Libertatem animi esse fundamentum humanae naturae. Kirjallisuushistoriallisen metodin rakentuminen ja ’kansallisen’ kirjoittaminen Alexander Blomqvistin disputaatiossa Principio methodi ethnographicae in historia litteraria universali adhibendae schediasma (1838). Aate- ja oppihistoriallinen tutkimus

Abstract

Tämän tutkimuksen lähtökohdan muodostaa tieteen perusteisiin menevä tieteenfilosofinen kritiikki, jonka perimmäisenä tavoitteena on tieteellisen toiminnan itseymmärryksen kohottaminen. Tieteenfilosofia on kiinnostunut sekä tieteiden keskinäisistä suhteista että itse tieteiden määrittelystä. Tällöin sen luonne ilmenee usein maailmankatsomuksellisena näkemyksenä, joka ei pitäydy minkään erityistieteen tieteellisyysideaaleihin. Tieteenfilosofialta odotetaan vastauksia ennen kaikkea konkreettisiin tutkimuksellisiin ongelmiin ja tieteen teoreettisiin hahmotuksiin, jotka koskevat käsitteellisiä, todistusteoreettisia ja metodisia menettelytapoja. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Keisarillisen Aleksanterin yliopiston aatehistorian professorin Alexander Blomqvistin (1796 -­ 1848) väitöskirjaa Principio methodi ethnographicae in historia litteraria universali adhibendae schediasma (1838). Päähuomio kiinnittyy teoksessa tavattavaan käsitteenmuodostukseen eli siihen, miten ja minkälaisista elementeistä Blomqvistin esittämät kategoriat ’uskonnollis-runollinen’ ja ’filosofis-proosallinen’ kirjallisuus rakentuvat ja miten mainittu käsitteellinen kahtiajako väitöskirjassa selitetään, mihin liittyy olennaisesti kysymys siitä, miten kyseinen tutkimuskohteeksi valittu disputaatio itse luo tieteellistä ja ei-tieteellistä puhetapaa. Tutkimuksen tavoitteena on yhtäältä oppia ymmärtämään tieteellisen toiminnan luonnetta ja päämääriä ja toisaalta asettaa yksittäinen tieteellinen tutkimus ­ eli tässä tapauksessa Blomqvistin väitöskirja ­ tieteellisen toiminnan ja tieteellisen ajattelun yleisiin kehityslinjoihin, käännekohtiin ja kulttuuris-yhteiskunnallisiin yhteyksiin, minkä myötä on mahdollista muodostaa kokonaiskuva tutkittavana olevan tiedekäsityksen toimivuudesta ja tieteenhistoriallisesta arvosta kansallisessa tiedekentässä.

Edellä kuvatun kaksivaiheisen kielellis-kulttuurisen kehityskulun lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan Blomqvistin väitöskirjaa osana tieteenfilosofista paradigma-keskustelua. Tietyn tieteenalan noudattama ’paradigma’ antaa tutkijoille ensinnäkin kriteerit arvioida sitä, mitkä tutkimusongelmat tieteenalalla ovat tärkeitä ja olennaisia, toisaalta se luo välineet tutkimusongelmien ratkaisemiseen, kolmanneksi tarjoaa vertailuperusteet arvioida esitettyjen ratkaisuehdotusten oikeellisuutta ja neljänneksi tuottaa konventiot ja foorumit tutkimustulosten esittämistä ja kommunikaatiota varten. Ilman jaettua paradigmaa olevia tutkimusaloja on tieteenhistoriassa pidetty esiparadigmaattisina. Tämän vaiheen tunnusmerkkejä ovat edellä esitettyjen seikkojen puuttuminen, mistä syystä tutkijoilla ei ole jaettua arvomaailmaa tai avoimia kriteerejä tutkimusongelmien perustaksi. Näiden kuhnilaisten tieteenkriittisten lähtökohtien avulla tutkimuksessa pyritään selvittämään sitä, millaista metodista kehitysvaihetta Blomqvistin menetelmä edustaa, millainen on sen ensisijainen tieteellinen pätevyysalue ja liittyykö siihen muunlaisia kuin esteettisiä ja subjektiivisia arvoperusteita.

