Taidetta vai kasvatusta? Lasten ja nuorten teatterityön tavoitteet ohjaajan taiteen näkökulmasta
TORASVIRTA, JOHANNA (2007)
2007
Teatterin ja draaman tutkimus - Theatre and Drama Research
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2007-05-30
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16923
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16923
Tiivistelmä
Tutkielma käsittelee lasten ja nuorten kanssa tehtävää teatteria ja sen ohjaamista. Tutkin työn tavoitteita ja keinoja niiden saavuttamiseksi. Lasten ja nuorten kanssa tehtävässä teatterissa yhdistyvät kasvatukselliset ja taiteelliset tavoitteet; tutkin, voidaanko taiteelliset tavoitteet asettaa ensisijaisiksi tavoitteiksi, ja mikä on taiteellisten ja kasvatuksellisten tavoitteiden välinen suhde.
Aineistonani käytän vuosina 2005-2006 Saukkolan Setlementissä ohjaamiani teatterikerhoja ja niistä pitämääni työpäiväkirjaa. Kerholaiset ovat iältään 7-12 -vuotiaita, ja jokainen ryhmä valmistaa esityksen. Teatterikerhoaineiston ohella käytän kirjallisia lähteitä, joiden avulla tutkin hyvän ohjaajan piirteitä aikuisten ammattilaisten sekä lasten ja nuorten kanssa työskenneltäessä. Kirjallisen ja empiirisen aineiston avulla tutkin myös keinoja tavoitteiden saavuttamiseksi. Teoreettisena viitekehyksenä käytän sosiokulttuurista innostamista sekä pragmatismia ja ennen kaikkea John Deweyn ajatuksia.
Ohjaajantyöstä nousee esille muutamia piirteitä, jotka ovat tärkeitä niin aikuisia ammattilaisia kuin lapsia ja nuoriakin ohjattaessa. Näistä piirteistä löytyy yhtäläisyyksiä myös pragmatismin ja sosiokulttuurisen innostamisen kanssa. Tällaisia piirteitä ovat muun muassa ryhmäkeskeisyys, ryhmälähtöisyys, sanoman välittäminen, hyvä ryhmähenki, avoin ilmapiiri, kommunikaatio, vuorovaikutuksellisuus, yhteisöllisyys, ohjaajan vastuu, reflektio sekä ohjaajan aitous.
Ryhmälähtöisyys pitää ottaa huomioon myös tavoitteita asetettaessa: taiteellisten ja kasvatuksellisten tavoitteiden välinen suhde on ryhmäkohtainen. Lasten ja nuorten kanssa työskenneltäessä tulee tuoda esiin sekä kasvatukselliset että taiteelliset tavoitteet, mutta kumpiakaan ei voi nostaa yleisesti ottaen ensisijaisiksi, sillä tavoitteet pitää asettaa kunkin ryhmän tarpeita vastaaviksi.
Asiasanat: lasten ja nuorten kanssa tehtävä teatteri, tavoitteet, kasvatus, ohjaajan taide, sosiokulttuurinen innostaminen, pragmatismi, John Dewey
Aineistonani käytän vuosina 2005-2006 Saukkolan Setlementissä ohjaamiani teatterikerhoja ja niistä pitämääni työpäiväkirjaa. Kerholaiset ovat iältään 7-12 -vuotiaita, ja jokainen ryhmä valmistaa esityksen. Teatterikerhoaineiston ohella käytän kirjallisia lähteitä, joiden avulla tutkin hyvän ohjaajan piirteitä aikuisten ammattilaisten sekä lasten ja nuorten kanssa työskenneltäessä. Kirjallisen ja empiirisen aineiston avulla tutkin myös keinoja tavoitteiden saavuttamiseksi. Teoreettisena viitekehyksenä käytän sosiokulttuurista innostamista sekä pragmatismia ja ennen kaikkea John Deweyn ajatuksia.
Ohjaajantyöstä nousee esille muutamia piirteitä, jotka ovat tärkeitä niin aikuisia ammattilaisia kuin lapsia ja nuoriakin ohjattaessa. Näistä piirteistä löytyy yhtäläisyyksiä myös pragmatismin ja sosiokulttuurisen innostamisen kanssa. Tällaisia piirteitä ovat muun muassa ryhmäkeskeisyys, ryhmälähtöisyys, sanoman välittäminen, hyvä ryhmähenki, avoin ilmapiiri, kommunikaatio, vuorovaikutuksellisuus, yhteisöllisyys, ohjaajan vastuu, reflektio sekä ohjaajan aitous.
Ryhmälähtöisyys pitää ottaa huomioon myös tavoitteita asetettaessa: taiteellisten ja kasvatuksellisten tavoitteiden välinen suhde on ryhmäkohtainen. Lasten ja nuorten kanssa työskenneltäessä tulee tuoda esiin sekä kasvatukselliset että taiteelliset tavoitteet, mutta kumpiakaan ei voi nostaa yleisesti ottaen ensisijaisiksi, sillä tavoitteet pitää asettaa kunkin ryhmän tarpeita vastaaviksi.
Asiasanat: lasten ja nuorten kanssa tehtävä teatteri, tavoitteet, kasvatus, ohjaajan taide, sosiokulttuurinen innostaminen, pragmatismi, John Dewey