OBESITEETTIHYPOVENTILAATIO - KATSAUS
SALTIOLA, JARI (2013)
2013
Lääketiede - Medicine
Lääketieteen yksikkö - School of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-02-20
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23211
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-23211
Tiivistelmä
Obesiteettihypoventilaatio-oireyhtymä eli OHS koostuu lihavuudesta, päiväaikaisesta hiilidioksidiretentiosta ja unenaikaisesta hengityshäiriöstä siten, että samanaikaisesti on poissuljettu mahdolliset hypoventilaation mekaaniset, aineenvaihdunnalliset ja neuromuskulaariset syyt. Oireyhtymä on alidiagnosoitu, jolloin siihen liittyy hoitamattomana merkittävä liitännäissairaus- ja kuolleisuusriski. Sairastavuus heikentää merkittävästi potilaan fyysistä ja sosiaalista toimintakykyä sekä lisää terveyskustannuksia normokapnisiin yhtä lihaviin potilaisiin verrattuna.
Obesiteettihypoventilaation kehittymiseen vaaditaan aina lihavuus, mutta siitä huolimatta monimutkainen patogeneesi päiväaikaisen hiilidioksidiretention kehittymisen ja lihavuuden välillä on vielä epäselvä. Kompensaatiomekanismien pettäminen ja hypoventilaation syntyminen eivät ole selitettävissä suoraan alentuneilla keuhkofunktioilla tai ylenmääräisellä rasvakudoksen kertymisellä.
Diagnostiikan kulmakivinä toimivat esitietojen lisäksi yöpolygrafiatutkimus ja toistuvat valtimoverikaasuanalyysit. Toistaiseksi suositeltavin ensilinjan hoito on positiivinen sisään- ja uloshengitysilman painetukihoito tai noninvasiivinen ventilaatio, koska tieteellinen näyttö näistä on vahvin ja toteutus on sekä helppoa että turvallista.
Lisää tutkimuksia tarvitaan oireyhtymän patofysiologian ymmärtämiseksi, uusien noninvasiivisten hengitystä tukevien hoitolaitteiden testaamiseksi ja pitkäaikaistulosten saamiseksi eri hoitomuodoista. Tutkimusten tavoitteena on jatkossa luoda tutkimusnäyttöön perustuvat hoitotavoitteet ja yhtenäinen hoitokäytäntö.
Obesiteettihypoventilaation kehittymiseen vaaditaan aina lihavuus, mutta siitä huolimatta monimutkainen patogeneesi päiväaikaisen hiilidioksidiretention kehittymisen ja lihavuuden välillä on vielä epäselvä. Kompensaatiomekanismien pettäminen ja hypoventilaation syntyminen eivät ole selitettävissä suoraan alentuneilla keuhkofunktioilla tai ylenmääräisellä rasvakudoksen kertymisellä.
Diagnostiikan kulmakivinä toimivat esitietojen lisäksi yöpolygrafiatutkimus ja toistuvat valtimoverikaasuanalyysit. Toistaiseksi suositeltavin ensilinjan hoito on positiivinen sisään- ja uloshengitysilman painetukihoito tai noninvasiivinen ventilaatio, koska tieteellinen näyttö näistä on vahvin ja toteutus on sekä helppoa että turvallista.
Lisää tutkimuksia tarvitaan oireyhtymän patofysiologian ymmärtämiseksi, uusien noninvasiivisten hengitystä tukevien hoitolaitteiden testaamiseksi ja pitkäaikaistulosten saamiseksi eri hoitomuodoista. Tutkimusten tavoitteena on jatkossa luoda tutkimusnäyttöön perustuvat hoitotavoitteet ja yhtenäinen hoitokäytäntö.