The Art of Accidental Reading and Incidental Listening. An Empirical Study on the Viewing of Subtitled Films

Abstract

Televisio- ja elokuvatekstitykset ovat Suomessa laajalti luettu tekstityyppi, ja niiden laatu synnyttää usein kriittistäkin keskustelua. Kun katsojat kommentoivat ruututekstejä, kommentit ovat usein sävyltään kielteisiä ja keskittyvät kääntäjien tekemiin virheisiin, joskus hilpeyttäkin herättäviin ”käännöskukkasiin”. Usein myös kyseenalaistetaan tekstitysten tarpeellisuus, sillä moni katsoja kokee pystyvänsä seuraamaan englanninkielisiä ohjelmia ilman tekstitystäkin. Tällaiset keskustelut eivät kuitenkaan vielä kerro, millaisia aidot vastaanottotilanteet ovat ja miten hyvin tekstitykset palvelevat katsojia. Tämä tutkimus on syntynyt vastaamaan noihin kysymyksiin ja selvittämään, millä tavalla katsojat suhtautuvat tekstityksiin ja miten he katsovat tekstitettyä elokuvaa.

Tutkimuksessa kolme koehenkilöryhmää kävi elokuvateatterissa katsomassa elokuvan Bridget Jones: elämä jatkuu, ja elokuvan jälkeen kukin ryhmä keskusteli katselukokemuksestaan tutkijan johdolla. Keskustelut osoittivat, että sekä tekstityksellä että englanninkielisellä puheella oli ollut jonkinlainen rooli kaikkien koehenkilöiden katselukokemuksessa, vaikka eri ihmiset seuraavatkin tekstitystä ja puhetta hieman eri tavoin. Keskusteluissa mainittiin neljä erilaista tapaa katsoa tekstitettyä elokuvaa: seurataan vain englanninkielistä puhetta, seurataan vain tekstitystä, seurataan ensisijaisesti puhetta (ja tekstitystä sen tukena) tai seurataan ensisijaisesti tekstitystä (ja puhetta sen tukena). Keskustelut osoittivat kuitenkin, ettei kukaan ollut pystynyt seuraamaan yksinomaan puhetta tai tekstitystä, vaan esimerkiksi ne, jotka sanoivat seuraavansa vain englanninkielistä puhetta, siteerasivatkin keskustelussa tekstitystä. On kuitenkin yksilöllistä, kumpi näistä on ensisijaisessa roolissa.

Keskusteluissa esitettiin varsin myönteisiä asenteita ruututekstejä kohtaan. Tekstitystä ei kritisoitu voimakkaasti, eikä valtaosa keskustelijoista esimerkiksi muistanut tekstityksessä esiintynyttä käännösvirhettä. Keskusteluissa mainitut ongelmalliset tekstityskohdat tuntuivat synnyttäneen ennemmin hämmennystä kuin kielteisiä asenteita. Tosin suvaitsevaisuus voi osin johtua keskustelutilanteesta, jossa koehenkilöt pyrkivät olemaan diplomaattisia tutkijaa kohtaan. Siitä syystä keskusteluaineistoja myös verrattiin esimerkiksi internetissä esiintyneisiin ruututekstejä koskeviin kommentteihin. Vertailu osoitti, että nettikommentit ovat virhekeskeisempiä ja kriittisempiä kuin keskustelut, mutta myös nettikommenteissa oli havaittavissa tekstitysten hyväksyminen informaation välittämisen kanavaksi ja ymmärrystä audiovisuaalisen kääntämisen haasteita kohtaan.

Ongelmallisimpina tekstitysten piirteinä keskusteluissa tulivat esiin sellaiset elementit, jotka syystä tai toisesta keskeyttävät normaalin katselu- ja lukuprosessin ja vetävät katsojan huomiota liikaa tekstitykseen. Tällaisia ovat esimerkiksi kömpelöt virkerakenteet tai vieraat sanat. Tällöin kyse ei välttämättä ole virheestä vaan vain kielellisestä elementistä, joka vaatii katsojalta tavallista enemmän huomiota. Tekstitysten lukemista kuvattiin ”automaattiseksi”, ikään kuin vahingossa tapahtuvaksi prosessiksi, jossa tekstiä ei lueta syventyen vaan pintapuolisesti silmäillen. Tällaisessa prosessissa häiriötekijäksi voi muodostua mikä tahansa asia, joka vaatii niin paljon huomiota, että normaali, silmäilevä lukeminen keskeytyy. Voitaisiin siis sanoa, että tekstityksen laatu on katsojille tärkeää, mutta yksittäisiä käännösvirheitä olennaisempaa on tekstityksen yleinen sujuvuus ja audiovisuaaliseen kokonaisuuteen sopivuus. Tekstitykset ovat joka tapauksessa luonteva osa suomalaista katselukokemusta, ja niihin luotetaan jopa niin paljon, että jotkut sanovat oppivansa kieliä - sekä vieraita kieliä että omaa äidinkieltään - niiden avulla.

