Suomen linnojen ja voutikuntien hallinto vuosina 1412-1448. Tutkimus Suomen linnojen suhteesta keskushallintoon vanhemmalla unioniajalla

Abstract

Linnojen ja keskushallinnon välistä suhdetta keskiajalla on hallinnollisten järjestelyjen kannalta tutkittu vähän. Näkökulma on ollut pääosin valtapoliittinen ja keskittynyt linnojen vaiheisiin poliittis- ja henkilöhistoriallisena kysymyksenä. Suomessa tutkimuksen erikoispiirteenä on ollut halu nähdä suomalaiset linnat ja alueet omana, muusta valtakunnasta erillisenä kokonaisuutenaan. Kulloinkin vallalla olleita hallintotyyppejä tai keinoja, joilla keskushallinto yritti ratkaista hallussaan olleiden linnojen ja niihin liittyneiden resurssien hallinnan itseään tukevalla tavalla ei ole tarkasteltu.

Tämän tutkimuksen lähtökohtana on linnojen sotilaallinen ja taloudellinen merkitys keskushallinnolle. Linnat kontrolloivat paikallistasolla kruunun resursseja. Niiden tehtävänä oli turvata resurssien hallinta sille, joka linnaa piti hallussaan. Merkitys korosti linnasta vastuussa olleen henkilön asemaa ja tapaa, jolla hänen suhteensa keskushallintoon oli järjestetty. Koska valtakunnan resurssien hallinta perustui linnojen hallintaan, oli tärkeää, kenellä oli oikeus päättää linnojen läänittämisestä ja voutien nimittämisestä. Maanlain mukaan oikeus oli kuninkaalla, mutta 1300-luvulla muotoutui käsitys, jonka mukaan myös suurylimyksistä koostuva valtaneuvosto edusti valtakuntaa. Riidan taustalla olivat rälssin taloudelliset vaikeudet sekä laajempi kahden valtio-oikeudellisen ajattelutavan välinen kiista, jossa hallitsijat tukeutuivat monarkistiseen (regimen regale) ja valtaneuvosto konstitutionaalis-konsiliaristiseen (regimen politicum) käsitykseen. Regimen politicum ilmeni pyrkimyksenä vaalikuninkuuden säilyttämiseen ja haluun saada kuningas noudattamaan laissa ja sopimuksissa määriteltyjä valtaneuvoston oikeuksia. Regimen regale merkitsi dynastista monarkiaa. Linnojen hallintaa säädeltiin niitä vastaan annetuilla lupauksilla ja sitoumuksilla, slotslovenilla, jonka hallitsijat asettivat itselleen tai perijöilleen. Valtaneuvosto halusi pitää linnoihin liittyneet valtakunnan resurssit tavoitettavissaan ja vaati oikeutta päättää slotslovenin asettamisesta.

Kysymys linnojen asemasta nousi Ruotsissa keskeiseksi 1430-luvulla. Unionikuningas Eerik Pommerilaisen ([1397]-1412-1439) aggressiivinen sota-, kauppa-, kirkko- ja talouspolitiikka johtivat Engelbrektin kapinaan Taalainmaalla 1434. Linnojen hallinnosta itsensä syrjäytetyksi kokenut rälssi liittyi liikehdintään. Valtaneuvosto sanoutui irti kuninkaasta ja asetti linnojen slotslovenin itselleen Söderköpingissä 1436. Myös Kristoffer Baijerilaisen (1441-1448) aikana valtaneuvoston asema oli merkittävä. Siirtymä keskitetystä unionimonarkiasta valtaneuvoston konstitutionalismiin on tulkittu hallinnon desentralisaatioksi; linnoja koskevan vallan siirtymiseksi kuninkaalta rälssiä ja linnojen päälliköitä edustavan valtaryhmittymän käsiin. Tähän asti ei vuosien 1412-1448 linnojen haltijoiden asemaa kuitenkaan ole hallinnolliselta kannalta tutkittu niin, että voitaisiin selvittää, oliko linnojen ja keskushallinnon välisissä valta- ja vastuusuhteissa muutoksia eri kausien välillä. Lähdetilanteen kannalta parhaat mahdollisuudet tähän tarjoaa Suomi, sillä miltei koko säilynyt vuosien 1412-1448 lähdemateriaali on julkaistu painettuna.

