Kertoja vai Raskolnikov? Vapaan epäsuoran esityksen eksplisiittistyminen ja konventionaalistuminen käännöksissä
KUUSI, PÄIVI (2008)
KUUSI, PÄIVI
2008
Käännöstiede (venäjä) - Translation Studies (Russian)
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-06-11
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18820
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18820
Tiivistelmä
Tarkastelen lisensiaatintutkielmassani kaunokirjallisuudessa esiintyvän vapaan epäsuoran esityksen kääntämisen ongelmia ja kääntämisen universaaleiksi ehdotettuja eksplisiittistämistä ja konventionaalistamista niiden mahdollisena selitysmallina.
Vapaa epäsuora esitys (toiselta nimeltään ja jatkossa kertojan ja henkilön diskurssi eli KHD; engl. free indirect discourse, ven. nesobstvenno-prjamaja reč') on erityisesti kaunokirjallisuudessa käytetty kerronnan muoto. Sen avulla välitetään kertomuksen henkilön puhetta tai mielenliikkeitä potentiaalisesti monitulkintaisella tavalla, jossa sekoittuvat kertojan ja henkilön näkökulmat ja äänet. Tekstuaalisena ilmiönä KHD:a luonnehtivat ennen kaikkea implisiittisyys (johtolauseen puuttuminen, viittaus kokevaan subjektiin kolmannen persoonan pronominilla) ja epäkonventionaalisuus (suoralle esitykselle tyypillisten syntaktisten ja sanastollisten piirteiden esiintyminen kerronnan kehyksessä). KHD:lle ei kuitenkaan voida osoittaa sellaisia kielellisiä tuntomerkkejä, jotka olisivat läsnä sen jokaisessa esiintymässä, ja tarkastelenkin sitä ennen kaikkea tulkinnallisena kategoriana.
Käännöksissä KHD usein heikkenee tai katoaa, ja kohdetekstin näkökulma siirtyy lähdetekstiin verrattuna lähemmäs kertojaa tai henkilöä. Ongelmista KHD:n välittymisessä käännöksiin on raportoitu useiden eri kieliparien välillä tehdyissä tutkimuksissa, ja syyksi on esitetty lähde- ja kohdekielten ja niiden edustamien kirjallisten kulttuurien välisiä eroja. Tutkimusoletuksenani kuitenkin on, että ongelmat KHD:n välittymisessä käännöksiin johtuvat ennen kaikkea kääntämisen universaaleiksi ehdotetuista eksplisiittistämisestä ja konventionaalistamisesta. Jos käännösprosessi tyypillisesti eksplisiittistää ja konventionaalistaa tekstiä, sen voi myös olettaa karsivan käännöksistä tekstuaalisesti implisiittisen ja epäkonventionaalisen KHD:n esiintymiä. Kerronnallisen rakenteen tasolla eri aineistoissa havaittava KHD:n toistuva heikkeneminen käännöksissä tai katoaminen niistä saattaa toisaalta myös tukea kääntämisen universaaliksi ehdotettua yksinkertaistumis- tai standardoitumistaipumusta. Käännösten näkökulman siirtymiä tarkastelen toisaalta kohdelukijan tulkintaan vaikuttavina tekijöinä, toisaalta dokumentoituina tulkintoina lähdetekstin usein monitulkintaisesta näkökulmasta.
Tutkimusaineistonani on valikoima KHD-katkelmia F. M. Dostojevskin romaanista Prestuplenie i nakazanie (Rikos ja rangaistus) sekä katkelmien käännökset neljästä suomen- ja kahdesta englanninkielisestä käännöksestä. Vertailuaineistona tarkastelen KHD-katkelmia Jane Austenin ja Juhani Ahon romaaneista ja niiden käännöksiä suomeen ja venäjään. Luonteeltaan laadullisen työn keskeiset tutkimusmenetelmät ovat tekstin lähiluku (narratologinen analyysi) ja käännösvertailu.
Tutkimus vahvistaa oletukseni, jonka mukaan ongelmat KHD:n välittymisessä käännöksiin ovat seurausta tekstiä eksplisiittistävistä ja konventionaalistavista kielellisistä muutoksista, kun taas narratiivisen rakenteen tasolla niitä voidaan tarkastella esimerkkinä käännösten universaalista yksinkertaistumistaipumuksesta. Kohdelukijan tulkintaan ne puolestaan vaikuttavat ennen kaikkea etäännyttämällä tätä kokevasta henkilöstä ja heikentämällä vaikutelmaa henkilön spontaanien mielenliikkeiden välittömästä seuraamisesta.