Subtitles are a widely read text type in Finland, and their quality is often a topic of rather critical discussion. When viewers express their opinions on subtitles, their comments are often negative in tone and concentrate on translators’ errors. In addition, viewers often question whether subtitles are needed at all, since many viewers think that they are capable of following English-language programmes in the original language, without subtitles. These comments, however, do not offer a complete picture of authentic viewing situations and of how well subtitles actually serve their audience. It is the purpose of this study to investigate what real viewing situations are like and how viewers watch a subtitled film. In addition, this study investigates the formation of opinions and interpretations in a social context, in viewers’ discussions of their experiences. The methodology employed in this study consists of qualitative, ethnographic reception research approaches, adapted from media studies into a translation-related context. The method of data collection is focus group research.

This study investigates the reception of the film Bridget Jones: The Edge of Reason as it was shown in Finnish cinemas, with Finnish and Swedish subtitles. There were three focus groups, with 18 informants in all. The informants were chosen to represent the film’s supposed target audience: all of them were young adults, 30 years old at most, and a majority of them were women. Only one group included two men. Each group viewed the film during its Finnish premiere week, and immediately after the film the groups discussed their experiences under the direction of the researcher, who acted as moderator.

The analysis of the focus group material indicated that subtitles played a role in the viewing process of all informants, even though there were differences in how individuals used the subtitles. The informants described four different reception strategies: only listening to the source text, only reading the subtitles, listening to the source text primarily (and supporting this with the subtitles), and reading the subtitles primarily (and supporting this with the source text). However, the discussions demonstrated that none of the informants were able to follow only the source text or only the subtitles. For example, those who said they followed only the English source text quoted the Finnish subtitles during the discussion. Thus, in reality, the reception strategy appears to be a combination of following both the subtitles and the source text, but there are individual variations to which of the two is the primary source of information. The secondary text was used as support at challenging moments, such as when the primary text had been too fast-paced to follow comfortably, or when the primary information had been difficult to understand due to problems such as unfamiliar vocabulary or complicated language.

The informants expressed fairly positive attitudes towards subtitles. The Bridget Jones subtitles were not criticised harshly, and most informants did not, for example, recall a mistranslation that appeared in them. The parts of the subtitles which were mentioned as problematic appeared to have caused confusion rather than outright negative attitudes. The discussions also reflected trust towards the translation: the subtitles were, for example, quoted as the actual words of the film, and some informants mentioned that they use subtitles as a means of learning languages. This demonstrates that subtitles are a natural part of the film-viewing experience. However, it is possible that the positive attitudes are to some extent due to the discussion context, where the informants might want to be diplomatic towards the researcher. Because of this possibility, the discussion data was compared to spontaneous subtitle-related comments appearing, for example, on the Internet. The comparison indicated that spontaneous comments are indeed more error-centred and critical than focus group discussions, but even the spontaneous comments expressed acceptance of subtitles as a means of conveying information and understanding for the challenges related to audiovisual translation.

The focus group discussions suggested that subtitles are problematic if some element in them interrupts the normal viewing and reading process and forces the viewer to concentrate excessive attention on the subtitles. Such elements can include clumsy or unidiomatic structures or unfamiliar words. These elements are not necessarily errors but rather any factor that attracts the viewer’s attention for some reason. The informants described subtitle-reading as an “automatic” process which happens almost accidentally, and during which the text is only glanced through superficially rather than read attentively. In such a process, any factor which demands so much attention that this cursory reading process is interrupted, can become a distraction. We could therefore state that the quality of subtitles is important for viewers, but fluency, conventionality and seamless integration into the programme as a whole are more significant quality factors than occasional mistranslations.

The study also showed that a qualitative, ethnographically oriented focus group study is a useful method for investigating the reception of subtitled programmes, and particularly for analysing the reception process as a whole. The focus group discussions were active and productive, and they offered plenty of information on the informants’ relationship with subtitles. This method does not necessarily reveal details about individual interpretations or viewer reactions to certain parts of the subtitles, but it is a very good method for investigating viewers’ reception strategies and attitudes towards subtitles, as well as for analysing how successfully subtitles convey information. Focus group research can also be used to detect those elements of reception processes which would warrant further research. This study, for example, revealed the superficial nature of the subtitle-reading process, and this is certainly a phenomenon which would deserve more detailed investigation with various research methods.