Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioiden valtionsisäiset vaikutukset. Tutkimus erityisesti tuomion purkamisesta valtionsisäisenä korjaamiskeinona.
ASA, RIIKKA (2004)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
ASA, RIIKKA
2004
Julkisoikeus - Public Law
Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
Hyväksymispäivämäärä
2004-10-06Tiivistelmä
Hakutermit:
tuomionpurku, oikeusvertailu, ihmisoikeudet, valtionsisäinen
Tutkimuksessa tarkastellaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tuomioiden valtionsisäisiä oikeudellisia vaikutuksia sopimusvaltioissa, jotka ovat Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 46 artiklassa sitoutuneet noudattamaan tuomioita, joiden osapuolena ne ovat. EIT:n todettua kansallisen päätöksen tai toimenpiteen olevan EIS:n vastainen, vastaajavaltio on velvollinen poistamaan kaikki oikeudelliset sekä tosiasialliset vaikutukset jotka loukkaus on aiheuttanut. Erityisenä tutkimuskohteena on kansallisen tuomion purkaminen, jonka EIT on omassa ratkaisukäytännössään katsonut olevan kansallisista korjaamiskeinoista kaikkein lähimpänä restitutio in integrumia eli loukkauksen uhrin aseman palauttamista loukkausta edeltäneeseen tilaan. Tuomionpurkumahdollisuutta tarkastellaan kansallisen prosessilainsäädäntömme valossa sekä oikeusvertailevasti Hollannin, Itävallan, Norjan ja Ruotsin oikeusjärjestelmissä. Kokonaisuudessaan tutkimus on oikeusdogmaattinen. Olen ottanut tutkimukseeni myös oikeuspoliittisen näkökulman, jonka tarkoituksena on tuottaa viitteitä de lege ferenda purkumenettelyn kehittämiseksi tehokkaaksi oikeussuojakeinoksi EIT:n toteaman sopimusloukkauksen jälkeen. Näkökulman taustalla on oikeusministeriön asettaman muutoksenhakutoimikunnan mietintö (KM 2002:8), jossa on tarkasteltu mm. tuomionpurkua ylimääräisenä muutoksenhakukeinona kansainvälisen valvontaelimen ratkaisun jälkeen sekä tarvetta oikeudenkäymiskaaren (OK) muuttamiseen yleensä.
EIT:n tuomioiden valtionsisäisistä vaikutustavoista on käytetty nimitystä kansalliset korjaamiskeinot. Yksilöön kohdistuva korjaamiskeino on ollut esimerkiksi kansallisen tuomioistuinprosessin uusiminen tai tuomionpurku. EIT saattaa myös asettaa tuomiossaan valittajalle maksettavaksi vahingonkorvauksen tai muun hyvityksen sekä vastaajavaltion korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut. Yleisellä tasolla suoritettuja toimenpiteitä ovat mm. kansallisen lainsäädännön ja/tai tuomioistuinkäytännön muuttaminen. On katsottu, että sopimusvaltio on sidottu purkamaan tarvittaessa EIS:n vastaisen kansallisen tuomion, mikäli purkamiselle on olemassa lainsäädännölliset edellytykset. Suomessa tuomionpurkua sääntelevät oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 § (purku riita-asiassa) ja 8 § (purku syytetyn eduksi rikosasiassa) sekä hallintolainkäyttölain 11 luvun 63 §. Erikoisprosessia kansainvälisten ihmisoikeuksien toteutumista valvovien elinten ratkaisuihin ei ole, vaan kansallisten purkusäännösten on tulkittu soveltuvan myös tällaisissa tapauksissa. Muutoksenhakutoimikunnan ehdotuksessa ei katsottu tarpeelliseksi säätää jatkossakaan oikeudenkäymiskaareen tällaista purkuperustetta. Sen sijaan tuomiovirhekantelulle varattua määräaikaa koskeviin säännöksiin ehdotettiin mainintaa kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden valvomiseksi toimivaltaisista lainkäyttö- ja valvontaelimistä. Ongelmana tuomionpurkusäännösten soveltamisessa EIT:n antaman tuomion jälkeen on ollut purkuhakemukselle siviili- ja hallintoprosessissa varatun määräajan lyhyys. Valittajan oikeusturvan kannalta ongelmallista on myös tuomionpurkusäännösten so-veltamisen sitominen korkeimpien oikeuksien (KKO/KHO) harkintavaltaan.
