Asiakkaiden osallisuus kuntoutustutkimusprosessissa. Asiakkaiden kokemuksia osallisuudesta ja kuntoutustutkimuksen oikea-aikaisuudesta Tampereen yliopistollisessa sairaalassa

Abstract

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten Tampereen yliopistollisen sairaalan kuntoutustutkimusprosessissa toteutuu asiakkaan osallisuus ja miten oikea-aikaisuus määritellään osana osallisuuspuhetta. Tutkimuskysymykseni on kaksitasoinen. Ensin tarkastelen millaisin toivein haastateltavat tulevat kuntoutustutkimukseen ja miten he kuvaavat kuntoutustutkimusprosessia osallisuuden näkökulmasta. Toisessa analyysiluvussa siirryn tarkastelemaan, millaisilla kategorioilla haastateltavat kuvaavat kohtaamiaan ammattilaisia ja mitä nämä ammattilaisten saamat kategoriat kertovat haastateltavien osallisuudesta kuntoutustutkimusprosessissa. Tutkimuksen pääaineistona on kymmenen kuntoutustutkimuspoliklinikan entisen asiakkaan teemahaastattelut. Taustoitan pääaineistoani tarkastelemalla 400 asiakkaan kuntoutussuunnitelmia (sisältävät työ- ja toimintakyvyn arvioinnin) vuoden ajanjaksolla (10/2007-10/2008 käynnistyneet kuntoutus-tutkimukset). Analysoin aineistoani laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Ensimmäisessä analyysiluvussa (luku 5) lukutapani noudattelee temaattista sisällönanalyysiä ja toisessa analyysiluvussa (luku 6) hyödynnän Harvey Sacksin kehittämää jäsenkategorisoinnin analyysiä.

Haastateltavien toiveista kuntoutustutkimusprosessin alussa on nähtävissä, että asiakkaan vointi ei välttämättä vielä mahdollista kumppanuutta ja aktiivista toimijuutta. Yksi eläkehakuisuutta ennalta ehkäisevä tekijä on tutkimusaineistoni perusteella asiakkaan voimassa oleva työsuhde. Asiakkaan eläkehakuisuus ei välttämättä johda ammatillisen kuntoutuksen epäonnistumiseen, mutta todennäköisesti hidastaa sen toteutumista.

Selvimmin osallisuuden ja osattomuuden kuvaukset ovat löydettävissä kuntoutussuunnitelman laatimista ja sisältöä koskevasta haastattelupuheesta. Kuntoutustutkimuksen päätöspalaveri ja kuntoutussuunnitelman laatiminen voivat ”kruunata” aiemmin prosessin aikana syntyneen kokemuksen osallisuudesta tai osattomuudesta. Oikea-aikaisuuteen puolestaan vaikuttaa paitsi asiakkaan sairauteen ja vammaan liittyvien hoitojen jaksottuminen myös hänen henkilökohtainen, psyykkinen prosessointinsa muuttuneen elämäntilanteensa johdosta. Mikäli jompikumpi tai molemmat prosessit ovat kesken, ei valmiuksia työhön paluuseen ole.

Haastattelupuheelle oli ominaista sosiaalityöntekijöiden ja lääkäreiden toimintatapojen keskinäinen vertaileminen. Kuvaamalla lääkäriä arvovaltaisena auktoriteettinä piirrettiin samalla kuvaa helpommin lähestyttävästä ”duunari” -sosiaalityöntekijästä. Sosiaalityöntekijöiden kielenkäyttöä kuvattiin lääkäreiden kielenkäytön vastakohtana: kansankielisenä ja konkreettisena. Haastattelupuheen perusteella sosiaalityöntekijä toimii sairaalamaailmassa ikään kuin tulkkina lääkärin ja asiakkaan välillä. Sosiaalityön vahvuuksia ovat vuorovaikutustaitojen lisäksi palvelujärjestelmien tunteminen ja yhteydenpito näiden palvelujärjestelmien edustajiin. Myös asiakkaan elämän kokonaistilanteen huomioinen toteutuu hyvin sosiaalityöntekijöiden tapaamisissa.

Ammattilaisten jäsenkategorioita vaihdellessaan haastateltavat muuttivat samalla myös omaa osallisuuden tasoaan. Kun haastateltavat arvottavat ammattilaisia, erityisosaaminen ei riitä luomaan positiivista mielikuvaa työntekijästä eikä vakuuta heitä työntekijän osaamisesta. Osallisuuden hienosäätöä on ammattilaisen kyky havaita ja purkaa ääneen lausumattomia osattomuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksia.

Avainsanat: kuntoutus, kuntoutustutkimusprosessi, osallisuus, oikea-aikaisuus