Koti Helsingissä, sydän Berliinissä. Saksalaissyntyisen Carl Ludvig Engelin sopeutuminen Suomeen
ELO, SALLA (2007)
2007
Historia - History
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2007-06-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16941
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16941
Tiivistelmä
Johan Carl Ludvig Engel (1778-1840) syntyi ja kouluttautui arkkitehdiksi Berliinissä, Preussissa, josta hän vuonna 1808 työpulan vuoksi hakeutui töihin ulkomaille. Ensin hän toimi neljä vuotta Tallinnan kaupungin arkkitehtinä ja vuonna 1816 hänet kutsuttiin Suomeen Helsinkiin pääkaupungin uudelleenrakennustoimikunnan pääarkkitehdiksi. Vuodesta 1824 kuolemaansa vuoteen 1840 asti Engel palveli Suomen intendenttikonttorin (entinen Rakennushallitus, nykyään Senaatti-kiinteistöt) johtajana, intendenttinä.
Tässä pro gradu -tutkielmassa keskityttiin arkkitehti Engelin yksityiseen puoleen. Hänet tunnetaan merkittävänä alansa vaikuttajana Suomen 1800-luvun rakennustaiteessa. Täten oli mielenkiintoista tietää, että millainen persoona Johan Carl Ludvig Engel oli ja mitä hänen ajanvietteisiinsä kuului. Kysymyksiin etsittiin vastauksia tarkastelemalla hänen perhetaustojaan, omaa perhettään, suhtautumista itseensä, muihin ja maailmaan sekä tutkimalla Engelin kotioloja Helsingissä, hänen ajanvietteitään ja ihmissuhteitaan.
Engelin esimerkin kautta oli tarkoitus tarkastella yksilön ja yhteisön suhdetta. Erityisesti kiinnostavaa oli se, miten paljon yhteisö ohjasi yksittäisen ihmisen elämää. Koska arkkitehti oli syntynyt Suomen rajojen ulkopuolella, hänen voi nähdä eläneen täällä vierasmaalaisena, vaikka häntä nykyään saatetaan nimittää yhdeksi ”maamme suurmiehistä”. Tässä tutkielmassa oli tarkoitus valottaa tätä asetelmaa ja pohtia, miten Engel itse koki olemisensa synnyinmaansa rajojen ulkopuolella, toisen maan palveluksessa.
C.L. Engelin arkkitehdin töiden jäädessä tässä tutkielmassa kysymyksen asettelun ulkopuolelle on työ luonteeltaan osaelämäkertatutkimus. Koska kyseessä on henkilöhistoriallinen tutkimus, käsittää tutkimuksen aikarajaus koko Engelin elinajan vuosien 1778 - 1840 välillä. Erityispaino on kuitenkin niissä vuosissa, joina Engel asui synnyinmaansa ulkopuolella eli 1808 - 1840.
Tutkimuksen primäärilähteen muodostavat Engelin ystäväkirjeet vuosilta 1813-1840. Tutkielman aihe kuuluu jo sinällään mikrohistoriaan, jossa paljon käytettyjä lähteitä pyritään lukemaan uudella tavalla. Erilaisen näkökulman lisäksi päälähteinä olevia kirjeitä pyritään hyödyntämään lähiluvun kautta. Kirjeiden lukutavassa se tarkoittaa, että huomioidaan pienetkin yksityiskohdat, yksittäiset sanat, niiden ilmaisutavat ja merkitykset tekstiyhteydessään.
Henkilöhistoria ja elämäkertatutkimus vaativat omanlaistaan lähestymistapaa. Tärkeää on, että ennen tutkielman aloittamista tiedostetaan tämän erityislaatuisen tutkimusaiheen ongelmakohdat. Analyysi ja tulkinta onnistuvat vasta tämän jälkeen. Tutkittavaa tulee tarkastella hänen aikansa
yhteiskunnan, maailman ja elämäntilanteen eli kontekstien kautta. Pyrkimys totuudenmukaiseen ihmiskuvaan tulee mielestäni olla aina historiantutkimuksen tavoite. Täten jokaisesta historiallisesta henkilöstä tulee nähdä sekä hyvät että huonot puolet, sillä molemmat ovat kiinteä osa ihmisyyttä. Tässä tutkielmassa käytettiin hermeneutiikan eri näkökantoja yleisesti apukeinoina pyrittäessä saamaan tutkittavasta henkilöstä mahdollisimman hänen näköisensä ja ajatuksillensa uskollinen lopputulos.
Berliiniläissyntyinen arkkitehti osoittautui monisäikeiseksi persoonaksi. Engel näyttäytyi tavallisena, inhimillisenä yksilönä, hyvine ja huonoine puolineen, iloineen ja suruineen. Vaikka yleiskuva hänestä on myönteinen hän oli huumorintajuinen ja nöyrä mies löytyi hänestä myös normaaleja heikkouksia, kuten huonotuulisuutta. Näiden piirteiden havainnoinnissa oli hermeneuttisesta ymmärtämisen tavasta apua. Varsinainen henkilöhistoriallinen tutkimus oli haasteellista. Havaitsin yhä uudestaan historiantutkimuksessa vallitsevan yleisen totuuden; lähdeaineistot eivät tarjonneet tyhjentäviä vastauksia, eivätkä tutkimustulokset olleet yksiselitteisiä ja ehdottomia.
