Lipposen linjalla uudessa Euroopassa ­ - Diskurssianalyyttinen tulkinta pääministeri Paavo Lipposen vuosien 1995-­2003 puheenvuoroista koskien Euroopan unionin vaikutusta Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa

Abstract

Tutkin pro gradu-työssäni Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehitystä kiinnittämällä huomioni Euroopan unionin vaikutukseen kansallisen politiikan linjauksissa. Tarkoitukseni on eritellä EU-Suomen linjaa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa niin alueellisissa kuin globaaleissa kysymyksissä. Vaikka Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvää toimintaa kansainvälisessä yhteisössä määrittävät muutkin viiteryhmät (lähinnä YK, ETYJ ja NATO), rajaan aihealueen koskemaan vain ja ainoastaan Euroopan unionia ja sen vaikutuksia Suomen linjauksissa.

Tutkimuksen kohteeksi olen valinnut kaksi kautta pääministerinä toimineen Paavo Lipposen sellaiset puheenvuorot, joissa hän käsittelee Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa eurooppalaisessa viitekehyksessä. Pääministeri Lipposen puheiden valinta perustuu tietyn poliittis-historiallisen jakson erityispiirteisiin, joita ovat erityisesti Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvien ympäristötekijöiden murros sekä pääministerin valtiosääntöoikeudellisen aseman muutos. On tärkeää myös muistaa, ettei pääministerin persoonan vaikutusta tule sulkea pois. Näin siksi, koska 1990-luvun valtiosääntöoikeudellinen kehitys jätti jossain määrin avoimeksi ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevan vallanjaon, mikä puolestaan antoi keskeisille toimijoille mahdollisuuksia määritellä oma liikkumatila kyseisen politiikkasektorin kohdalla.

Pääministeri Paavo Lipposella oli edellä mainittujen, tiettyyn ajanjaksoon kuuluvien, erityispiirteiden johdosta varsin merkittävä rooli Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Erityisesti Suomen linjan määrittelyssä hänelle avautui keskeinen rooli. Lipposen puheiden analyysin perusteella voidaan selvittää niitä elementtejä, joiden varaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa rakennettiin vuosina 1995­-2003. Tutkimuksellisesta näkökulmasta johtuen, en kuitenkaan ensisijaisesti ymmärrä Lipposen määritelmiä annettuina kuvina todellisuudesta, vaan käsittelen niitä sosiaalisen maailman tuotoksina, joiden tehtävä on muokata ihmisen luomaa sosiaalista rakennelmaa; Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Politiikan tutkimuksen kohdalla määrittelyprosessit kytkeytyvät myös vallankäyttöön. On kyse yhtäältä valta-aseman suomasta mahdollisuudesta tehdä määrityksiä, mutta toisaalta myös tarpeesta pitää lausumat sellaisina, että vallankäyttö koettaisiin legitiimiksi.

Valitsemani näkökulma ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan edellyttää tietynlaista tutkimusvälineistöä. Tutkimukseni teoreettis-metodologinen viitekehys kostuu kolmesta eri suuntauksesta. Lähtökohtana teoreettiselle ymmärrykselle on sosiaalisen konstruktionismin perusoletus todellisuuden sosiaalisesta rakentumisesta, jolloin ihminen ymmärretään kielen avulla maailmaansa muokkaavaksi olennoksi. Kielen avulla ihminen tuottaa merkityksiä, jolloin esimerkiksi poliitikon puheita kansallisista tai kansainvälisistä olosuhteista ei nähdä pelkästään todellisuuden kuvina, vaan pikemminkin sen rakennuselementteinä. Jotta sosiaalisen konstruktionismin teoria voitaisiin operationalisoida, tarvitaan varsinainen tutkimusvälineistö. Käytän tutkimuksessani metodeina diskurssianalyysiä sekä Chaïm Perelmanin argumentaatiotutkimusta. Näiden välineiden avulla pystyn analysoimaan pääministeri Lipposen puheita valitsemani näkökulman edellyttämällä tavalla. En kuitenkaan ymmärrä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa pelkästään vapaasti muokattavana sosiaalisen rakennelmana, vaan kokonaisvaltaisena ilmiönä, jossa vaikuttavat myös materiaaliset lainalaisuudet. Ei tule myöskään unohtaa, että tämän päivän politiikka selittyy poikkeuksetta eilisen teoilla, jolloin poliittis-historiallinen kehitys on aivan oleellinen tekijä myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan kohdalla.

Analyysin perusteella olen tunnistanut pääministeri Paavo Lipposen puheista kaksi eri merkitysjärjestelmää, jotka olen nimennyt Muuttunut maailma-diskurssiksi sekä Yhteisyö ja vastuu-diskurssiksi. Nämä kaksi diskurssia rakentuvat toisiinsa sidoksissa olevista teemoista, joiden kautta pääministeri määrittelee Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja sen ympäristötekijöitä. Lipposen keskeinen viesti on, että Euroopan ja koko kansainvälisen järjestelmän muutos vaatii uusia ajattelutapoja sekä toimintamalleja. Suomalaisille tämä merkitsee tiivistä sitoutumista yhteisiin eurooppalaisiin arvoihin ja toimintalinjauksiin. Jäsenyys Euroopan unionissa merkitsee Lipposen mukaan sitä, että Suomi on tiiviisti mukana ratkomassa niin alueellisia kuin globaaleja turvallisuuskysymyksiä. Perusviesti myös on, että Euroopan unioni on vahvistanut Suomen turvallisuutta. Pääministeri Lipposen argumentaatiota voi analyysin perusteella pitää sinällään sangen yhdenmukaisena, joskin hänen perusteluissaan on paikoin ristiriitaisuuksia sekä puutteita. Lipposen linjauksia tulee tarkastella murroskauden puheenvuoroina, joiden tavoitteena oli muokata käsityksiä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perusteista.

Asiasanat: Suomi, Euroopan unioni, ulko- ja turvallisuuspolitiikka, Paavo Lipponen