Toivon ja epätoivon rajamailla. Toivo, epätoivo ja toivottomuus sosiaalityöntekijöiden kerrottuina kokemuksina

Abstract

Tutkielmassani tarkastelen sosiaalityöntekijöiden toivon, epätoivon ja toivottomuuden kirjoittamalla kerrottuja kokemuksia. Toivo on ilmiönä ollut tutkijoiden kasvavan kiinnostuksen kohteena 1990-luvulta lähtien erityisesti hoitotieteessä ja psykologiassa. Sosiaalityön näkökulmasta toivoa ei juuri ole tutkittu.

Toivo on olennaista ihmisen hyvinvoinnille ja jaksamiselle. Pohjimmiltaan toivon merkitys liittyy elämän mielekkyyteen. Tutkielmani lähtökohta oli ajatus siitä, että toivo on olennaista myös sosiaalityössä. Sosiaalityöstä puhutaan usein muutostyönä. Toivon tulevaan suuntautuvana positiivisena odotuksena voi ajatella sisältyvän oletuksena muutostyön käsitteeseen. Ajankohtaiseksi toivon pohtimisen tekee puhe sosiaalityön kriisistä ja ajatus yleisestä yhteiskunnallisesta ja hyvinvointivaltiollisesta epävarmuudesta. Kriisit ja epävarmuus asettavat aina haasteen toivolle.

Tutkielmassani olen kysynyt millainen ilmiö toivo on sosiaalityöntekijän kannalta, mihin kaikkeen se liittyy ja mikä merkitys toivon/epätoivon/toivottomuuden kokemisella sosiaalityöntekijälle on. Lähtökohtani on ollut toivon tutkiminen. Epätoivo ja toivottomuus saavat tutkimuksellisen merkityksensä toivon vastakohtina. Aineistoni koostuu kahdeksastatoista kirjoituksesta, jotka kokeneet sosiaalityöntekijät ovat kirjoittaneet kirjoituspyyntöni perusteella, useimmiten osana jatko-opintojaan. Kirjoituksissa he kuvaavat ja pohtivat toivon, epätoivon ja toivottomuuden kokemuksia sosiaalityössä sekä kertovat tarinoita arjen tilanteista, joissa ovat toivoa, epätoivoa ja toivottomuutta kokeneet. Olen analysoinut aineiston kahdessa erässä. Kirjoitusten pohtivat osuudet analysoin pääteemojen kautta. Tarinallisten osuuksien analyysissä olen käyttänyt toimijuuden mukaan määrittämiäni tarinatyyppejä.

Sosiaalityöntekijät määrittelevät kirjoituksissaan toivon ja epätoivon/toivottomuuden vaihteleviksi ja arkipäiväisiksi kokemuksiksi sosiaalityössä. Kyse ei ole ainoastaan tunteista, vaan toivoa jäsennetään myös esimerkiksi asenteina, jopa velvoitteina. Keskeisiksi teemoiksi nousivat muutos ja onnistuminen. Toivoa koetaan, jos muutoksen edistäminen on mahdollista tai jos siinä on onnistuttu. Vastaavasti epätoivon ja toivottomuuden kokeminen on yleistä auttamismahdollisuuksien rajojen vuoksi. Asiakkailla ja asiakassuhteilla on toivon kokemiselle keskeinen merkitys. Onnistuminen asiakastyössä ja -suhteissa luo toivoa. Tutkimuksessani tuli esiin muiden viranomaisten aiheuttama toivo ja epätoivo/toivottomuus. Toisten työntekijöiden aiheuttaman epätoivon edessä sosiaalityöntekijät kokivat paljon keinottomuutta.

Avainsanat: toivo, epätoivo, toivottomuus, sosiaalityöntekijä, kokemus, tarinat, sosiaalityö