Take My Hand, Not My Picture - Michael Almereyda’s Isolated, Independent and Indecisive Hamlet Of the 21st Century

Abstract

Pro gradu –tutkielmassani paneudun Michael Almereydan elokuvaan Hamlet (2000), joka on modernisoitu versio Shakespearen vanhasta, samannimisestä näytelmästä. Vanhan näytelmän muuntaminen nykyaikaiseksi elokuvaksi on monimutkainen prosessi, ja tässä tutkielmassa keskitynkin tutkimaan elokuvaksi sovittamisen prosessia paitsi yleisellä tasolla, mutta erityisesti tarkastelen Almereydan tapaa tulkita vanhaa tekstiä modernissa konstekstissa, ja toisaalta myös hänen tulkintaansa modernista ajasta vanhan tekstin kautta. Kuvauspaikat, näyttelijävalinnat, intertekstuaalisuus sekä ennen kaikkea omat mielikuvamme alkuperäistekstistä vaikuttavat tulkintaamme elokuvasovituksista, ja näiden seikkojen tarkastelu muodostaakin oleellisen osan tutkielmaani.

Aluksi käyn läpi adaptaation teoriaa sekä sen historiaa, ts. esittelen eri näkökulmia kirjallisuuden sovittamisesta elokuvaksi, sekä sen teorian asemaa akateemisessa tutkimuksessa. Kautta aikojen elokuva-adaptaatioita on pidetty alempiarvoisina kirjallisuuteen nähden, joten esittelen myös mahdollisia syitä niihin ennakkoluuloihin joita elokuvaversiot kohtaavat. Käsittelen myös “uskollisuuden” tarpeellisuutta elokuva-adaptaatiosta puhuttaessa (ts. kuinka uskollinen filmatisointi on alkuperäistekstille). Uskollisuuteen ja alkuperäisyyteen liittyy läheisesti myös Jean Baudrillard’n ajatus Simulacrasta, eli näkemys siitä miten taide itse asiassa onkin vain vanhan toistoa uudessa kontekstissa. Ennen varsinaista analyysiä Almereydan elokuvasta esittelen pikaisesti myös muutaman vaihtoehtoisen filmatisoinnin Hamletista, mm. Franco Zeffirellin sekä Laurence Olivierin sovitukset näytelmästä.

Almereydan elokuvassa keskeiseksi kysymykseksi nousee juuri sen moderni ympäristö, jossa roolihahmot kuitenkin puhuvat vanhaa Shakespearen englantia: miksi siis sijoittaa vanha näytelmä vuoden 2000 New Yorkiin, ja toisaalta, miksi keskustella nykyaikaisista ilmiöistä vanhan näytelmän kautta? Teemat Almereydan sovituksessa ovatkin melko universaaleja: autenttisuuden ja totuuden etsintä, kuten myös ihmisten keskinäisten suhteiden vaikeus ja oman itsensä löytäminen ovat läsnä sekä alkuperäisessä näytelmässä että Almereydan elokuvassa. Shakespearen teemoista erityisesti myös kaiken kattava valvonta ja vakoilu ovat saaneet korostetun roolin elokuvassa. Almereydan elokuvaa rytmittääkin ylenpalttisen läsnäoleva ja kahlitseva teknologia, joka osaltaan lamauttaa henkilöhahmojen kyvyn toimia keskenään. Vaikka kokonaisvaltaisesti elokuvan teemat ovatkin yleispäteviä, myös vuosituhannen vaihteen poliittiset ja kulttuurilliset teemat ovat luonnollisesti läsnä Almereydan elokuvassa; mm. massatuotano ja korporatismi saavat osakseen kritiikkiä.

Tutkielmassani pyrin siis tuomaan esiin sitä poliittista ja kulttuurillista taustaa jossa Almereydan Hamlet on syntynyt, mutta korostan myös Shakespearen roolia alkuperäistekstinä.

Avainsanat: Almereyda, Baudrillard, elokuva-adaptaatio, Hamlet, Shakespeare, simulacra.