Tarkastelun lähtökohtana on oletus, että linnojen hallinnon järjestäminen voidaan tulkita keskushallinnon kulloisenkin edustajan tekemäksi tilanteesta riippuvaksi hallinnolliseksi ratkaisuksi, jolla pyrittiin turvaamaan valtakunnan resurssien säilyminen keskushallinnon yhteydessä ja tavoitettavissa. Koska osa linnoista oli resurssiensa ja asemansa vuoksi toisia merkittävämpiä, voidaan yksittäisten linnojen hallinnollisen aseman kautta saada tietoa eri linnojen painoarvosta keskushallinnolle; niistä intresseistä, joita keskushallinnolla oli linnan ja siihen liittyneiden resurssien hallussapitoon.

Tutkimuksen perusteella ei voida osoittaa muutoksia tavassa, jolla linnojen hallinto järjestettiin Eerik Pommerilaisen, valtaneuvoston tai Kristoffer Baijerilaisen kausilla. Linnojen hallintaa kontrolloitiin slotslovenin avulla, mutta slotslovenin kautta asetetut valta- ja vastuusuhteet eivät muuttuneet vaikka keskushallinnon edustaja vaihtui. Valtaneuvoston tai Kristoffer Baijerilaisen alaisten voutien asema ei hallinnolliselta kannalta ollut aikaisempaa vapaampi. Linnojen haltijoiden hallinnollista asemaa ja sen velvoitteita ei kuitenkaan tule sekoittaa epävakaiden olojen aiheuttamiin väärinkäytöksiin tai keskushallinnon vaikeuksiin pitää yksittäistä linnaa kontrollissaan.

Vaikka hallintoperiaatteet eivät muuttuneet, tapahtui linnojen hallinnan järjestelyssä muutos siirryttäessä unionihallitsijan kaudesta valtaneuvoston kauteen. Kuningatar Margareeta ja Eerik Pommerilainen pyrkivät järjestämään kruunun resurssien kontrollin slotslovenin avulla unionimonarkiaa tukevalla tavalla. Valtaneuvosto asetti 1436 slotslovenin itselleen. Söderköpingin järjestelyt perustuivat Eerikin ja valtaneuvoston välisessä riidassa Kalmarissa 1436 annettuun välitystuomioon ja Tanskan ja Norjan valtaneuvostojen edustajien kanssa laadittuun unionisopimusluonnokseen. Eerik katsoi unionikuninkaana edustavansa kolmen valtakunnan alueellista kokonaisuutta, jonka resurssit oli vuoden 1397 kruunajaiskirjeessä taattu hänen käyttöönsä. Slotslovenin avulla hän pyrki varmistamaan resurssien yhteyden unionihallitsijan persoonaan. Ruotsin valtaneuvosto katsoi kokoonpanonsa vaihteluista huolimatta edustavansa Ruotsin valtakuntaa ja yritti turvata kruunun resurssien säilymisen valtakunnan yhteydessä ja rälssin tavoitettavissa. Slotslovenin asettaminen ensin drotsille ja marskille, sitten valtionhoitajalle ja lopulta Kristoffer Baijerilaisen aikana erityiselle valtaneuvoston sisältä kootulle ryhmälle merkitsi erilaisia ratkaisuja kruunun resurssien ja vallan kontrolloimiseksi valtaneuvoston sisällä. Valtaneuvoston ja kuninkaan riidan toinen pääkysymys ulkomaalaisista voudeista ei liittynyt voutien kansallisuuteen vaan heidän kuulumiseensa valtakunnan rälssiin. Valtakuntaan syntynyt mies omisti valtakunnassa perintömaata ja oli rälssin intressejä ajavan valtaneuvoston takana. Vuosien 1434-1439 lähteistä ilmenevän kansallisuuskysymyksen taustalla oli yhteisten intressien ylläpito, ei kansallisuus sinänsä.

Eerik Pommerilaisen ja valtaneuvoston välisen riidan kannalta keskeistä on havainto, että kiista koski sitä, kuka slotslovenin saisi asettaa, ei tapaa, jolla linnojen asema oli yleisesti järjestetty. Sitä, muuttuiko linnojen asema suhteessa keskushallintoon, on tarkasteltava yksittäisten linnojen resursseista ja niiden haltijoiden asemasta säilyneiden tietojen avulla. Keskeisiä ovat tiedot linnojen haltijoiden hallinnollisesta alisteisuudesta kertovista titteleistä, heidän sosiaalisesta statuksestaan sekä sukulaisuus- ja palvelussuhteistaan.

