Kilpailun kasvatuksellisista ongelmista

Abstract

Tutkimuksessa tarkastellaan kilpailun kasvatukselle aiheuttamia ongelmia. Keskeisiä tutkimuskysymyksiä ovat, (1)mitä kilpailun käsitteellä tarkoitetaan, (2)miksi ihminen kilpailee, (3)millaisia filosofisia ja kasvatuksellisia ongelmia kilpailun korostaminen aiheuttaa uusliberalistisessa koulutuspolitiikassa ja (4)onko kilpailullisuus yhteensopiva kasvatustavoitteiden, sivistyksen, inhimillisen kasvun ja dialogisuuden, kanssa. Kilpailun kasvatuksellisia ongelmia lähestytään kasvatusfilosofisen tutkimusorientaation avulla ja tutkimuksen näkökulma on kilpailukriittinen. Kriittisyyden taustalla on konfliktialttiutta lisäävä uusiutumattomien luonnonvarojen vähittäinen loppuminen tulevaisuudessa.

Kilpailu on sosiaalista vuorovaikutusta, jossa ihmisten välisiä eroja mitataan, vertaillaan sekä arvotetaan sääntöjen puitteissa. Kilpailija tähtää voittoon ja kilpailu tuottaa osallistujien välisen arvojärjestyksen ja eriarvoisuutta. Kilpailu tuottaa myös massamuotoista häviäjyyttä, sillä vain yksi voi voittaa. Kilpailua on pidetty yhtenä leikin muotona, mutta leikillisyys vähenee sitä mukaa, mitä olennaisemman niukan resurssin tavoittelusta on kyse.

Demokraattisessa ja meritokraattisessa yhteiskunnassa ihmisen yhteiskunnallinen asema riippuu hänen suorituksistaan kilpailuissa. Feodalistisessa yhteiskunnassa ihmisen aseman määritti syntyperä. Protestanttisen kristillisyyden myötä taivaspaikoista tuli niukkoja resursseja, joista oli kilpailtava ja työstä tuli protestantin itseisarvoinen tapa vakuuttua taivaaseen pääsystä. Valistuksen tieteellisen kehityksen, teknologisen optimismin ja kasvatusoptimismin myötä yksilö alkoi irtautua Jumalan ennalta määrätystä suunnitelmasta ja ennalta määrätyistä sosiaalisista asemista, jolloin hän saattoi alkaa kilpailemaan sosiaalisista asemista. Klassisen talousteorian mukaan rajoittamattoman taloudellisen kilpailun avulla saavutettiin suurin taloudellinen tehokkuus. Yksityiset paheet, kuten itsekkyys ja ahneus, olivat tämän teorian mukaan yhteiskunnallisia hyveitä, sillä ne saivat aikaan kilpailun kautta yhteistä hyvää. Darwinin evoluutioteorian mukaan kilpailu oli lajien kehitystä edistävä mekanismi. Sosiaalidarvinismi oikeutti vapaan kilpailun ja eriarvoisuuden näiden oletetulla "luonnollisuudella". Luonnontieteiden kaikkien tieteiden metodista ykseyttä painottava (positivistinen) tieteenfilosofia väheksyy ihmisen subjektiivista kokemuksellisuutta. Tieteen vaikutusvallan lisääntyessä ja koulutustason noustessa luonnontieteen tiedonhankintametodia on alettu soveltaa ihmisen itsetuntemukseen: kilpailu tarjoaa objektiivisia ja empiirisiä todisteita yksilön ominaisuuksista.

