Omahoitaja lapsen tukena? Lapsen ja hoitajan välisen vuorovaikutuksen tarkastelua eri päivähoitomalleissa
VUORINEN, HANNA (2007)
2007
Sosiaalipsykologia - Social Psychology
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2007-06-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17034
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17034
Tiivistelmä
Eräässä Suomen kaupungissa on päivähoidon piirissä meneillään kasvatuskumppanuuden kehittämishanke, jonka tavoitteena on tukea lasta ja hänen perhettään päivähoitoa kehittämällä. Hankkeen yhteydessä on otettu pienten lasten (1-3-vuotiaiden) päivähoitoryhmissä käyttöön omahoitajakäytäntö. Tämä käytäntö eroaa perinteisestä yleisesti käytössä olevasta päivähoitomallista monin tavoin.
Tutkielmassani olen verrannut omahoitajakäytäntöä toteuttavan päivähoitoryhmän ja perinteisen päivähoitoryhmän kasvatuskulttuureja toisiinsa. Olen etsinyt vastauksia seuraaviin kysymyksiin: miten lapsen kiintymys hoitajaansa näkyy arjessa kahdessa eri päivähoitokäytännössä sekä minkälaisina eri päivähoitokäytäntöjen kasvatuskulttuurit näyttäytyvät Bowlbyn kiintymyssuhdeteorian valossa.
Tutkielmani on laadullisin tutkimusmenetelmin tehty tapaustutkimus. Metodina on etnografia, tarkemmin määriteltynä osallistuva havainnointi. Vietin molemmissa päivähoitoryhmissä kolme päivähoitopäivää. Aineistoni koostuu kenttäpäiväkirjamerkinnöistä, haastattelumuistiinpanoista sekä videomateriaalista, jota on vain toisesta päivähoitoryhmästä.
Molemmissa päivähoitokäytännöissä lapsen kiintymys vanhempaansa ja hoitajiinsa oli havaittavissa. Eroja kasvatuskulttuurien välillä oli siinä, miten kiintymyssuhdetta vanhempaan päivähoidossa tuettiin. Omahoitajakäytäntöä toteuttava päivähoito on luonnehdittavissa lapsikeskeiseksi ja perinteinen päivähoito aikuiskeskeiseksi. Omahoitajakäytäntöä toteuttavassa kasvatuskulttuurissa lapsen eroa vanhemmasta pyrittiin helpottamaan ja auttamaan lasta muodostamaan turvallinen suhde omahoitajaansa. Ensisijainen päivähoidon tavoite oli lapsen emotionaalinen tukeminen. Perinteistä päivähoitomallia toteuttavassa kasvatuskulttuurissa toissijaisen kiintymyssuhteen muodostumisen hoitajaan nähtiin lähtevän lapsen aloitteesta. Kollektiivinen hoitovastuu koettiin hyväksi runsaan henkilöstövaihtuvuuden vuoksi. Päivähoidon yhtenä kasvatuksellisena tavoitteena oli sosiaalisten taitojen oppiminen. Molemmissa kasvatuskulttuureissa hoidon johtavana ajatuksena oli pyrkimys lapsen parhaan toteutumiseen. Lasten vanhemmat olivat molempiin päivähoitokäytäntöihin tyytyväisiä.
Tapaustutkimukseni tulosten valossa omahoitajakäytäntö on onnistuessaan hyvä toimintamalli päivähoidolle verrattuna perinteiseen päivähoitoon.
Jatkotutkimuksena olisi mielenkiintoista selvittää eroja eri päivähoitokäytännöissä työskentelevien hoitajien työssä jaksamisessa. Lasten hyvinvoinnin näkökulmasta olisi aiheellista tutkia, olisiko omahoitajakäytännöstä apua erityisryhmien kuten maahanmuuttaja- ja avohuollon tukitoimenpiteiden piirissä olevien lasten kehityksen sekä heidän perheidensä kasvatustehtävän tukemisessa.
Asiasanat: kasvatuskulttuuri, kiintymyssuhde, päivähoitokäytäntö, varhaiskasvatus
Tutkielmassani olen verrannut omahoitajakäytäntöä toteuttavan päivähoitoryhmän ja perinteisen päivähoitoryhmän kasvatuskulttuureja toisiinsa. Olen etsinyt vastauksia seuraaviin kysymyksiin: miten lapsen kiintymys hoitajaansa näkyy arjessa kahdessa eri päivähoitokäytännössä sekä minkälaisina eri päivähoitokäytäntöjen kasvatuskulttuurit näyttäytyvät Bowlbyn kiintymyssuhdeteorian valossa.
Tutkielmani on laadullisin tutkimusmenetelmin tehty tapaustutkimus. Metodina on etnografia, tarkemmin määriteltynä osallistuva havainnointi. Vietin molemmissa päivähoitoryhmissä kolme päivähoitopäivää. Aineistoni koostuu kenttäpäiväkirjamerkinnöistä, haastattelumuistiinpanoista sekä videomateriaalista, jota on vain toisesta päivähoitoryhmästä.
Molemmissa päivähoitokäytännöissä lapsen kiintymys vanhempaansa ja hoitajiinsa oli havaittavissa. Eroja kasvatuskulttuurien välillä oli siinä, miten kiintymyssuhdetta vanhempaan päivähoidossa tuettiin. Omahoitajakäytäntöä toteuttava päivähoito on luonnehdittavissa lapsikeskeiseksi ja perinteinen päivähoito aikuiskeskeiseksi. Omahoitajakäytäntöä toteuttavassa kasvatuskulttuurissa lapsen eroa vanhemmasta pyrittiin helpottamaan ja auttamaan lasta muodostamaan turvallinen suhde omahoitajaansa. Ensisijainen päivähoidon tavoite oli lapsen emotionaalinen tukeminen. Perinteistä päivähoitomallia toteuttavassa kasvatuskulttuurissa toissijaisen kiintymyssuhteen muodostumisen hoitajaan nähtiin lähtevän lapsen aloitteesta. Kollektiivinen hoitovastuu koettiin hyväksi runsaan henkilöstövaihtuvuuden vuoksi. Päivähoidon yhtenä kasvatuksellisena tavoitteena oli sosiaalisten taitojen oppiminen. Molemmissa kasvatuskulttuureissa hoidon johtavana ajatuksena oli pyrkimys lapsen parhaan toteutumiseen. Lasten vanhemmat olivat molempiin päivähoitokäytäntöihin tyytyväisiä.
Tapaustutkimukseni tulosten valossa omahoitajakäytäntö on onnistuessaan hyvä toimintamalli päivähoidolle verrattuna perinteiseen päivähoitoon.
Jatkotutkimuksena olisi mielenkiintoista selvittää eroja eri päivähoitokäytännöissä työskentelevien hoitajien työssä jaksamisessa. Lasten hyvinvoinnin näkökulmasta olisi aiheellista tutkia, olisiko omahoitajakäytännöstä apua erityisryhmien kuten maahanmuuttaja- ja avohuollon tukitoimenpiteiden piirissä olevien lasten kehityksen sekä heidän perheidensä kasvatustehtävän tukemisessa.
Asiasanat: kasvatuskulttuuri, kiintymyssuhde, päivähoitokäytäntö, varhaiskasvatus