Käsite yksityinen muodostui kussakin tarkastelunäkökulmassa merkitykseltään muuttuvaksi, kontekstiin sidotuksi. Sääty-yhteiskunnassa yksilö ei ollut koskaan täysin vapaa toimimaan vain oman tahtonsa mukaisesti. Julkinen eli toisten katseet, viranomaisten määräykset sekä yleiset käytös- ja tapanormit sitoivat yksilön tiukasti yhteisöönsä. Hänet myös määriteltiin näiden kriteereiden kautta, minkä johdosta kunkin oli toteutettava omassa elämässään noita ympäristön asettamia vaateita. Tarkastelu osoitti, että nykyistä yksityisyyttä vastasivat vain salaiset tai muutoin henkilön omana tietona pysyneet asiat, kuten ajatukset.
Samoin kuin yksityisyys myös vapaa-aika, josta tässä tutkielmassa on käytetty nimitystä joutoaika, ei ollut 1800-luvulla selkeä käsite. Näiden vapaiden hetkien tekemisistä katsottiin kuvaavimmaksi käsite ajanviete. Joutoaika ei välttämättä ollut vastakohta työlle, eikä ajanvietteinä voinut tehdä ainoastaan omavalintaisia asioita. Yhteiskunnan normit ohjasivat sitä, mitä kunkin oli joutoaikana säädyllistä tehdä. Täten velvollisuuksien ulkopuolisetkin puuhat kotona ja pienemmissä ystäväseurueissa tuli valita yleisesti hyväksyttyjen ajanvietteiden joukosta.
Selvisi, että ajan tiukka yhteiskunnallinen hierarkia ei ulkomaalaisten kohdalla ollut este vaan helpote asetuttaessa vieraaseen maahan. Säätyläisten normit ja tavat olivat melko samanlaisia koko Euroopan alueella, vaikka paikallisia vivahde-eroja esiintyikin. Tämä madalsi kynnystä kotiutua uuteen kotipaikkaan ja sen asukkaisiin. Helsingin 1800-luvun säätyvelvoitteisiin kuului osallistuminen seurapiiritapaamisiin, mikä merkitsi vierasmaalaisenkin kohdalla sitä, ettei hänellä ollut käytännössä edes mahdollisuutta joutua eristyksiin yhteisöstä. Niinpä voikin sanoa, että 1800-luvulla yksilön ja yhteiskunnan suhteen määritti yhteisö, johon Engelin muiden tavoin oli sopeuduttava.
Asiasanat:
Engel, C.L.
henkilöhistoria
mikrohistoria
1800-luku
kirjeet
kulttuuri-identiteetti
vapaa-aika
yksityisyys
yksityiselämä
arkielämä
sääty-yhteiskunta
säätyläiset
perhe
Tässä pro gradu -tutkielmassa keskityttiin arkkitehti Engelin yksityiseen puoleen. Hänet tunnetaan merkittävänä alansa vaikuttajana Suomen 1800-luvun rakennustaiteessa. Täten oli mielenkiintoista tietää, että millainen persoona Johan Carl Ludvig Engel oli ja mitä hänen ajanvietteisiinsä kuului. Kysymyksiin etsittiin vastauksia tarkastelemalla hänen perhetaustojaan, omaa perhettään, suhtautumista itseensä, muihin ja maailmaan sekä tutkimalla Engelin kotioloja Helsingissä, hänen ajanvietteitään ja ihmissuhteitaan.
Engelin esimerkin kautta oli tarkoitus tarkastella yksilön ja yhteisön suhdetta. Erityisesti kiinnostavaa oli se, miten paljon yhteisö ohjasi yksittäisen ihmisen elämää. Koska arkkitehti oli syntynyt Suomen rajojen ulkopuolella, hänen voi nähdä eläneen täällä vierasmaalaisena, vaikka häntä nykyään saatetaan nimittää yhdeksi ”maamme suurmiehistä”. Tässä tutkielmassa oli tarkoitus valottaa tätä asetelmaa ja pohtia, miten Engel itse koki olemisensa synnyinmaansa rajojen ulkopuolella, toisen maan palveluksessa.
C.L. Engelin arkkitehdin töiden jäädessä tässä tutkielmassa kysymyksen asettelun ulkopuolelle on työ luonteeltaan osaelämäkertatutkimus. Koska kyseessä on henkilöhistoriallinen tutkimus, käsittää tutkimuksen aikarajaus koko Engelin elinajan vuosien 1778 - 1840 välillä. Erityispaino on kuitenkin niissä vuosissa, joina Engel asui synnyinmaansa ulkopuolella eli 1808 - 1840.
