Raskasta mutta antoisaa. Työvoimapoliittiseen vanhustyön koulutukseen osallistuneiden käsityksiä vanhustyöstä
PITKÄNEN, MARITA (2006)
2006
Sosiaalityö - Social Work
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2006-02-01
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17149
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17149
Tiivistelmä
Sivuainelaudatur
Tutkimuksen kohteena on työvoimapoliittiseen vanhustyön koulutukseen osallistuneiden opiskelijoiden koulutukseen kohdistamat odotukset ja koulutustarpeet, heidän käsityksensä vanhustyöstä ja vanhustyöntekijän ammattikuvasta sekä tulevaisuuteen odotukset. Tutkimus on tehty kolmivuotisen koulutusprojektin aikana ja tutkimuksen kohteeksi on valittu kolmen kymmenen kuukautta kestäneen vanhustyön kurssin opiskelijat (N=48). Aineistona on käytetty opiskelijoiden täyttämiä kyselylomakkeita, heidän kirjoittamiaan tekstejä, henkilökohtaisia opintosuunnitelmia sekä litteroituja ryhmähaastatteluja. Metodologisena lähestymistapana on sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan käsitykset maailmasta tuotetaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Koulutushankkeen aikana kertyneiden aineistojen käsittelyn lähtökohtana on tapaustutkimuksen käsitteistö. Aineistojen analysoinnissa on käytetty kvalitatiivisia ja kvantitatiivisia menetelmiä.
Koulutukseen osallistuneille oli yhteistä kokemus työttömyydestä tai pätkätöistä sekä halu työllistyä vanhustyöhön. Koulutustaustan suhteen opiskelijat sijoittuivat kolmeen ryhmään; lähihoitajat, ns. vanhamuotoisen terveysalan koulutuksen saaneet sekä sosiaalialan koulutuksen saaneet. Kaikilla oli mahdollisuus tehdä vanhustyön koulutusohjelma näyttötutkintona ja saada osatutkintotodistus. Henkilökohtaisissa opintosuunnitelmissaan opiskelijat korostivat tavoitteinaan toteuttaa kokonaisvaltaista ja asiakaslähtöistä vanhustyötä. Osaamisen tarpeissa ja käytännön tehtävien kuvauksissa sen sijaan korostui toimenpidekeskeisyys, hoitotyön käden taidot sekä lääkehoito.
Vanhustyötä kuvatessaan opiskelijat puhuivat siitä, millainen vanhus on asiakkaana, millaisia ulkoisia ehtoja ja resursseja vanhusten hoiva- ja hoitotyön toteuttamiselle on sekä millaisia tehtäviä vanhustyöhön kuuluu. Vanhusten kanssa työskentely nähtiin itselle tyydytystä tuottavana pitkälti sen vuoksi, että vanhukset ovat vaatimattomia ja kiitollisia asiakkaita. Opiskelijat kuvasivat vanhustyötä iskulauseella ”raskasta mutta antoisaa”. Hyvän vanhusten hoitajan määrittelyissä toistuivat aitous ja kärsivällisyys sekä omien tunteiden hillitseminen. Ryhmäkeskustelujen tuottama aineisto hyvän vanhusten hoitajan ominaispiirteistä oli varsin normatiivista. Kutsumuksellisuus ja siihen liittyvä uupumaton työskentely kuvasivat vanhustyöntekijän ihannetarinaa. Kiireinen työtahti kääntyi puheeksi työntekijän kyvystä organisoida työtehtäviään.
Koulutuksen päättyessä tehtyjen arviointikeskustelujen perusteella koulutus toimi reittinä työelämään niillä opiskelijoilla, joilla oli vain vähän työkokemusta alalta tai jotka olivat olleet pitkään kotona esimerkiksi pienten lasten kanssa. Aikuisella iällä alaa vaihtaneille kurssi tarjosi mahdollisuuden suuntautua uusiin tehtäviin ja uudelle alalle. Joidenkin opiskelijoiden pettymykseksi koulutus ei avannutkaan heille uutta työpaikkaa, vaan pätkätyöt jatkuivat samalla tavalla kuin ennen koulutustakin.
