Suomen ja Saksan suhteet kylmän sodan jälkeisessä Euroopassa. Yhdistyneen Saksan vaikutus Suomen ulkopolitiikan muutoksessa

Abstract

Kylmän sodan jälkeinen muuttunut Euroopan poliittinen viitekehys vaikutti myös Suomen harjoittaman ulkopolitiikan muotoon ja suuntaan. Tämä historiallisesti merkittävä suunnanmuutos tuli teoreettisesti hahmotettavasti selkeimmin esille maan ulkopolitiikkaa perinteisesti määrittävällä Helsinki-Berliini-Moskova geopoliittisella akselilla. Yhdistynyt Saksa auttoi huomattavasti Suomen ulkopolitiikan suunnanmuutoksessa, kun painopiste siirtyi kylmän sodan aikaisesta Moskovan korostuneesta asemasta kohti Länsi-Euroopan integraatiota. Tämän yhteistyön taustalla vaikuttivat maiden pitkällinen ja moniulotteinen yhteinen historia ja myös maiden uudessa kylmän sodan jälkeisessä kansainvälisen politiikan tilanteessa löytämät lukuisat yhteiset poliittiset intressit. Näistä merkittävin oli suhde Neuvostoliittoon ja myöhemmin, sen vuonna 1991 hajottua, Venäjään. Helsinki-Berliini-Moskova geopoliittisen akselin luoman teoreettisen viitekehyksen avulla voidaan havaita, että juuri kylmän sodan jälkeisenä aikana Moskovan vaikutuksen väheneminen Suomen ulkopolitiikassa lähensi puolestaan jälleen Suomea ja Saksaa.

Tutkimuskysymykseni kannalta relevanttina ajanjaksona pidän vuosia 1989-1995 Berliinin muurin murtumisesta Suomen Euroopan unionin jäseneksi liittymiseen. Tänä aikana Suomen oli luotava uudelleen suhteet Saksaan sekä muodostettava käsitys uudenlaisen yhdistyneen Saksan merkityksestä maan mahdollisena ulkopolitiikan suunnanmäärittäjänä Suomen tiellä kohti Länsi-Euroopan integraatiota. Lähteinä näiden kysymysten selvittämiseksi olen käyttänyt niin suomalaista sanoma- kuin aikakauslehdistöä sekä puoluelehdistöä, ulkoasiainministeriön julkaisemia suomalaisten poliitikkojen pitämiä puheita sisältäviä Ulkopoliittisia lausuntoja ja kannanottoja -teossarjaa sekä vuosien 1989-1995 Suomen merkittävimpien puolueiden arkistoista löytyviä erilaisia Saksaa ja sen suhdetta Suomeen käsitteleviä kannanottoja.

Suomen merkittävimpien poliittisten päättäjien ja puolueiden suhtautuminen Saksan kysymykseen 1990-luvun taitteessa oli yli puoluerajojen yleisesti ottaen positiivinen. Puolueissa huomattiin, että kylmän sodan päättymisen ja Saksan yhdistymisen kautta kylmän sodan aikakauden Eurooppaa ja Itämertakin uhanneet suuret jännitystekijät poistuivat. Saksan yhdistyminen ja sen Euroopan politiikkaan kohdistuvat moninaiset vaikutukset herättivät negatiivisia mielipiteitä lähinnä äärivasemmistossa. Myös muiden puolueiden - lähinnä keskustan - Euroopan integraatiota ja ennen kaikkea Suomen asemaa integraatiossa vastustavien parissa Saksan uudesta roolista ei pidetty.

Arvostelijoiden mielestä Suomen yhdistyneen Saksan kanssa harjoittama yhteistyö, ja varsinkin Saksan merkittävä asema suhteessa Euroopan tiivistyvään integraatioon, saattaisi vaarantaa Suomen itsenäistä poliittista päätäntävaltaa. Saksan osin synkkä historia oli sälyttänyt sille painolastia, jota uudessa yhdistyneen Saksan tilanteessa pohdittiin myös Suomessa. Saksan historian pohtiminen nähtiin kuitenkin tärkeät asiat syrjäyttävänä, jopa rasistisia vaikutuksia sisältävänä, sivuseikkana. Tutkielmassa käsiteltävien eri tutkimusten mukaan suomalaisten enemmistön silmissä Saksa oli kuitenkin historiastaan oppinut valtio. Sen osoittivat Saksan toimet Euroopan integraation edistämisessä ja siviilivaltaisuuden painotukset. Yhdistynyttä Saksaa pidettiin Suomessa yleensä niin kansan kuin poliittisten päättäjien parissa koko Euroopan tulevaisuudelle erittäin merkittävänä tekijänä, joka vahvan taloutensa ja teknologisen osaamisensa kautta tulisi olemaan myös Suomelle tärkeä kumppani. Suhteita Saksaan olisikin syytä ylläpitää ja kehittää. Yhteisten taloudellisten ja lähinnä Venäjään sekä Itämeren alueeseen liittyvien poliittisten intressien lisäksi tärkeää tässä suhteiden kehittymisessä oli juuri Saksan tarjoama apu Suomen hakeutuessa lopulta tiiviimmin Helsinki-Berliini-Moskova geopoliittisella akselilla Berliinin kautta osaksi Länsi-Euroopan integraatiota.