Ydinvoiman tie ympäristön ystäväksi
CLARAMUNT ANTTILA, ALBERTO (2007)
2007
Valtio-oppi - Political Science
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2007-10-29
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17341
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17341
Tiivistelmä
Tässä gradussa käsitellään teollisuuden ydinvoima-argumentaatiota diskurssimenetelmän avulla. Aineisto perustuu Kauppalehden artikkeleihin 1980-1990-lukujen ja 1990-2000-lukujen taitteessa. Tuolloin käytiin kova vääntö viidennen ydinvoimalan rakennusluvasta. Tutkimuksessa vertaillaan kahden eri aikakauden argumentaatiota keskenään ja pohditaan sitä, miten teollisuus etujärjestönä kykeni lopulta pääsemään tavoitteeseensa.
Teollisuuden median kautta ihmisille tarjoamaa ”totuutta”, julkista agendaa, puretaan tarkemmin etsimällä aineistosta hegemonisia diskursseja. Siis niitä perusteluja, jotka vievät muilta argumenteilta tilan. Niitä synnytetään monin erilaisin keinoin, muun muassa tekemällä argumenteista vaihtoehdottomia ja vetoamalla yhteiseen etuun.
Ensimmäisestä aineistosta (1980-1990-luvun vaihde) luokittelemani hegemoniset diskurssit olivat ympäristö-, turvallisuus-, ja tarvediskurssi. Näillä teemoilla teollisuus teki työtään viidennen ydinvoimalan rakentamisen puolesta. Toisella kierroksella, viidennen ydinvoivoimalan kannattajien voittoon päättyneessä taistossa, aineistosta nousivat hegemonisiksi diskursseiksi ympäristödiskurssi aladiskursseineen ja tarvediskurssi.
Kauppalehden aineiston kautta saadun tutkimustuloksen voi tiivistää siten, että ydinvoiman rakentamisen perustelut eivät juurikaan muuttuneet, mutta niiden suunta vahvistui. Ympäristöargumentti sai aiempaakin enemmän tilaa ja erityisesti sen laatu vahvistui. Se sai uusia näkökulmia mainediskurssin mutta erityisesti rahadiskurssin muodossa. Ympäristönsuojelu, ilmastosopimuksen soveltaminen, sai hintalapun. Se todisti, että ydinvoiman avulla hiilidioksidipäästöjä voidaan hillitä kustannustehokkaasti.
Teollisuuden median kautta ihmisille tarjoamaa ”totuutta”, julkista agendaa, puretaan tarkemmin etsimällä aineistosta hegemonisia diskursseja. Siis niitä perusteluja, jotka vievät muilta argumenteilta tilan. Niitä synnytetään monin erilaisin keinoin, muun muassa tekemällä argumenteista vaihtoehdottomia ja vetoamalla yhteiseen etuun.
Ensimmäisestä aineistosta (1980-1990-luvun vaihde) luokittelemani hegemoniset diskurssit olivat ympäristö-, turvallisuus-, ja tarvediskurssi. Näillä teemoilla teollisuus teki työtään viidennen ydinvoimalan rakentamisen puolesta. Toisella kierroksella, viidennen ydinvoivoimalan kannattajien voittoon päättyneessä taistossa, aineistosta nousivat hegemonisiksi diskursseiksi ympäristödiskurssi aladiskursseineen ja tarvediskurssi.
Kauppalehden aineiston kautta saadun tutkimustuloksen voi tiivistää siten, että ydinvoiman rakentamisen perustelut eivät juurikaan muuttuneet, mutta niiden suunta vahvistui. Ympäristöargumentti sai aiempaakin enemmän tilaa ja erityisesti sen laatu vahvistui. Se sai uusia näkökulmia mainediskurssin mutta erityisesti rahadiskurssin muodossa. Ympäristönsuojelu, ilmastosopimuksen soveltaminen, sai hintalapun. Se todisti, että ydinvoiman avulla hiilidioksidipäästöjä voidaan hillitä kustannustehokkaasti.