Suomessa ei ole vielä vakiintunutta käytäntöä tuomion purkamisesta EIT:n tuomion jälkeen. Vaikka KKO:n ratkaisu 1998:33 Suomen Z-tapauksessa saaman tuomion jälkeen valotti ongelmaa omalta osaltaan, ei kyseiseen ratkaisuun voitane jatkossa tukeutua KKO:n ohitettua päätöstä tehdessään lain kirjaimen ja sovellettua kohtuussyistä tapaukseen toista, määräaikansa puolesta soveltuvaa oikeudenkäymiskaaren säännöstä. EIS:n 13 artikla (oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon) sekä perustuslain 21 § edellyttävät jokaisen oikeutta saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen ratkaistavaksi. Mikäli oikeussuojakeino ei ole luettavissa suoraan lainsäädännöstä, yksilön nauttiman oikeusturvan laajuus jää mielestäni varsin kapea-alaiseksi. Oikeusvaltioajattelun mukaan yksilön nauttiman oikeusturvan laajuus riippuu juuri ennakoitavuuden asteesta.
Tutkimuksessani suositan purkulegitimaation säätämistä myös laillisuusvalvontaviranomaisille, jolloin julkisen edun poissulkeutuminen dispositiivisten asioiden kohdalla ei enää estäisi näiden viranomaisten purkuhakemuksia. Vertailtavista maista Itävallassa ja Norjassa laillisuusviranomaisilla on jo lakiin perustuva oikeus hakea lainvoimisen tuomion purkamista EIT:n tuomion jälkeen. Ehdotan myös ylimääräistä muutoksenhakua koskevien säännösten täydentämistä lisäämällä kansainvälisten valvontaelinten ratkaisut niiden soveltamisalaan. Uusien ihmisoikeussopimuksen loukkausten estämiseksi yhdyn ihmisoikeusinstituutin ehdotukseen preventiivisen perus- ja ihmisoikeuksien valvonnan tehostamisesta kehittämällä oikeusasiamiesinstituutiota korjaavasta kohti ihmisoikeuksien edistämistehtävää.
tuomionpurku, oikeusvertailu, ihmisoikeudet, valtionsisäinen
Tutkimuksessa tarkastellaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tuomioiden valtionsisäisiä oikeudellisia vaikutuksia sopimusvaltioissa, jotka ovat Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 46 artiklassa sitoutuneet noudattamaan tuomioita, joiden osapuolena ne ovat. EIT:n todettua kansallisen päätöksen tai toimenpiteen olevan EIS:n vastainen, vastaajavaltio on velvollinen poistamaan kaikki oikeudelliset sekä tosiasialliset vaikutukset jotka loukkaus on aiheuttanut. Erityisenä tutkimuskohteena on kansallisen tuomion purkaminen, jonka EIT on omassa ratkaisukäytännössään katsonut olevan kansallisista korjaamiskeinoista kaikkein lähimpänä restitutio in integrumia eli loukkauksen uhrin aseman palauttamista loukkausta edeltäneeseen tilaan. Tuomionpurkumahdollisuutta tarkastellaan kansallisen prosessilainsäädäntömme valossa sekä oikeusvertailevasti Hollannin, Itävallan, Norjan ja Ruotsin oikeusjärjestelmissä. Kokonaisuudessaan tutkimus on oikeusdogmaattinen. Olen ottanut tutkimukseeni myös oikeuspoliittisen näkökulman, jonka tarkoituksena on tuottaa viitteitä de lege ferenda purkumenettelyn kehittämiseksi tehokkaaksi oikeussuojakeinoksi EIT:n toteaman sopimusloukkauksen jälkeen. Näkökulman taustalla on oikeusministeriön asettaman muutoksenhakutoimikunnan mietintö (KM 2002:8), jossa on tarkasteltu mm. tuomionpurkua ylimääräisenä muutoksenhakukeinona kansainvälisen valvontaelimen ratkaisun jälkeen sekä tarvetta oikeudenkäymiskaaren (OK) muuttamiseen yleensä.
