Eläköön erilaisuus? Tutkimus koulukiusaamisesta keskustelun teemana väkivallan ehkäisemiseen tähtäävissä opetustilaisuuksissa
HAARA, PAULA (2007)
HAARA, PAULA
2007
Sosiologia - Sociology
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2007-11-27
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17412
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17412
Tiivistelmä
Tarkastelen tutkielmassani koulukiusaamista oppilasryhmässä syntyvänä ja kehittyvänä sosiaalisena ilmiönä. Tarkastelun keskiössä eivät ole yksilölliset tekijät, vaan toiminnan sosiaalinen konteksti ja ryhmän toiminta sekä kiusaamiseen liitetyt sosiaaliset ja kulttuuriset merkitykset. Perinteinen kiusaamistutkimus on keskittynyt tarkastelemaan yksilöistä johtuvia kiusaamisen syitä. Tutkielmani tavoitteena on tuoda uutta sisältöä keskusteluun, jossa koulukiusaaminen nähdään sosiaalisena ilmiönä. Keskeisiä tarkastelun kohteita ovat oppilaskulttuuri sekä erilaisuus ja tavallisuus kiusaamista koskevaan puheeseen kiinnittyvinä asioina. Toinen tavoitteeni on valottaa tapoja, joilla koulukiusaamisesta voidaan puhua lasten ja nuorten kanssa.
Aineistoni koostuu käsin kirjoitetuista muistiinpanoista, jotka olen kerännyt tamperelaisilla kouluilla pidetyistä väkivallan ehkäisemiseen tähtäävistä opetustilaisuuksista. Olen pyrkinyt kirjaamaan ylös mahdollisimman tarkasti käydyt keskustelut sekä omia huomioitani. Tilaisuudet liittyivät vuosina 2003-2006 toteutettuun Lyönnistä puheeksi –projektiin. Analyysin kohteeksi olen ottanut seitsemän opetustilaisuutta. Niissä oppilaat ja kouluttaja keskustelivat erilaisista väkivallan muodoista, ja koulukiusaaminen oli yksi keskustelujen teema.
Ensimmäinen tutkimustehtävä on selvittää, rakennetaanko opetustilaisuuksissa kiusaamista vastustavaa oppilaskulttuuria. Jos näin tehdään, millaiseksi oppilaat ja kouluttaja rakentavat sen keskustelun kautta. Toiseksi tarkastelen sitä, miten erilaisuudesta ja tavallisuudesta puhutaan opetustilaisuuksissa. Kolmantena tutkimustehtävänä kysyn, näkyykö opetustilaisuuksien keskusteluissa ja millä tavoin kiusaamisen mahdollinen hahmottaminen ryhmäilmiönä.
Olen analysoinut aineistoa sisällönanalyysin keinoin. Pyrkiessäni tutkielmani päämääriin olen nojautunut vahvasti tutkimuskirjallisuuteen. Kyse ei ole teorialähtöisestä tutkimuksesta, mutta vuoropuhelu havaintojen ja tulosten sekä koulukiusaamista käsittelevän kirjallisuuden välillä on keskeisellä sijalla.
Opetustilaisuuksissa nousi esiin monia asioita, jotka tukevat uudemman kiusaamistutkimuksen käsityksiä siitä, mikä on olennaista kouluväkivallan ehkäisemisessä. Tällaisia asioita olivat epäsuoran kiusaamisen esiin nostaminen, koko ryhmän toimintatapoihin vetoaminen, puuttumisen ja kiusaamisesta kertomisen hyväksyttäväksi tekeminen, myös muiden kuin vain kiusaajan ja kiusatun roolien esiin nostaminen sekä puolustajan rooliin kannustaminen. Kouluttaja pyrki myös tekemään erilaisuudesta hyväksyttävää, mutta erilaisuuden sosiaalista ja kulttuurista määrittymistä ei juuri huomioitu. Tällöin erilaisuus ankkuroituu erilaiseksi määriteltyjen yksilöiden ominaisuuksiin. Näin ollen kiusaamisen syyt paikantuivat enemmän yksilöihin kuin esimerkiksi ryhmän sisäiseen dynamiikkaan.
Jos erilaisuutta käsiteltäisiin suhteellisena asiana eikä yksilön pysyvänä ominaisuutena, voitaisiin purkaa ajatusta siitä, että yksilön ominaisuudet olisivat kiusaamisen perimmäinen syy. Oppilaskulttuureille ominainen turvallisen tavallisuuden normi tuli uusinnetuksi opetustilaisuuksissa. Tavallisuuden normiin liittyy ajatus siitä, että tavallisuus vähentää kiusatuksi tulemisen uhkaa ja erilaiseksi määrittyminen lisää sitä. Tavallisuuden normin vallitessa erilaisuutta on vaikea arvostaa ja pitää positiivisena asiana. Lisäksi kiusaajan ja kiusatun konstruointi erilaisena ja itsensä näkeminen tavallisena tekee helposti kiusaamisesta toisten ongelman.
