa heille huumeilmiöstä niin laajan kuvan, että he hahmottavat huumeista kiinnostuneiden nuorten ajattelutapoja. Valistuksen onnistumisen kannalta on tärkeää myös se, ettei aikuisilla ole huumeista virheellisiä käsityksiä. Lisäksi nuoret itse uskovat median viestejä paremmin, jos he kokevat uutisoinnin luotettavaksi ja monipuoliseksi.
Aineistoni journalismi ei kuitenkaan ole kovin monipuolista eikä moniäänistä. Se painottuu hyvin vahvasti rikollisuuteen, ja poliisin ja muiden kontrolliviranomaisten näkökulma on esillä selvästi kaikkia muita enemmän. Aineistossa on myös jonkin verran totuudenmukaisuuden kannalta ongelmallisia piirteitä kuten virheitä, epätarkkuuksia ja aiheettomia yleistyksiä.
Tulosteni valossa vaikuttaa siltä, että suomalaista huumejournalismia voisi parantaa esimerkiksi haastattelemalla nykyistä enemmän huumeiden käyttäjiä ja entisiä käyttäjiä sekä hyödyntämällä nykyistä paremmin huumetutkijoiden asiantuntemusta. Suomen huumehoitojärjestelmästä ja huumekaupan aiheuttamista maailmanlaajuisista ongelmista olisi myös aiheellista kirjoittaa nykyistä enemmän.