Tutkimuksen primäärilähteen muodostavat Engelin ystäväkirjeet vuosilta 1813-1840. Tutkielman aihe kuuluu jo sinällään mikrohistoriaan, jossa paljon käytettyjä lähteitä pyritään lukemaan uudella tavalla. Erilaisen näkökulman lisäksi päälähteinä olevia kirjeitä pyritään hyödyntämään lähiluvun kautta. Kirjeiden lukutavassa se tarkoittaa, että huomioidaan pienetkin yksityiskohdat, yksittäiset sanat, niiden ilmaisutavat ja merkitykset tekstiyhteydessään.
Henkilöhistoria ja elämäkertatutkimus vaativat omanlaistaan lähestymistapaa. Tärkeää on, että ennen tutkielman aloittamista tiedostetaan tämän erityislaatuisen tutkimusaiheen ongelmakohdat. Analyysi ja tulkinta onnistuvat vasta tämän jälkeen. Tutkittavaa tulee tarkastella hänen aikansa
yhteiskunnan, maailman ja elämäntilanteen eli kontekstien kautta. Pyrkimys totuudenmukaiseen ihmiskuvaan tulee mielestäni olla aina historiantutkimuksen tavoite. Täten jokaisesta historiallisesta henkilöstä tulee nähdä sekä hyvät että huonot puolet, sillä molemmat ovat kiinteä osa ihmisyyttä. Tässä tutkielmassa käytettiin hermeneutiikan eri näkökantoja yleisesti apukeinoina pyrittäessä saamaan tutkittavasta henkilöstä mahdollisimman hänen näköisensä ja ajatuksillensa uskollinen lopputulos.
Berliiniläissyntyinen arkkitehti osoittautui monisäikeiseksi persoonaksi. Engel näyttäytyi tavallisena, inhimillisenä yksilönä, hyvine ja huonoine puolineen, iloineen ja suruineen. Vaikka yleiskuva hänestä on myönteinen hän oli huumorintajuinen ja nöyrä mies löytyi hänestä myös normaaleja heikkouksia, kuten huonotuulisuutta. Näiden piirteiden havainnoinnissa oli hermeneuttisesta ymmärtämisen tavasta apua. Varsinainen henkilöhistoriallinen tutkimus oli haasteellista. Havaitsin yhä uudestaan historiantutkimuksessa vallitsevan yleisen totuuden; lähdeaineistot eivät tarjonneet tyhjentäviä vastauksia, eivätkä tutkimustulokset olleet yksiselitteisiä ja ehdottomia.
Käsite yksityinen muodostui kussakin tarkastelunäkökulmassa merkitykseltään muuttuvaksi, kontekstiin sidotuksi. Sääty-yhteiskunnassa yksilö ei ollut koskaan täysin vapaa toimimaan vain oman tahtonsa mukaisesti. Julkinen eli toisten katseet, viranomaisten määräykset sekä yleiset käytös- ja tapanormit sitoivat yksilön tiukasti yhteisöönsä. Hänet myös määriteltiin näiden kriteereiden kautta, minkä johdosta kunkin oli toteutettava omassa elämässään noita ympäristön asettamia vaateita. Tarkastelu osoitti, että nykyistä yksityisyyttä vastasivat vain salaiset tai muutoin henkilön omana tietona pysyneet asiat, kuten ajatukset.
Samoin kuin yksityisyys myös vapaa-aika, josta tässä tutkielmassa on käytetty nimitystä joutoaika, ei ollut 1800-luvulla selkeä käsite. Näiden vapaiden hetkien tekemisistä katsottiin kuvaavimmaksi käsite ajanviete. Joutoaika ei välttämättä ollut vastakohta työlle, eikä ajanvietteinä voinut tehdä ainoastaan omavalintaisia asioita. Yhteiskunnan normit ohjasivat sitä, mitä kunkin oli joutoaikana säädyllistä tehdä. Täten velvollisuuksien ulkopuolisetkin puuhat kotona ja pienemmissä ystäväseurueissa tuli valita yleisesti hyväksyttyjen ajanvietteiden joukosta.
Selvisi, että ajan tiukka yhteiskunnallinen hierarkia ei ulkomaalaisten kohdalla ollut este vaan helpote asetuttaessa vieraaseen maahan. Säätyläisten normit ja tavat olivat melko samanlaisia koko Euroopan alueella, vaikka paikallisia vivahde-eroja esiintyikin. Tämä madalsi kynnystä kotiutua uuteen kotipaikkaan ja sen asukkaisiin. Helsingin 1800-luvun säätyvelvoitteisiin kuului osallistuminen seurapiiritapaamisiin, mikä merkitsi vierasmaalaisenkin kohdalla sitä, ettei hänellä ollut käytännössä edes mahdollisuutta joutua eristyksiin yhteisöstä. Niinpä voikin sanoa, että 1800-luvulla yksilön ja yhteiskunnan suhteen määritti yhteisö, johon Engelin muiden tavoin oli sopeuduttava.
Asiasanat:
Engel, C.L.
henkilöhistoria
mikrohistoria
1800-luku
kirjeet
kulttuuri-identiteetti
vapaa-aika
yksityisyys
yksityiselämä
arkielämä
sääty-yhteiskunta
säätyläiset
perhe