"Kyllä se on antanut enemmän kuin ottanut." Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen työntekijöiden kokemuksia työnsä palkitsevuudesta
LANKINEN, SARI (2007)
LANKINEN, SARI
2007
Sosiaalipolitiikka - Social Policy
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2007-05-23
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16885
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16885
Tiivistelmä
Tutkimuksen tavoitteena on kuvata kohderyhmän eli sosiaali- ja terveysalan järjestöjen palkattujen työntekijöiden subjektiivisia kokemuksia työnsä palkitsevuudesta. Tutkimuksen empiirisen osion tutkimusaineisto on kerätty teemahaastatteluilla. Haastateltavina oli 11 sosiaali- ja terveysalan järjestöjen työntekijää. Tutkimus perustuu fenomenologis-hermeneuttiseen ajatteluun ja tutkimusaineisto on analysoitu aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimustuloksien havainnollistamiseksi tutkimuksessa esitetään aineiston analyysin pohjalta muodostunut palkitsevuuden kokemusten malli. Palkitsevuuden kokemusten malli kerää yhteen kuusi palkitsevuuden kokemusten yläkategoriaa alakategorioineen. Nämä yläkategoriat ovat nimeltään asiakkaan onnistuminen, sosiaalinen mielenlaatu, kehittyminen, järjestötyön erityislaatu, työyhteisö ja kannustavat tekijät.
Tutkimuksen johtopäätöksinä voidaan todeta seuraavaa: sosiaali- ja terveysalan järjestöjen työntekijöiden palkitsevuuden kokemukset liittyvät sosiaalisiin suhteisiin, etenkin asiakassuhteisiin. Työntekijät kokevat palkitsevaksi sosiaalisen kanssakäymisen asiakkaiden kanssa ja erityisesti asiakkaiden onnistumisen elämässään, johon he itse ovat olleet vaikuttamassa työnsä kautta. Tutkimuksen mukaan sosiaali- ja terveysalan järjestöjen työntekijät saavat palkitsevuuden kokemuksia myös järjestötyöhön liitetystä työn erityislaatuisuudesta. Tämä tarkoittaa työn korkeaa vapausastetta, monipuolisia työtehtäviä, työn yllätyksellisyyttä ja hyviä kehittymismahdollisuuksia työssä. Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen työntekijät kokivat omaavansa tietynlaisen ”sosiaalisen mielenlaadun”. Tämä sosiaalinen mielenlaatu saattaa selittää miksi työntekijät saavat palkitsevuuden kokemuksia muista tutkimuksessa havaituista tekijöistä ja miksi työntekijät ovat hakeutuneet sosiaali- ja terveysalalle. Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen työhön sisältyy paljon auttamis- ja tunnetyötä, mikä tekee työn myös raskaaksi. Työn kuormittavuus ja järjestötyöhön liittyvät huolet, kuten taloudelliset huolet ovat sosiaali- ja terveysalan järjestöjen työntekijöiden palkitsevuuden kokemuksia vähentäviä tekijöitä.
Avainsanat: sosiaali- ja terveysalan järjestöjen työntekijät, palkitsevuuden kokemukset, sisäinen motivaatio, auttamistyö, tunnetyö