Avainsanat: vapaa epäsuora esitys, kertojan ja henkilön diskurssi, näkökulma, kaunokirjallisuuden kääntäminen, kääntämisen universaalit, eksplisiittistyminen / eksplisiittistäminen, konventionaalistuminen / konventionaalistaminen
Vapaa epäsuora esitys (toiselta nimeltään ja jatkossa kertojan ja henkilön diskurssi eli KHD; engl. free indirect discourse, ven. nesobstvenno-prjamaja reč') on erityisesti kaunokirjallisuudessa käytetty kerronnan muoto. Sen avulla välitetään kertomuksen henkilön puhetta tai mielenliikkeitä potentiaalisesti monitulkintaisella tavalla, jossa sekoittuvat kertojan ja henkilön näkökulmat ja äänet. Tekstuaalisena ilmiönä KHD:a luonnehtivat ennen kaikkea implisiittisyys (johtolauseen puuttuminen, viittaus kokevaan subjektiin kolmannen persoonan pronominilla) ja epäkonventionaalisuus (suoralle esitykselle tyypillisten syntaktisten ja sanastollisten piirteiden esiintyminen kerronnan kehyksessä). KHD:lle ei kuitenkaan voida osoittaa sellaisia kielellisiä tuntomerkkejä, jotka olisivat läsnä sen jokaisessa esiintymässä, ja tarkastelenkin sitä ennen kaikkea tulkinnallisena kategoriana.
Käännöksissä KHD usein heikkenee tai katoaa, ja kohdetekstin näkökulma siirtyy lähdetekstiin verrattuna lähemmäs kertojaa tai henkilöä. Ongelmista KHD:n välittymisessä käännöksiin on raportoitu useiden eri kieliparien välillä tehdyissä tutkimuksissa, ja syyksi on esitetty lähde- ja kohdekielten ja niiden edustamien kirjallisten kulttuurien välisiä eroja. Tutkimusoletuksenani kuitenkin on, että ongelmat KHD:n välittymisessä käännöksiin johtuvat ennen kaikkea kääntämisen universaaleiksi ehdotetuista eksplisiittistämisestä ja konventionaalistamisesta. Jos käännösprosessi tyypillisesti eksplisiittistää ja konventionaalistaa tekstiä, sen voi myös olettaa karsivan käännöksistä tekstuaalisesti implisiittisen ja epäkonventionaalisen KHD:n esiintymiä. Kerronnallisen rakenteen tasolla eri aineistoissa havaittava KHD:n toistuva heikkeneminen käännöksissä tai katoaminen niistä saattaa toisaalta myös tukea kääntämisen universaaliksi ehdotettua yksinkertaistumis- tai standardoitumistaipumusta. Käännösten näkökulman siirtymiä tarkastelen toisaalta kohdelukijan tulkintaan vaikuttavina tekijöinä, toisaalta dokumentoituina tulkintoina lähdetekstin usein monitulkintaisesta näkökulmasta.
Tutkimusaineistonani on valikoima KHD-katkelmia F. M. Dostojevskin romaanista Prestuplenie i nakazanie (Rikos ja rangaistus) sekä katkelmien käännökset neljästä suomen- ja kahdesta englanninkielisestä käännöksestä. Vertailuaineistona tarkastelen KHD-katkelmia Jane Austenin ja Juhani Ahon romaaneista ja niiden käännöksiä suomeen ja venäjään. Luonteeltaan laadullisen työn keskeiset tutkimusmenetelmät ovat tekstin lähiluku (narratologinen analyysi) ja käännösvertailu.
Tutkimus vahvistaa oletukseni, jonka mukaan ongelmat KHD:n välittymisessä käännöksiin ovat seurausta tekstiä eksplisiittistävistä ja konventionaalistavista kielellisistä muutoksista, kun taas narratiivisen rakenteen tasolla niitä voidaan tarkastella esimerkkinä käännösten universaalista yksinkertaistumistaipumuksesta. Kohdelukijan tulkintaan ne puolestaan vaikuttavat ennen kaikkea etäännyttämällä tätä kokevasta henkilöstä ja heikentämällä vaikutelmaa henkilön spontaanien mielenliikkeiden välittömästä seuraamisesta.
Avainsanat: vapaa epäsuora esitys, kertojan ja henkilön diskurssi, näkökulma, kaunokirjallisuuden kääntäminen, kääntämisen universaalit, eksplisiittistyminen / eksplisiittistäminen, konventionaalistuminen / konventionaalistaminen