The Craft of Witches. Literary Means of Persuasion in the Witches Sequence of Terry Pratchett's Discworld Novels
MÄÄTTÄ, LAURI (2005)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
2005
Yleinen kirjallisuustiede - Comparative Literature
Hyväksymispäivämäärä
2005-12-14Tiivistelmä
Hakutermit:
kirjallisuudentutkimus, retoriikka, englanninkielinen kirjallisuus, genret, fantasiakirjallisuus
Tämän lisensiaatintutkimuksen tutkimusmateriaalina on kuusi englantilaisen fantasiakirjailijan ja humoristin Terry Pratchettin romaania. Pratchettin romaanit ovat myyntiluvuissa mitattuna hyvin suosittuja ja tutkimusongelmana onkin selvittää millaisia yleisösuuntautumisen strategioita, eli millaista “kirjallista retoriikkaa”, Pratchett romaaneissaan käyttää. Tutkimusmenetelmänä on ensisijaisesti perinteinen lähiluku, mutta tutkimuksessa pyritään myös kehittelemään “metaretorista” eli retoriikan teorioita soveltavaa tutkimusotetta. Tutkimustulosten, eli Pratchettille ominaisen kirjallisen retoriikan selvityksen, tarkoituksena on samalla tuottaa rakenteellinen perusjäsentely jatkotutkimukseksi suunniteltuun väitöskirjatutkimukseen.
Tutkimuksessa esitettävä näkemys kirjallisesta retoriikasta perustuu Aristoteleen ja Kenneth Burken teoksiin, joissa retoriikkaa tarkastellaan pyrkimyksenä vaikuttaa yleisöön kielellisin keinoin. Tutkimuksessa sovelletaan joitakin Aristoteleen ja Burken keskeisiä ajatuksia retoriikan luonteesta, mutta samalla esitetään että metaretorinen tutkimusote on kirjallisuudentutkimuksessa ensisijaisesti tutkimusnäkökulmaa suuntaava viitekehys ja vain toissijaisesti retoriikan metodien soveltamista romaanikirjallisuuteen. Tutkimuksessa analysoidaankin Pratchettin romaaneista varsin perinteisiä poetiikan elementtejä, mutta niitä tarkastellaan metaretorisesta näkökulmasta toisin sanoen strategioina, joilla kirjailija pyrkii vaikuttamaan lukijoihin.
Tutkimuksessa esitetään, että Pratchettin kirjallinen retoriikka rakentuu kolmen erilaisen “resonanssin” varaan: temaattisen, intertekstuaalisen ja kontekstuaalisen resonssin. Temaattinen resonanssi luo lukijoille odotuksia, joita Burke pitää eräänä kirjallisuuden keskeisistä retorisista tehokeinoista. Tekstienvälisyys ja yleisempi kontekstuaalinen “maailmojen välisyys” rakentavat lukijoille Aristoteleen “toposten” tavoin toimivia kosketuskohtia fantasiamaailman ja lukijoille tuttujen kulttuuristen ilmiöiden välille. Lisäksi tutkimuksessa esitetään, että näiden kolmen erilaisen resonanssin yhdistäminen Pratchettin teksteille ominaisella tavalla tuo lukijoiden ulottuville kriittisen näkökulman, jonka varsinainen toteutuminen tosin riippuu lukijoiden omasta aktiivisuudesta. Tutkimuksessa puolustetaankin näkemystä kirjallisesta retoriikasta pikemminkin suostuttelun ja houkuttelun kuin ylhäältä päin tapahtuvan sanelun välineenä. Kirjailijan retoriikka on sellaisten fiktionaalisten asemointien luomista, joihin lukijat pystyvät älyllisesti samaistumaan, mutta samaistumisen aste riippuu aina yksilöllisistä lukijoista.
kirjallisuudentutkimus, retoriikka, englanninkielinen kirjallisuus, genret, fantasiakirjallisuus
Tämän lisensiaatintutkimuksen tutkimusmateriaalina on kuusi englantilaisen fantasiakirjailijan ja humoristin Terry Pratchettin romaania. Pratchettin romaanit ovat myyntiluvuissa mitattuna hyvin suosittuja ja tutkimusongelmana onkin selvittää millaisia yleisösuuntautumisen strategioita, eli millaista “kirjallista retoriikkaa”, Pratchett romaaneissaan käyttää. Tutkimusmenetelmänä on ensisijaisesti perinteinen lähiluku, mutta tutkimuksessa pyritään myös kehittelemään “metaretorista” eli retoriikan teorioita soveltavaa tutkimusotetta. Tutkimustulosten, eli Pratchettille ominaisen kirjallisen retoriikan selvityksen, tarkoituksena on samalla tuottaa rakenteellinen perusjäsentely jatkotutkimukseksi suunniteltuun väitöskirjatutkimukseen.
Tutkimuksessa esitettävä näkemys kirjallisesta retoriikasta perustuu Aristoteleen ja Kenneth Burken teoksiin, joissa retoriikkaa tarkastellaan pyrkimyksenä vaikuttaa yleisöön kielellisin keinoin. Tutkimuksessa sovelletaan joitakin Aristoteleen ja Burken keskeisiä ajatuksia retoriikan luonteesta, mutta samalla esitetään että metaretorinen tutkimusote on kirjallisuudentutkimuksessa ensisijaisesti tutkimusnäkökulmaa suuntaava viitekehys ja vain toissijaisesti retoriikan metodien soveltamista romaanikirjallisuuteen. Tutkimuksessa analysoidaankin Pratchettin romaaneista varsin perinteisiä poetiikan elementtejä, mutta niitä tarkastellaan metaretorisesta näkökulmasta toisin sanoen strategioina, joilla kirjailija pyrkii vaikuttamaan lukijoihin.
Tutkimuksessa esitetään, että Pratchettin kirjallinen retoriikka rakentuu kolmen erilaisen “resonanssin” varaan: temaattisen, intertekstuaalisen ja kontekstuaalisen resonssin. Temaattinen resonanssi luo lukijoille odotuksia, joita Burke pitää eräänä kirjallisuuden keskeisistä retorisista tehokeinoista. Tekstienvälisyys ja yleisempi kontekstuaalinen “maailmojen välisyys” rakentavat lukijoille Aristoteleen “toposten” tavoin toimivia kosketuskohtia fantasiamaailman ja lukijoille tuttujen kulttuuristen ilmiöiden välille. Lisäksi tutkimuksessa esitetään, että näiden kolmen erilaisen resonanssin yhdistäminen Pratchettin teksteille ominaisella tavalla tuo lukijoiden ulottuville kriittisen näkökulman, jonka varsinainen toteutuminen tosin riippuu lukijoiden omasta aktiivisuudesta. Tutkimuksessa puolustetaankin näkemystä kirjallisesta retoriikasta pikemminkin suostuttelun ja houkuttelun kuin ylhäältä päin tapahtuvan sanelun välineenä. Kirjailijan retoriikka on sellaisten fiktionaalisten asemointien luomista, joihin lukijat pystyvät älyllisesti samaistumaan, mutta samaistumisen aste riippuu aina yksilöllisistä lukijoista.