Tutkimuksen toinen osa perustuu komparatiiviseen tutkimusotteeseen, jonka tavoitteena on paljastaa Blomqvistin ajattelun rakenteellis-temaattiset erot suhteessa J. V. Snellmanin ajatteluun ja maailmankuvaan eli se, miten Blomqvistin ja Snellmanin ’kansallisen’ käsitteet ja kansalliskirjallisuuden rakentumiseen liittyvät linjaukset poikkeavat toisistaan. Keskeisenä ongelmana tällöin on ensinnäkin se, millainen oli Blomqvistin disputaation saama vastaanotto vuoden 1840 Suomessa; toiseksi se, millaisia sävyeroja Blomqvistin ja Snellmanin kansalliskirjallisuuskäsityksiin erityisesti uskonnon ja kielen tasolla sisältyy ja kolmanneksi se, millaisia kirjallisia lajeja ja tyylejä kansalliskirjallisuuden tulee Blomqvistin ja Snellmanin mukaan sisältää. Osion lopuksi luodaan lyhyt katsaus Blomqvistin estetiikanluentoihin ja tarkastellaan lähemmin aatehistorioitsijan käsitystä estetiikan teorian sisällöstä ja merkityksestä osana kirjallisuushistorian muodostumista. Snellmanin kirjallisuuskäsitystä arvioitaessa kiinnitetään ensisijaisesti huomiota siihen, mitä kansallisfilosofilla oli sanottavanaan kansalliskirjallisuuden luonteesta ja rakentumisesta. Tästä syystä tutkimukseen on valittu vain ne keskeisimmät Snellmanin Spanska Fluganissa, Saimassa ja Kallavedessä julkaisemat tekstit ja lehtiartikkelit, joilla on todellista sisällöllistä merkitystä Snellmanin kansalliskirjallisuus-käsitteen kannalta.

Tutkimuksessa osoitetaan, että sidoksisuus 1800-luvun alun maailmankuvaan ja sen ideologisiin perusteisiin rajoitti Blomqvistin muotoileman metodin kykyä tuottaa maailmasta nykykäsityksenmukaista ”objektiivista” tietoa. Blomqvist pyrki väitöskirjassaan yhdistämään valistuksen luomat kumoukselliset periaatteet ja Hegeliltä oppimansa idealistis-dialektisen maailmankuvan antiikista periytyvään teleologiaan ja ideaoppiin. Teoksen alun uskonnollista kehitysvaihetta leimaa aristoteelinen luonnonjärjestys, joka filosofiseen kehitysvaiheeseen siirryttäessä muuttuu yksilölliseksi hengen vapaudeksi. Näiden ideoiden yhdistäminen oli Blomqvistin vaikein tehtävä eikä Principio methodi ethnographicae tässä suhteessa aivan täysin ristiriidatonta teoriaa kyennyt luomaan. Toisaalta Blomqvistin väitöskirja edustaa kantaa, jossa korostuu pikemminkin pluralismiin kuin monismiin sitoutunut metodinen näkökulma: tekijä tuntui ajattelevan varsin nykyaikaisesti, että päästäkseen tieteellisessä tarkastelussa lähemmäksi yleistä kirjallisuushistoriallista esitystapaa ja saavuttaakseen kirjallisuushistorian syvimmän tason historioitsijan tuli käyttää työskentelyssään ainakin kahta toisistaan poikkeavaa tieteellistä metodia.

Snellmanin kansalliskirjallisuusmääritelmää on pidetty joka suhteessa parempana kuin Blomqvistin muotoilua. Tutkimuksen komparatiivisen osion lähtökohtana toimii Snellmanin Spanska Fluganiin kirjoittama arvostelu Blomqvistin väitöskirjasta. Kansallisfilosofin mukaan Blomqvistin väitöskirjan perusteella ei ollut mahdollista ratkaista kaunokirjallisuuden ja tiedekirjallisuuden välillä vallitsevaa laadullista eroa. Ongelma koski ennen kaikkea kansalliskirjallisuuteen sisällytettäviä lajeja. Tutkimuksessa osoitetaan tämän mielipiteen virheellisyys. Blomqvist toi väitöskirjassaan varsin perustellusti ja selväpiirteisesti esiin sen, mitkä lajit kansalliskirjallisuuteen tuli sisällyttää ja mitkä jättää sen ulkopuolelle.

Tieteenhistoriallisesti ajatellen Blomqvistin arvo on siinä, että hänen onnistui ensimmäisenä Suomessa siirtää Hegelin historianfilosofinen konseptio osaksi Suomen tieteen kansallisia tarpeita. Teoksessaan Blomqvist analysoi erityisen seikkaperäisesti sen, millaista kirjallisuushistorian tuli olla: se ei tieteellisessä, laajasti oppineessa ja eksaktissa esityksessään saanut unohtaa yksilölliseen, kansalliseen perinteeseen liittyviä piirteitä kuten politiikkaa, filosofiaa ja uskontoa. Teos onnistuu soveltamaan teorianmuodostuksessaan varsin hyvin sitä samaa ajatusta esityksen laajuudesta, jota se vaatii itse kirjallisuushistorian perustaksi. Sen vahvuuksiin voidaan ehdottomasti lukea myös selvä käsitys kansalliskirjallisuuden luonteesta, ilmenemisestä ja syntymahdollisuuksista. Blomqvistin historiallinen merkitys on ennen kaikkea siinä, että hän kirjoitti ja luennoi Suomessa ensimmäisten joukossa estetiikasta ja loi siten sekä laajamittaisilla luennoillaan että varsin moderninoloisella väitöskirjallaan pohjaa ajatukselle taidekirjallisuuden esteettisestä arvioimisesta.

Asiasanat: Alexander Blomqvist, J. V. Snellman, kansalliskirjallisuus, tieteenfilosofia, tieteenhistoria, aate- ja oppihistoria, hengenhistoria, tieteen kehitys, 1800-luku.