"I can't believe it man!" Chris Landrethin Ryan -animoidun dokumenttielokuvan modaliteetti
VÄÄNÄNEN, TERHI (2007)
2007
Mediakulttuuri - Media Culture
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2007-05-24
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16860
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16860
Tiivistelmä
Tutkin opinnäytetyössäni kahden mielikuvien tasolla hyvin paljon toisistaan eroavan ilmaisumuodon risteytystä: animoitua dokumenttielokuvaa. Otan lähempään tarkasteluun kanadalaisen Chris Landrethin ohjaaman animoidun dokumenttielokuvan Ryan (2004). Animaatio mielletään tyypillisesti fiktiiviseksi ja fantasia-aiheisiin keskittyväksi ilmasumuodoksi, jonka yhteys historialliseen todellisuuteen on heikko. Dokumenttielokuvalta on sen sijaan usein vaadittu mahdollisimman läpinäkyvää historiallisen todellisuuden kuvaamista.
Lähestyn tutkimusaihettani semiotiikan näkökulmasta. Tärkein metodinen apuväline tutkimuksessani on modaliteetin käsite, jolla kuvataan representaatioihin liitettyä totuusarvoa. Lähtökohtanani on ajatus animaatiosta ilmaisumuotona, jonka modaliteetti mielletään heikommaksi kuin dokumenttielokuvan. Onko Ryanin kaltaisen animoidun dokumenttielokuvan modaliteetti siis väistämättä heikompi kuin perinteisen dokumenttielokuvan?
Ryanin modaliteetti määrittyy hyvin erilaiseksi riippuen siitä, millaisesta näkökulmasta sitä tarkastellaan Jos dokumentaariselta representaatiolta vaaditaan valokuvallisen realismin sekä objektiivisuuden ja autenttisuuden ihanteiden nimissä mahdollisimman tarkkaa todellisuuden heijastamista, sen modaliteetti kyseenalaistuu. Perinteisen dokumenttielokuvan korkea modaliteetti on perustunut ensisijaisesti valokuvallisen representaation ikoniseen ja indeksikaaliseen luonteeseen. Valokuva on seurausta kuvauksen kohteen läsnäolosta kameran edessä (indeksikaalisuus). Tämä mahdollistaa sen, että valokuvallinen representaatio muistuttaa huomattavasti kuvauskohdetta (ikonisuus). Ryanin kaltaisessa animoidussa dokumenttielokuvassa sekä kuvan ikonisuus että sen indeksikaalisuus murtuvat.
Toisaalta, jos dokumentaarinen representaatio mielletään todellisuuskuvan rakentamiseksi, Ryanin modaliteetti määrittyy hyvin erilaiseksi. Tällöin dokumenttielokuva mielletään merkityksiä aktiiviseksi tuottavaksi ilmaisumuodoksi, jonka on mahdotonta pyrkiä historiallisen todellisuuden läpinäkyvään kuvaamiseen tai täydelliseen objektiivisuuteen tai autenttisuuteen. Tässä tilanteessa Ryanin modaliteettia voidaan arvioida vaihtoehtoisesti emotionaalisen realismin ja reflektiivisyyden kautta. Ryan on elokuva, joka vakuuttaa katsojan tunnetasolla, ja keinotekoisuutensa ja näkökulmasidonnaisuutensa paljastavana representaationa sen modaliteetti voidaan määritellä jopa korkeammaksi kuin tyypillisen representaatioluonteensa kätkevän dokumenttielokuvan. Animaatiotekniikalla on keskeinen rooli sekä Ryanin emotionaalisen realistisuuden että reflektiivisyyden korostamisessa.
Ryan edustaa viime vuosikymmeninä yleistynyttä tunnemaailman kuvausta korostavaa ja lajin konventioita rikkovaa dokumenttielokuvaa. Se voidaan määritellä siinä käytetyn animaatiotekniikan vuoksi eräänlaiseksi jäävuoren huipuksi tässä kehityskulussa.
Asiasanoja: animaatio, dokumenttielokuva, semiotiikka, modaliteetti, representaatio
Lähestyn tutkimusaihettani semiotiikan näkökulmasta. Tärkein metodinen apuväline tutkimuksessani on modaliteetin käsite, jolla kuvataan representaatioihin liitettyä totuusarvoa. Lähtökohtanani on ajatus animaatiosta ilmaisumuotona, jonka modaliteetti mielletään heikommaksi kuin dokumenttielokuvan. Onko Ryanin kaltaisen animoidun dokumenttielokuvan modaliteetti siis väistämättä heikompi kuin perinteisen dokumenttielokuvan?
Ryanin modaliteetti määrittyy hyvin erilaiseksi riippuen siitä, millaisesta näkökulmasta sitä tarkastellaan Jos dokumentaariselta representaatiolta vaaditaan valokuvallisen realismin sekä objektiivisuuden ja autenttisuuden ihanteiden nimissä mahdollisimman tarkkaa todellisuuden heijastamista, sen modaliteetti kyseenalaistuu. Perinteisen dokumenttielokuvan korkea modaliteetti on perustunut ensisijaisesti valokuvallisen representaation ikoniseen ja indeksikaaliseen luonteeseen. Valokuva on seurausta kuvauksen kohteen läsnäolosta kameran edessä (indeksikaalisuus). Tämä mahdollistaa sen, että valokuvallinen representaatio muistuttaa huomattavasti kuvauskohdetta (ikonisuus). Ryanin kaltaisessa animoidussa dokumenttielokuvassa sekä kuvan ikonisuus että sen indeksikaalisuus murtuvat.
Toisaalta, jos dokumentaarinen representaatio mielletään todellisuuskuvan rakentamiseksi, Ryanin modaliteetti määrittyy hyvin erilaiseksi. Tällöin dokumenttielokuva mielletään merkityksiä aktiiviseksi tuottavaksi ilmaisumuodoksi, jonka on mahdotonta pyrkiä historiallisen todellisuuden läpinäkyvään kuvaamiseen tai täydelliseen objektiivisuuteen tai autenttisuuteen. Tässä tilanteessa Ryanin modaliteettia voidaan arvioida vaihtoehtoisesti emotionaalisen realismin ja reflektiivisyyden kautta. Ryan on elokuva, joka vakuuttaa katsojan tunnetasolla, ja keinotekoisuutensa ja näkökulmasidonnaisuutensa paljastavana representaationa sen modaliteetti voidaan määritellä jopa korkeammaksi kuin tyypillisen representaatioluonteensa kätkevän dokumenttielokuvan. Animaatiotekniikalla on keskeinen rooli sekä Ryanin emotionaalisen realistisuuden että reflektiivisyyden korostamisessa.
Ryan edustaa viime vuosikymmeninä yleistynyttä tunnemaailman kuvausta korostavaa ja lajin konventioita rikkovaa dokumenttielokuvaa. Se voidaan määritellä siinä käytetyn animaatiotekniikan vuoksi eräänlaiseksi jäävuoren huipuksi tässä kehityskulussa.
Asiasanoja: animaatio, dokumenttielokuva, semiotiikka, modaliteetti, representaatio