Asiasanat: vanhustyö, työvoimapoliittinen koulutus, ammattikuva
Tutkimuksen kohteena on työvoimapoliittiseen vanhustyön koulutukseen osallistuneiden opiskelijoiden koulutukseen kohdistamat odotukset ja koulutustarpeet, heidän käsityksensä vanhustyöstä ja vanhustyöntekijän ammattikuvasta sekä tulevaisuuteen odotukset. Tutkimus on tehty kolmivuotisen koulutusprojektin aikana ja tutkimuksen kohteeksi on valittu kolmen kymmenen kuukautta kestäneen vanhustyön kurssin opiskelijat (N=48). Aineistona on käytetty opiskelijoiden täyttämiä kyselylomakkeita, heidän kirjoittamiaan tekstejä, henkilökohtaisia opintosuunnitelmia sekä litteroituja ryhmähaastatteluja. Metodologisena lähestymistapana on sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan käsitykset maailmasta tuotetaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Koulutushankkeen aikana kertyneiden aineistojen käsittelyn lähtökohtana on tapaustutkimuksen käsitteistö. Aineistojen analysoinnissa on käytetty kvalitatiivisia ja kvantitatiivisia menetelmiä.
Koulutukseen osallistuneille oli yhteistä kokemus työttömyydestä tai pätkätöistä sekä halu työllistyä vanhustyöhön. Koulutustaustan suhteen opiskelijat sijoittuivat kolmeen ryhmään; lähihoitajat, ns. vanhamuotoisen terveysalan koulutuksen saaneet sekä sosiaalialan koulutuksen saaneet. Kaikilla oli mahdollisuus tehdä vanhustyön koulutusohjelma näyttötutkintona ja saada osatutkintotodistus. Henkilökohtaisissa opintosuunnitelmissaan opiskelijat korostivat tavoitteinaan toteuttaa kokonaisvaltaista ja asiakaslähtöistä vanhustyötä. Osaamisen tarpeissa ja käytännön tehtävien kuvauksissa sen sijaan korostui toimenpidekeskeisyys, hoitotyön käden taidot sekä lääkehoito.
Vanhustyötä kuvatessaan opiskelijat puhuivat siitä, millainen vanhus on asiakkaana, millaisia ulkoisia ehtoja ja resursseja vanhusten hoiva- ja hoitotyön toteuttamiselle on sekä millaisia tehtäviä vanhustyöhön kuuluu. Vanhusten kanssa työskentely nähtiin itselle tyydytystä tuottavana pitkälti sen vuoksi, että vanhukset ovat vaatimattomia ja kiitollisia asiakkaita. Opiskelijat kuvasivat vanhustyötä iskulauseella ”raskasta mutta antoisaa”. Hyvän vanhusten hoitajan määrittelyissä toistuivat aitous ja kärsivällisyys sekä omien tunteiden hillitseminen. Ryhmäkeskustelujen tuottama aineisto hyvän vanhusten hoitajan ominaispiirteistä oli varsin normatiivista. Kutsumuksellisuus ja siihen liittyvä uupumaton työskentely kuvasivat vanhustyöntekijän ihannetarinaa. Kiireinen työtahti kääntyi puheeksi työntekijän kyvystä organisoida työtehtäviään.
Koulutuksen päättyessä tehtyjen arviointikeskustelujen perusteella koulutus toimi reittinä työelämään niillä opiskelijoilla, joilla oli vain vähän työkokemusta alalta tai jotka olivat olleet pitkään kotona esimerkiksi pienten lasten kanssa. Aikuisella iällä alaa vaihtaneille kurssi tarjosi mahdollisuuden suuntautua uusiin tehtäviin ja uudelle alalle. Joidenkin opiskelijoiden pettymykseksi koulutus ei avannutkaan heille uutta työpaikkaa, vaan pätkätyöt jatkuivat samalla tavalla kuin ennen koulutustakin.
Asiasanat: vanhustyö, työvoimapoliittinen koulutus, ammattikuva