EIT:n tuomioiden valtionsisäisistä vaikutustavoista on käytetty nimitystä kansalliset korjaamiskeinot. Yksilöön kohdistuva korjaamiskeino on ollut esimerkiksi kansallisen tuomioistuinprosessin uusiminen tai tuomionpurku. EIT saattaa myös asettaa tuomiossaan valittajalle maksettavaksi vahingonkorvauksen tai muun hyvityksen sekä vastaajavaltion korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut. Yleisellä tasolla suoritettuja toimenpiteitä ovat mm. kansallisen lainsäädännön ja/tai tuomioistuinkäytännön muuttaminen. On katsottu, että sopimusvaltio on sidottu purkamaan tarvittaessa EIS:n vastaisen kansallisen tuomion, mikäli purkamiselle on olemassa lainsäädännölliset edellytykset. Suomessa tuomionpurkua sääntelevät oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 § (purku riita-asiassa) ja 8 § (purku syytetyn eduksi rikosasiassa) sekä hallintolainkäyttölain 11 luvun 63 §. Erikoisprosessia kansainvälisten ihmisoikeuksien toteutumista valvovien elinten ratkaisuihin ei ole, vaan kansallisten purkusäännösten on tulkittu soveltuvan myös tällaisissa tapauksissa. Muutoksenhakutoimikunnan ehdotuksessa ei katsottu tarpeelliseksi säätää jatkossakaan oikeudenkäymiskaareen tällaista purkuperustetta. Sen sijaan tuomiovirhekantelulle varattua määräaikaa koskeviin säännöksiin ehdotettiin mainintaa kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden valvomiseksi toimivaltaisista lainkäyttö- ja valvontaelimistä. Ongelmana tuomionpurkusäännösten soveltamisessa EIT:n antaman tuomion jälkeen on ollut purkuhakemukselle siviili- ja hallintoprosessissa varatun määräajan lyhyys. Valittajan oikeusturvan kannalta ongelmallista on myös tuomionpurkusäännösten so-veltamisen sitominen korkeimpien oikeuksien (KKO/KHO) harkintavaltaan.
Suomessa ei ole vielä vakiintunutta käytäntöä tuomion purkamisesta EIT:n tuomion jälkeen. Vaikka KKO:n ratkaisu 1998:33 Suomen Z-tapauksessa saaman tuomion jälkeen valotti ongelmaa omalta osaltaan, ei kyseiseen ratkaisuun voitane jatkossa tukeutua KKO:n ohitettua päätöstä tehdessään lain kirjaimen ja sovellettua kohtuussyistä tapaukseen toista, määräaikansa puolesta soveltuvaa oikeudenkäymiskaaren säännöstä. EIS:n 13 artikla (oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon) sekä perustuslain 21 § edellyttävät jokaisen oikeutta saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen ratkaistavaksi. Mikäli oikeussuojakeino ei ole luettavissa suoraan lainsäädännöstä, yksilön nauttiman oikeusturvan laajuus jää mielestäni varsin kapea-alaiseksi. Oikeusvaltioajattelun mukaan yksilön nauttiman oikeusturvan laajuus riippuu juuri ennakoitavuuden asteesta.
Tutkimuksessani suositan purkulegitimaation säätämistä myös laillisuusvalvontaviranomaisille, jolloin julkisen edun poissulkeutuminen dispositiivisten asioiden kohdalla ei enää estäisi näiden viranomaisten purkuhakemuksia. Vertailtavista maista Itävallassa ja Norjassa laillisuusviranomaisilla on jo lakiin perustuva oikeus hakea lainvoimisen tuomion purkamista EIT:n tuomion jälkeen. Ehdotan myös ylimääräistä muutoksenhakua koskevien säännösten täydentämistä lisäämällä kansainvälisten valvontaelinten ratkaisut niiden soveltamisalaan. Uusien ihmisoikeussopimuksen loukkausten estämiseksi yhdyn ihmisoikeusinstituutin ehdotukseen preventiivisen perus- ja ihmisoikeuksien valvonnan tehostamisesta kehittämällä oikeusasiamiesinstituutiota korjaavasta kohti ihmisoikeuksien edistämistehtävää.