Tulosten valossa näyttäisi siltä, että oppilaiden ei ole edelleenkään helppoa puhua koulukiusaamisesta ainakaan ryhmässä, vaikka aiheesta käydään paljon keskustelua julkisuudessa. Olisi tärkeä pohtia kolmea asiaa: miksi kiusaamista on vaikea havaita, miksi kiusaamiskokemuksista on vaikea puhua ja miksi oppilaat kokevat kiusaamistilanteisiin väliin menemisen vaikeaksi. Näistä asioista keskusteleminen edellyttää, että kouluissa olisi turvallinen ilmapiiri ja avoin keskustelukulttuuri. Lisäksi suunniteltaessa koulukiusaamista käsitteleviä opetus- ja valistustilaisuuksia tulisi kiinnittää huomiota siihen, miten niissä puhutaan erilaisuudesta. Näin voitaisiin välttyä siltä, että tavallisuuden normi tulisi uusinnetuksi.
Avainsanat: koulukiusaaminen, erilaisuus, oppilaskulttuuri
Aineistoni koostuu käsin kirjoitetuista muistiinpanoista, jotka olen kerännyt tamperelaisilla kouluilla pidetyistä väkivallan ehkäisemiseen tähtäävistä opetustilaisuuksista. Olen pyrkinyt kirjaamaan ylös mahdollisimman tarkasti käydyt keskustelut sekä omia huomioitani. Tilaisuudet liittyivät vuosina 2003-2006 toteutettuun Lyönnistä puheeksi –projektiin. Analyysin kohteeksi olen ottanut seitsemän opetustilaisuutta. Niissä oppilaat ja kouluttaja keskustelivat erilaisista väkivallan muodoista, ja koulukiusaaminen oli yksi keskustelujen teema.
Ensimmäinen tutkimustehtävä on selvittää, rakennetaanko opetustilaisuuksissa kiusaamista vastustavaa oppilaskulttuuria. Jos näin tehdään, millaiseksi oppilaat ja kouluttaja rakentavat sen keskustelun kautta. Toiseksi tarkastelen sitä, miten erilaisuudesta ja tavallisuudesta puhutaan opetustilaisuuksissa. Kolmantena tutkimustehtävänä kysyn, näkyykö opetustilaisuuksien keskusteluissa ja millä tavoin kiusaamisen mahdollinen hahmottaminen ryhmäilmiönä.
Olen analysoinut aineistoa sisällönanalyysin keinoin. Pyrkiessäni tutkielmani päämääriin olen nojautunut vahvasti tutkimuskirjallisuuteen. Kyse ei ole teorialähtöisestä tutkimuksesta, mutta vuoropuhelu havaintojen ja tulosten sekä koulukiusaamista käsittelevän kirjallisuuden välillä on keskeisellä sijalla.
Opetustilaisuuksissa nousi esiin monia asioita, jotka tukevat uudemman kiusaamistutkimuksen käsityksiä siitä, mikä on olennaista kouluväkivallan ehkäisemisessä. Tällaisia asioita olivat epäsuoran kiusaamisen esiin nostaminen, koko ryhmän toimintatapoihin vetoaminen, puuttumisen ja kiusaamisesta kertomisen hyväksyttäväksi tekeminen, myös muiden kuin vain kiusaajan ja kiusatun roolien esiin nostaminen sekä puolustajan rooliin kannustaminen. Kouluttaja pyrki myös tekemään erilaisuudesta hyväksyttävää, mutta erilaisuuden sosiaalista ja kulttuurista määrittymistä ei juuri huomioitu. Tällöin erilaisuus ankkuroituu erilaiseksi määriteltyjen yksilöiden ominaisuuksiin. Näin ollen kiusaamisen syyt paikantuivat enemmän yksilöihin kuin esimerkiksi ryhmän sisäiseen dynamiikkaan.
Jos erilaisuutta käsiteltäisiin suhteellisena asiana eikä yksilön pysyvänä ominaisuutena, voitaisiin purkaa ajatusta siitä, että yksilön ominaisuudet olisivat kiusaamisen perimmäinen syy. Oppilaskulttuureille ominainen turvallisen tavallisuuden normi tuli uusinnetuksi opetustilaisuuksissa. Tavallisuuden normiin liittyy ajatus siitä, että tavallisuus vähentää kiusatuksi tulemisen uhkaa ja erilaiseksi määrittyminen lisää sitä. Tavallisuuden normin vallitessa erilaisuutta on vaikea arvostaa ja pitää positiivisena asiana. Lisäksi kiusaajan ja kiusatun konstruointi erilaisena ja itsensä näkeminen tavallisena tekee helposti kiusaamisesta toisten ongelman.
Tulosten valossa näyttäisi siltä, että oppilaiden ei ole edelleenkään helppoa puhua koulukiusaamisesta ainakaan ryhmässä, vaikka aiheesta käydään paljon keskustelua julkisuudessa. Olisi tärkeä pohtia kolmea asiaa: miksi kiusaamista on vaikea havaita, miksi kiusaamiskokemuksista on vaikea puhua ja miksi oppilaat kokevat kiusaamistilanteisiin väliin menemisen vaikeaksi. Näistä asioista keskusteleminen edellyttää, että kouluissa olisi turvallinen ilmapiiri ja avoin keskustelukulttuuri. Lisäksi suunniteltaessa koulukiusaamista käsitteleviä opetus- ja valistustilaisuuksia tulisi kiinnittää huomiota siihen, miten niissä puhutaan erilaisuudesta. Näin voitaisiin välttyä siltä, että tavallisuuden normi tulisi uusinnetuksi.
Avainsanat: koulukiusaaminen, erilaisuus, oppilaskulttuuri