Ashermanin syndrooma
POHJANMIES, MARIA (2012)
POHJANMIES, MARIA
2012
Lääketiede - Medicine
Lääketieteen yksikkö - School of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2012-01-31
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-22109
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-22109
Tiivistelmä
Ashermanin syndrooma tarjoaa suomenkielisen kirjallisuuskatsauksen kohtukiinnikkeitä eli Ashermanin syndroomaa koskevaan kirjallisuuteen. Lisäksi työhön on liitetty pienen potilasaineiston kuvaus Ashermanin syndroomaa sairastavien potilaiden hoidosta Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.Kohtukiinnikkeet eli Ashermanin syndrooma kuvattiin ensimmäisen kerran vuonna 1948. Se on kohtuontelon toimenpiteiden komplikaatio, jonka prevalenssi on kasvanut viime vuosina kliinikoiden lisääntyneen tietoisuuden sekä lisääntyneiden kohtutoimenpiteiden seurauksena. Kohtukiinnikkeiden syntymisen edellytyksenä on endometriumin tyvikerroksen vaurio. Erityisen herkkä endometrium on vaurioille raskauden aikana tai heti raskauden jälkeen, mikä johtuu todennäköisesti raskauteen liittyvistä hormonaalisista muutoksista. Kohtukiinnikkeiden oireita ovat amenorrea, hypomenorrea ja dysmenorrea. Kiinnikkeisiin liittyy myös hedelmällisyyden heikentymistä, istukan kiinnittymiseen liittyviä ongelmia sekä raskauskomplikaatioita.Kohtukiinnikkeiden diagnostiikka perustuu huolelliseen anamneesiin, ja kiinnikediagnoosi tehdään hysteroskopian avulla. Kohtukiinnikkeiden hoito on hysteroskopian avulla tehtävä kiinnikkeiden irrottelu, jossa apuna voidaan käyttää erilaisia ohjausmenetelmiä. Kiinnikkeiden uusiutumisen ennaltaehkäisyssä ja endometriumin uusiutumista tukemassa käytetään peroraalista hormonihoitoa, kohtuontelon seinämät irti toisistaan pitävää kierukkaa tai stenttiä sekä kohtuontelon verenkiertoa parantavia valmisteita.Hoidon tavoitteina ovat kohtuontelon anatomian ja endometriumin toiminnan palauttaminen sekä hedelmällisyyden palautuminen. Hoitotulokset etenkin Ashermanin syndrooman vaikeissa muodoissa ovat vaatimattomia, ja tämän vuoksi kohtukiinnikkeiden ennaltaehkäisy on tärkeää. Ennaltaehkäisy perustuu endometriumvaurioiden välttämiseen etenkin raskauden aikana ja heti raskauden jälkeen. Keskenmeno tai raskaudenkeskeytys tulisi mahdollisuuksien mukaan hoitaa lääkkeellisesti tai hysteroskopian avulla. Jos kaavinta joudutaan tekemään, se tulee tehdä mahdollisimman hellävaraisesti tylpällä instrumentilla ja/tai imulla, ja tekijän tulee olla kokenut.
Asiasanat:kohtukiinnikkeet, hysteroskopia, amenorrea, hypomenorrea, dysmenorrea
Asiasanat:kohtukiinnikkeet, hysteroskopia, amenorrea, hypomenorrea, dysmenorrea