"MINÄ TIEDÄN IKÄVÄN." Lapsen suru sanoin ja kuvin Riitta Jalosen ja Kristiina Louhen teoksissa Elisabet, nalle ja pikkuveli, jota ei ole ja Tyttö ja naakkapuu

Abstract

Tutkimus käsittelee kuoleman teemaa ja lapsen surun ja ikävän esittämistä kertovassa fiktiossa. Kohdeteoksina on kaksi kuolema-aiheista lastenkirjaa Riitta Jalosen tuotannosta: Elisabet, nalle ja pikkuveli, jota ei ole ja Tyttö ja naakkapuu. Molemmat teokset on kuvittanut Kristiina Louhi. Kohdetekstien valinnassa on otettu huomioon, että kuvat ovat monella tavalla tärkeitä lapsille ja aivan erityisesti lapselle, joka ei vielä itse osaa lukea. Lähtökohtana kohdeteosten kuvituksen tarkastelulle on ajatus, että vaikean ja ahdistavan aiheen käsittelyssä kuvitus voi auttaa lapsilukijaa.

Tutkimukseni keskeinen kysymys on, miten lapsen surun ja ikävän kokemusta kuvataan oman perheenjäsenen kuolemaa käsittelevissä lastenkirjoissa. Kysyn, kuinka lapsen subjektiivinen kokemus tulee esiin erilaisten tekstuaalisten keinojen sekä kielellisten ja kuvallisten kerronnallisten strategioiden kautta. Analyysini lähtökohtana ovat sekä klassisen narratologian että uudemman kognitiivisen kerronnan teorian oletukset kertovan tekstin rakenteesta. Tajunnankuvaus yhtenä fiktion tutkimuksen peruskysymyksenä nousee tarkastelun keskiöön: mahdollisuus nähdä surevan lapsen mieleen syntyy kuvan ja tekstin kiinteässä vuorovaikutuksessa ja yhteistoiminnassa.

Dialogisuus on, keskeinen periaate, joka ohjaa tutkimukseni rakentumista. Vuorovaikutteisen dialogin on tarkoitus toteutua viidellä eri tasolla, jotka muodostuvat seuraavista vastapareista: 1) teoria ja tulkinta, 2) muodolliset ja temaattiset piirteet, 3) sana ja kuva, 4) kerronnan luonnolliset ja luonnottomat keinot sekä 5) lapsen surua kuvaava teos ja ympäröivä todellisuus. Näiltä vuorovaikutuksen tasoilta löytyvät tutkimuksen kolme painopistealuetta, jotka ovat kuvakirjan poetiikka, kertomuksen ja visuaalisuuden teorioiden soveltaminen, kommentointi ja arviointi sekä lapsen surun ja ikävän kuvausten temaattinen tulkinta.

Kuvakirjatutkimuksen haasteellisuus piilee ennen kaikkea sen multi- ja intermediaalisuudessa. Kuvakirja on taidemuotona moniulotteinen, koska sillä mediana on kytkentöjä niin kirjallisuuteen, kuvataiteeseen kuin kasvatukseenkin; usein myös elokuvaan, teatteriin ja sarjakuvaan. Omassa tutkimuksessani kohdeaineiston ominaispiirteet, kuoleman ja lapsen surun ja ikävän teemat, tuovat tarkasteltavaksi myös eettiset ja yhteiskunnalliset kysymykset taiteen edellytyksistä lapsen surutyön tukena, sekä kirjallisuustieteen mahdollisuuden osallistua eettiseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Erilaisilla tulkinnoilla on tärkeä rooli kertomuksen analyysissä. Vuorovaikutus teorian ja tulkinnan välillä toimii molempiin suuntiin. Ei pelkästään niin, että teoria ratkaisisi kertomuksen tulkinnalliset ongelmat, vaan myös vastavuoroisesti yksittäisellä kertomuksella on keinonsa, joiden avulla se voi rikastaa teoriaa.

Vaikka tutkimuksessa keskitytään tarkastelemaan lapsen ikävän ja surun esittämistä erilaisten kerronnallisten, kielellisten ja kuvallisten keinojen avulla, temaattinen pohdinta kulkee rakenteellisen analyysin rinnalla läpi koko työn. Tavoitteena on myös selvittää lopulta se lapsen kannalta kaikkein tärkein: mistä kuolema-aiheisissa lastenkirjoissa löytyy lohdutus, ja kuinka rakentuu kuva lapsen selviytymisestä suuren menetyksen jälkeen.