Pienten osakeyhtiöiden osakkaiden verosuunnittelukeinot käytännössä

Abstract

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää pienten osakeyhtiöiden omistajien verosuunnittelukeinoja käytännössä. Tarkemmin sanottuna tarkasteltiin, millä keinoilla yrityksen nettovarallisuutta oli pyritty kasvattamaan kohdeyrityksissä sekä miten tärkeitä nämä keinot olivat. Vastaavasti varojennostotapojen suhteen tutkittiin eri tapojen tärkeyttä yrittäjälle sekä yrittäjän suhtautumista pääomatulon saamiseen. Verosuunnittelukeinojen käytön yleisyydestä otettiin myös selvää.

Tutkimuksen viitekehyksessä käytiin ensin läpi lainsäädännön suomat tavat, joilla yrityksen nettovarallisuutta voidaan kasvattaa. Samalla tavalla tarkasteltiin yrityksen omistajan vaihtoehtoja nostaa yrityksestään varoja sekä vertailtiin näitä keinoja osingon nostamiseen. Edellä mainittujen tavoitteiden kuvaamista ja tarkastelua varten valittiin tutkimusstrategiaksi survey-tutkimus ja metodiksi kvantitatiivinen tilastollinen tutkimus. Aineistona käytettiin alan asiantuntijoiden kirjoittamia artikkeleita, kirjallisuutta sekä tutkijan tekemää kyselyä.

Kyselyosa tehtiin Kirjanpitotoimistojen Liiton jäsentilitoimistoille toukokuussa 2005 ja kohderyhmänä olivat tilitoimistojen asiakkaina olevat pienet ja keskisuuret, ei-noteeratut osakeyhtiöt, joissa omistajayrittäjällä on todellinen mahdollisuus vaikuttaa yrityksensä verosuunnitteluun. Tilitoimiston tehtävänä oli valita satunnaisesti yksi yritys, joka kuitenkin täytti tutkijan kohdeyritykselle asettamat kriteerit. Kyselyn lähettäminen tilitoimistoille vastattavaksi oli perusteltavaa, koska tilitoimistoilla on paras tieto omien asiakasyritystensä tilinpäätös- sekä veroasioista.

Tärkeimpiä tutkimuksessa esille tulleita tuloksia on, että yli puolet omistajista oli pyrkinyt kasvattamaan aktiivisesti yrityksensä nettovarallisuutta. Lisäksi tarkasteltavien yritysten parissa pidettiin voiton jättämistä yritykseen tärkeimpänä keinona kasvattaa nettovarallisuutta, toiseksi tärkeimpänä omistajan palkasta luopumista ja kolmanneksi tärkeimpänä osingonjaon ajoittamista. Vastaavaa tärkeysjärjestys varojennostokeinojen suhteen oli osingonjako, palkanmaksu sekä vuokrausjärjestelyt. Lähes 60 %:lle pääomatulon saaminen oli tavoite päätöksenteossa, mutta toisaalta lähes puolet yrityksistä ei mitoittanut osinkoa kokonaan pääomatuloksi.

Tutkimuksen tuloksen perusteella ei voida yksiselitteisesti todeta minkään keinon olevan selkeästi parempi kuin toinen, vaan eri keinojen yhdisteleminen on varmasti paras vaihtoehto. Todellisessa tilanteessa tulee myös huomioida yrityksen ja sen omistajan kokonaisverorasitus. Edullisimpina keinoina voidaan mainita pieni palkka, verovapaat osingot sekä yhtiön tulosta vähennyskelpoiset pääomatulot.

Tutkimuksen teoreettinen osa on yleistettävää, koska se perustuu voimassa olevaan lainsäädäntöön. Sen sijaan empiirisen osuuden yleistettävyyttä rajoittaa se, että tutkimuksessa pyritään enemmän kuvailemaan, miten tarkasteltavissa yrityksissä on toimittu, eikä selvittämään tilastollisia riippuvuussuhteita tarvittavin analyysein.

Asiasanat: pieni osakeyhtiö, nettovarallisuus, verosuunnittelu, osingonjako, varojenjakotavat, YEL-osakas