DOPAMIINIAGONISTIT JA MAO-B:N ESTÄJÄT PARKINSONIN TAUDIN VARHAISVAIHEESSA
MATTILA, TOPI (2010)
MATTILA, TOPI
2010
Lääketiede - Medicine
Lääketieteellinen tiedekunta - Faculty of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2010-01-20
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20978
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20978
Tiivistelmä
Parkinsonin tauti on etenevä neurologinen sairaus, joka aiheuttaa potilaalle kroonista toimintavajautta loppuelämäksi. Aivojen substantia nigrassa tuhoutuu dopamiinihermosoluja, mikä johtaa liikkeiden säätelyjärjestelmään kuuluvan nigrostriataalisen dopamiiniradan häiriintymiseen. Parkinsonin taudin ensioireena on valtaosalla yläraajan toispuoleinen lepovapina, joka myöhemmin leviää myös muihin raajoihin. Lisäksi oirekuvaan saattaa liittyä hypokinesiaa, rigiditeettiä ja asennon muutoksia. Ei-motorisina oireina taudinkuvan edetessä ilmenee mm. kognitiivisia muutoksia, kipuja, depressiota ja autonomisen hermoston toimintahäiriöitä.
Parkinsonin taudin lääkityksessä pyritään vaikuttamaan pääasiassa aivojen dopaminergisen ja kolinergisen hermojärjestelmien epätasapainoon ja ylläpitämään potilaan toimintakykyä mahdollisimman pitkään. Sairaudesta parantavaa tai taudin kulkua pysäyttävää lääkettä ei ole keksitty, vaan lääkehoidolla pyritään vaikuttamaan oireita lievittävästi. Levodopa yhdistettynä dopadekarboksylaasin estäjään on tehokkain Parkinson-oireita lievittävä lääke. Levodopan pitkäaikaiskäyttöön liittyy kuitenkin hankalia komplikaatioita, minkä vuoksi sen käyttöönottoa pyritään lykkäämään niin pitkälle kuin se on kliinisen tilan vuoksi mahdollista. Mikäli potilaan oireet ovat lievät, hän on kognitiivisesti hyväkuntoinen ja Parkinson-potilaaksi nuori (alle 70-vuotias), voidaan varhaisvaiheen lääkehoito aloittaa dopamiiniagonistilla tai monoamiinioksidaasi-B:n (MAO-B) estäjällä.
Tutkimuksen aineisto koostui 185:stä Parkinsonin taudin diagnoosin saaneesta potilaasta, joiden lääkehoito oli aloitettu joko dopamiiniagonistilla tai MAO-B:n estäjällä monoterapiahoitona. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää retrospektiivisesti, kuinka kauan potilaat tulivat toimeen dopamiiniagonistilla tai MAO-B:n estäjällä sekä mitkä tekijät vaikuttivat levodopaan siirtymiseen. Tulosten mukaan dopamiiniagonistin käyttö ensisijaislääkkeenä sekä jäykkyys- tai hitaus-tyyppinen taudinkuva ennustavat nopeampaa siirtymistä levodopan käyttöön.
Parkinsonin taudin lääkityksessä pyritään vaikuttamaan pääasiassa aivojen dopaminergisen ja kolinergisen hermojärjestelmien epätasapainoon ja ylläpitämään potilaan toimintakykyä mahdollisimman pitkään. Sairaudesta parantavaa tai taudin kulkua pysäyttävää lääkettä ei ole keksitty, vaan lääkehoidolla pyritään vaikuttamaan oireita lievittävästi. Levodopa yhdistettynä dopadekarboksylaasin estäjään on tehokkain Parkinson-oireita lievittävä lääke. Levodopan pitkäaikaiskäyttöön liittyy kuitenkin hankalia komplikaatioita, minkä vuoksi sen käyttöönottoa pyritään lykkäämään niin pitkälle kuin se on kliinisen tilan vuoksi mahdollista. Mikäli potilaan oireet ovat lievät, hän on kognitiivisesti hyväkuntoinen ja Parkinson-potilaaksi nuori (alle 70-vuotias), voidaan varhaisvaiheen lääkehoito aloittaa dopamiiniagonistilla tai monoamiinioksidaasi-B:n (MAO-B) estäjällä.
Tutkimuksen aineisto koostui 185:stä Parkinsonin taudin diagnoosin saaneesta potilaasta, joiden lääkehoito oli aloitettu joko dopamiiniagonistilla tai MAO-B:n estäjällä monoterapiahoitona. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää retrospektiivisesti, kuinka kauan potilaat tulivat toimeen dopamiiniagonistilla tai MAO-B:n estäjällä sekä mitkä tekijät vaikuttivat levodopaan siirtymiseen. Tulosten mukaan dopamiiniagonistin käyttö ensisijaislääkkeenä sekä jäykkyys- tai hitaus-tyyppinen taudinkuva ennustavat nopeampaa siirtymistä levodopan käyttöön.