Poliittista ilmapiiriä teollisuusmaissa 1900-luvun lopusta alkaen on luonnehdittu uusliberalistiseksi. Uusliberalistisessa ideologiassa markkinaohjaus ja vapaa markkinakilpailu korvaavat yhteiskunnallista suunnittelua. Uusliberalismiin kuuluu yhteisen hyvän ajatuksen kyseenalaistuminen ja käsitys nk. muodollisesta tasa-arvosta. Hyvinvointivaltio pyrki tasoittamaan ihmisten lähtökohtaisia eroja mahdollisuuksien ja elintärkeiden resurssien kohdalla, kun taas uusliberalismin mukaan markkinakilpailu jakaa resurssit oikeudenmukaisesti, jos kilpailuun ei puututa ja jos vain valtio kohtelee kansalaisiaan lain edessä samalla tavalla. Koulutuspolitiikkaan tullessaan, 1980-1990-luvuilta alkaen, on tehokkuutta ja taloudellisen vapautta painottava uusliberalistinen ideologia aiheuttanut ongelmia, kun taloudellista ideologiaa on alettu soveltaa ei-taloudellisille alueille. 1900-luvun alun kilpailukielteisyys muuttui uusliberalismin myötä kilpailumyönteisyydeksi, vaikka uusliberalistinen koulutuspolitiikka on ollut lisääntyvä kritiikin kohteena. Kaiken taloudelliseen arvoon (välinearvo) yhteismitallistava uusliberalismi väheksyy itseisarvojen merkitystä. Tämä arvonihilismi kyseenalaistaa kasvatuksen eettisen perustan, joka on rakentunut olennaisesti myös itseisarvon varaan. Uusliberalistinen koulutuspolitiikka painottaa näennäisen arvovapaata arviointia ja tulosten mitattavuutta, jolloin kasvatus suuntautuu helposti epäolennaisiin ja mitattaviin seikkoihin: inhimillisen kasvun keskeiset piirteet eivät kuitenkaan ole mitattavissa.

Sivistys ja inhimillinen kasvu tarkoittavat ihmisen kehittymistä kasvatustavoitteiden suuntaan. Keskeisiä kasvatustavoitteita ovat Wileniuksen filosofiassa totuudellisuus, esteettisyys ja eettisyys. Inhimillinen kasvu ja sivistyminen ovat monitasoisia ja monimutkaisia prosesseja, jotka tapahtuvat ainakin ruumiillisuuden, tajuisuuden ja itsetajuisuuden tasoilla. Ihmisen sivistyminen ja inhimillinen kasvu, kuten dialogisuuskin, edellyttävät ihmiseltä itsetuntemusta. Itsetuntemuksen kautta ihminen voi ymmärtää omia kehitystarpeitaan. Ulkoisen havainnoinnin, vertailun ja mittauksen kautta ei saada kasvatuksellisesti olennaista tietoa. Kilpailu haittaa sivistymisen ja inhimillisen kasvun pyrintöjä yhdenmukaistamisen ja "normalisaation" kautta. Voiton tavoittelun ympärille totalisoitunut kulttuuri johtaa esimerkiksi ihmisen tahdon ylikorostumiseen älyn ja tuntemisen kustannuksella: tahdosta tulee ylikehittynyt ja älystä ja esteettisestä herkkyydestä alikehittynyt. Kilpailu tuottaa epäempaattista suhdetta toisiin ihmisiin. Kilpailun yksipuolistama elämismaailma haittaa sivistyksen ja inhimillisen kehityksen pyrkimystä todellisuuden monitahoisuuden ymmärtämiseen ja kriittisen radikaaliin ajatteluun. Kilpailu on myös epädialogista, minäkeskeistä ja egoistista toimintaa. Kilpailussa ihmistä ei kohdata hallinnasta, esineellistämisestä, käyttämisestä ja kategorisoinnista vapaassa dialogisessa yhteydessä, vaan monologisessa, esineellistävässä ja välineellisessä suhteessa. Dialogisessa yhteistyössä ihmisten tavoitteet ovat yhteisiä ja toisen menestys edellyttää inklusiivisesti toisen menestystä. Kilpailussa toisen menestys sulkee eksklusiivisesti pois toisen menestyksen mahdollisuuden. Kilpailu nakertaa yhteisöllisyyden ja poliittisen muutoksen perustaa asettamalla ihmisen vastustajien asemiin. Ilman kokemusta yhteisistä tavoitteista ihminen ei voi toimia dialogisessa yhteistyössä, jota niukkenevien resurssien maailmassa rauhaisasti eläminen edellyttää.

Asiasanat:

kilpailu, kasvatus, kasvatustavoitteet, sivistys, inhimillinen kasvu, dialogisuus, koulutuspolitiikka, uusliberalismi, kilpailunhistoria