Ruusuja ja vähän risujakin - Kuvailu, tulkinta ja arvottaminen Helsingin Sanomien teatterikritiikeissä vuonna 2005
TUOMINEN, MARIA (2007)
2007
Teatterin ja draaman tutkimus - Theatre and Drama Research
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2007-05-22
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16856
http://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16856
Tiivistelmä
Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten paljon Helsingin Sanomien vuoden 2005 kritiikeissä oli kuvausta, tulkintaa ja arvottamista. Aihevalinnan lähtökohtana oli teatterikritiikeistä julkisuudessa vuosien mittaan käyty keskustelu, jossa teatterintekijät tuntuivat olevan sitä mieltä, että kriitikot arvottavat esityksiä tarpeettoman negatiivisesti ja etenkin Helsingin Sanomien kriitikoilla on liikaa valtaa.
Tutkimusaineistooni kuuluivat kaikki Helsingin Sanomien vuoden 2005 teatterikritiikit, joita oli yhteensä 158 kappaletta. Tutkimusmenetelmänäni käytin sisällön erittelyä. Teatterikritiikkien analyysimallini pohjana oli Markku Huotarin kirjallisuuskritiikkien analysointiin kehittämä malli. Teatterikritiikit jaoin viiteen sisältöluokkaan, jotka olivat kuvaus, tulkinta, positiivinen arvottaminen, negatiivinen arvottaminen ja muut. Sisältöluokkiin jakaminen tapahtui lukemalla kritiikkejä virke virkkeeltä ja päättelemällä, mitä sisältöluokkaa mikin virke edusti. Lopuksi laskin, montako sanaa kussakin kritiikissä kuului mihinkin sisältöluokkaan.
Yleisimmät sisältöluokat arvioissa olivat kuvaus ja tulkinta. Helsingin Sanomien teatterikritiikeissä vuonna 2005 oli kuvausta keskimäärin 32,1 prosenttia ja tulkintaa 30,8 prosenttia. Positiivista arvottamista kritiikeissä oli keskimäärin 24,5 prosenttia ja negatiivista arvottamista keskimäärin 11,7 prosenttia. Luokkaan muut kuului keskimäärin 0,8 prosenttia arvioista.
Vaikka kriitikoita herkästi syytetään kielteisestä asenteesta esityksiä kohtaan, vuoden 2005 teatterikritiikit Helsingin Sanomissa olivat selvästi enemmän positiivisia kuin negatiivisia. Positiivista arvottamista oli aineistossa myös tasaisemmin kuin negatiivista. Negatiivista arvottamista ei ollut lainkaan 36 prosentissa vuoden 2005 kritiikeistä. Sen sijaan vain 3,7 prosenttia arvoista oli sellaisia, ettei niissä ollut positiivista arvottamista. Näyttelijöitä kriitikot kohtelivat teksteissään lempeästi. Aineistoni negatiivisesti arvottavista sanoista vain 13,3 prosenttia kohdistui esityksen näyttelijäntyöhön.
Vaikka tutkimuksen tulokset esitettiin kvantitatiivisesti, paljasti käyttämäni analyysimalli kritiikeistä myös toistuvia sisällöllisiä piirteitä. Kriitikot esimerkiksi käyttivät teksteissään vain harvoin minä-muotoa kertoessaan mielipiteistään. Minä-muodon he korvasivat muun muassa katsoja-sanalla eli kertoivat mitä mieltä katsojat olivat esityksestä. Journalistisina teksteinä kritiikit vaikuttivat nopeasti tehdyiltä, niissä oli sekavuutta ja epätarkkuuksia. Kritiikkitekstien ymmärtäminen vaatikin usein monia lukukertoja.
Asiasanat: teatterikritiikki, kritiikki, kriitikot, arvostelijat
Tutkimusaineistooni kuuluivat kaikki Helsingin Sanomien vuoden 2005 teatterikritiikit, joita oli yhteensä 158 kappaletta. Tutkimusmenetelmänäni käytin sisällön erittelyä. Teatterikritiikkien analyysimallini pohjana oli Markku Huotarin kirjallisuuskritiikkien analysointiin kehittämä malli. Teatterikritiikit jaoin viiteen sisältöluokkaan, jotka olivat kuvaus, tulkinta, positiivinen arvottaminen, negatiivinen arvottaminen ja muut. Sisältöluokkiin jakaminen tapahtui lukemalla kritiikkejä virke virkkeeltä ja päättelemällä, mitä sisältöluokkaa mikin virke edusti. Lopuksi laskin, montako sanaa kussakin kritiikissä kuului mihinkin sisältöluokkaan.
Yleisimmät sisältöluokat arvioissa olivat kuvaus ja tulkinta. Helsingin Sanomien teatterikritiikeissä vuonna 2005 oli kuvausta keskimäärin 32,1 prosenttia ja tulkintaa 30,8 prosenttia. Positiivista arvottamista kritiikeissä oli keskimäärin 24,5 prosenttia ja negatiivista arvottamista keskimäärin 11,7 prosenttia. Luokkaan muut kuului keskimäärin 0,8 prosenttia arvioista.
Vaikka kriitikoita herkästi syytetään kielteisestä asenteesta esityksiä kohtaan, vuoden 2005 teatterikritiikit Helsingin Sanomissa olivat selvästi enemmän positiivisia kuin negatiivisia. Positiivista arvottamista oli aineistossa myös tasaisemmin kuin negatiivista. Negatiivista arvottamista ei ollut lainkaan 36 prosentissa vuoden 2005 kritiikeistä. Sen sijaan vain 3,7 prosenttia arvoista oli sellaisia, ettei niissä ollut positiivista arvottamista. Näyttelijöitä kriitikot kohtelivat teksteissään lempeästi. Aineistoni negatiivisesti arvottavista sanoista vain 13,3 prosenttia kohdistui esityksen näyttelijäntyöhön.
Vaikka tutkimuksen tulokset esitettiin kvantitatiivisesti, paljasti käyttämäni analyysimalli kritiikeistä myös toistuvia sisällöllisiä piirteitä. Kriitikot esimerkiksi käyttivät teksteissään vain harvoin minä-muotoa kertoessaan mielipiteistään. Minä-muodon he korvasivat muun muassa katsoja-sanalla eli kertoivat mitä mieltä katsojat olivat esityksestä. Journalistisina teksteinä kritiikit vaikuttivat nopeasti tehdyiltä, niissä oli sekavuutta ja epätarkkuuksia. Kritiikkitekstien ymmärtäminen vaatikin usein monia lukukertoja.
Asiasanat: teatterikritiikki, kritiikki, kriitikot, arvostelijat