Pitkä tie, sitkeät kulkijat: syntyy lastentarhaseminaari. Tampereen lastentarhaseminaarin perustaminen, koulutuksen käynnistäminen vuonna 1955 ja alkuvuosien toiminta. Historiallis-narratiivinen tutkimus.

Abstract

Tutkimuksessani olen selvittänyt Tampereen Lastentarhaseminaarin syntyä. Kuvaan ja tulkitsen sitä prosessia, minkä tavoitteena oli saada aikaan valtiollinen lastentarhaseminaari. Kysyn, miksi seminaari haluttiin perustaa Tampereelle ja millainen oli uuden lastentarhaseminaarin opetussuunnitelma ja miten se toteutui. Tutkimusaineistona ovat eduskunta-aloitteet, sivistysvaliokunnan mietinnöt ja tamperelaisissa lehdissä julkaissut seminaaria koskevat kirjoitukset. Tampereen Lastentarhaseminaarin toiminnasta olen saanut tietoa Lastentarhaseminaarin johtokunnan pöytäkirjoista, kahdelta toiminnassa alusta lähtien olleelta opettajalta ja yhdeksältä opiskelijalta. Opettajia haastattelin ja seminaarin ensimmäisille opiskelijoille lähetin pyynnön kirjoittaa muistoja opiskelustaan. Seitsemältä opiskelijalta sain vastauksen, kahta haastattelin.

Ensimmäinen aloite valtiollisen lastentarhaseminaarin perustamisesta tehtiin eduskunnassa vuonna 1947 ja viimeinen vuonna 1954. Lähes kaikissa aloitteissa lastentarhaseminaarin sijoituspaikaksi ehdotettiin Tamperetta, ja valtiollisen seminaarin perustamista kannattavia oli kaikissa puolueissa. 1950-luvun alussa rakennettiin hyvinvointiyhteiskuntaa ja säätiöiden ylläpitämää toimintaa alettiin siirtää valtion ja kuntien alaisuuteen. Siksi aloitteentekijöiden tavoitteena oli valtion ylläpitämä seminaari. Yhteiskunnassa, jossa kotiäiti-kultti eli vahvana, ei valtion budjetista löytynyt 2 miljoonaa markkaa uuden lastentarhaseminaarin perustamiseen. Tampereen kaupunki, joka halusi päästä eroon työläiskaupunki-imagosta, oli valmis perustamaan säätiön, jonka alaisuudessa seminaari toimisi. Helmikuussa 1955 Tampereen Lastentarhaseminaari aloitti toimintansa.

Uuden koulutuksen alku ei ollut helppo. Tilat Kalevan lastentalon kellarikerroksessa olivat ahtaat ja opetusta jouduttiin sijoittamaan ympäri kaupunkia. Myös harjoittelupaikat olivat eri puolilla kaupunkia. Uutta Tampereen koulutuksessa verrattuna Ebeneser-seminaariin oli harjoittelu kaupungin lastentarhoissa ja soitonopetus. Uudenlainen harjoittelukäytäntö herätti joidenkin lastentarhojen opettajissa kiivasta vastustusta ja he valittivat järjestelystä useaan otteeseen kaupungin päättäville elimille. Soitonopetus otettiin opetusohjelmaan siksi, että kaikille opiskelijoille haluttiin yhtäläiset mahdollisuudet työnhaussa, sillä säestystaitoa kysyttiin työpaikkaa haettaessa.

Tampereen Lastentarhaseminaarin eetos ei perustunut enää yksinomaan kristillisiin arvoihin. Opetuksen lähtökohtana oli rehtorin tavoite kouluttaa lastentarhanopettajia, joilla oli vankka käytännön taito, ja lehtorin pyrkimys oli saada opiskelijoista kasvatustaiteilijoita. Opiskelijoiden muistoissa painottuvat kädentaidot, joita tehtiin illat pitkät. Opiskelu oli rankkaa, mutta antoi useimpien mielestä tarpeelliset valmiudet työelämään.

Tutkimukseni on instituutiohistoriallinen ja narratiivinen: se kertoo erään instituution syntymisestä ja siitä, millaisena opiskelijat ja opettajat koulutuksen eetoksen muistavat. Tämän tutkimuksen tarkoitus ei ole ollut konstruoida mennyt aika uudelleen, vaan menneisyyden ymmärtäminen. Koska olen itse opiskellut Tampereen Lastentarhaseminaarissa 1960-luvun lopussa, tunnen maailman, jota tutkin ja se on auttanut tulkintojen tekemisessä. Monipuolinen tutkimusaineistoni: arkistolähteet, haastattelut ja opiskelijoiden kirjoitukset, avaavat menneisyyden tapahtumia eri näkökulmista ja lisäävät tutkimukseni luotettavuutta.

Tampereen Lastentarhaseminaari perustettiin 55 vuotta sitten. Sen tavoitteena oli kouluttaa työstään innostuneita, laaja-alaisia kasvatustaitureita, joiden toimintaa ohjasi pedagoginen rakkaus lapseen