Vuosien 1412-1448 lähdemateriaalista ilmenevän tittelikäytännön perusteella ei titteleistä tutkimusajalla voi suoraan päätellä sen kantajan hallinnollista alisteisuutta tai hänen valtuuksiaan hallinnossa. Erityisesti keskialasaksankieliset lähteet asettavat rajoituksia niissä käytetyn hallinnollisen terminologian tulkinnalle. Tutkimuksen perusteella keskialasaksankieliset hallinnolliset termit saattavat kirjeen lähettäjästä riippuen olla heijastumaa Saksalaisen ritarikunnan sisäisestä hallinnollisesta organisaatiosta tai olla suoria käännöksiä alkuperäisistä ruotsinkielisistä termeistä. Missään tapauksessa pelkällä "hövitsman"-tittelillä ei enää tutkimusajalla voi perustella sen kantajan pitäneen hallinnassaan ollutta aluetta tai linnaa läänityksenä, vaan hallinnollinen alisteisuus on todennettava muun lähdemateriaalin avulla. Sen sijaan hövitsman tittelillä näyttää olleen yhteys slotslovenin pitäjään, linnasta vastuussa olleeseen henkilöön.

Yksittäisten linnojen hallinto läänityksissä ja kruununhallinnossa järjestettiin palvelussuhteitten avulla. Palvelussuhteet ja osallisuus linnojen hallintoon lisäsivät rälssin eri kerrosten mahdollisuuksia taloudellisen ja sosiaalisen aseman kohottamiseen. Palvelussuhteet johtivat sukulaisuussuhteisiin ja mahdollistivat laajahkojen yhteisten intressiryhmien synnyn. Palvelu linnoissa tai niiden alaisilla alueilla johti keski- ja alemman rälssin piirissä maaomaisuuden kerääntymiseen näille alueille. Tämä motivoi linnan hallintoon liittyvien intressien ylläpitoa. Intressien muotoutumisen kannalta keskeinen tekijä ei ollut sukulaisuus, vaan useimmiten taustalla oli palvelussuhde keskushallintoon, linnaan tai siitä vastuussa olleeseen henkilöön.

Suomen linnojen alaiset voutikunnat vakiintuivat hallinnollisiksi kokonaisuuksiksi tutkimusajan kuluessa. Verotuksesta ja hallinnosta säilyneiden tietojen perusteella Suomen linnoista taloudellisilta ja sotilaallis-poliittisilta resursseiltaan merkittävimmät olivat Turun ja Viipurin linnat, joiden hallinnollinen alisteisuus poikkesi toisistaan. Turun linna oli lähes jatkuvasti suoraan keskushallinnon alainen, kun taas Viipurin linna oli aina läänitettynä. Turun ja Viipurien linnojen hallinnan järjestelyissä noudatetut ratkaisut olivat vakaita koko tutkimusajan. Järjestelyssä ei ole havaittavissa eroja riippumatta siitä, kuka keskushallintoa edusti. Sen sijaan muiden linnojen osalta hallinnolliset ratkaisut vaihtelivat keskushallinnon ja kulloisenkin tilanteen mukaan. Muiden linnojen osalta niiden hallinnosta saatavaan kuvaan vaikuttaa Kaarle Knuutinpojan 1441 Suomesta saama laaja alueellinen läänitys, joka jakoi alueen hallinnollisesti kahtia Turun ja Viipurin linnojen ympärille keskittyneisiin kokonaisuuksiin.

Tutkimuksen perusteella Suomen linnojen hallinnan järjestelyssä noudatetut ratkaisut poikkesivat toisistaan vuosina 1412-1448. Ratkaisujen syyt liittyivät linnojen erilaiseen sisäiseen painoarvoon ja niiden aseman asettamiin vaatimuksiin. Kronologisesti ratkaisuissa on havaittavissa siirtymä Eerik Pommerilaisen kauden vakaista hallinnollisista järjestelyistä valtaneuvoston, Kaarle Knuutinpojan ja Kristoffer Baijerilaisen kausien vaihteleviin ratkaisuihin. Siirtymä ei merkinnyt muutosta hallintoperiaatteissa sinänsä, sillä slotslovenin avulla asetetut valta- ja vastuusuhteet eivät välttämättä muuttuneet keskushallinnon edustajan vaihtuessa, eikä valtaneuvoston alaisten voutien asema ollut hallinnolliselta kannalta aikaisempaa vapaampi.

Tutkimuksen yhteydessä on lisäksi voitu korjata joidenkin yksittäisten asiakirjalähteitten ajoituksia ja selventää yksittäisten linnojen, kuten Raaseporin, Kastelholman ja Korsholman vaiheista saatavaa kuvaa.

Asiasanat: Suomen historia, keskiaika, linnat, Kalmarin Unioni